Seuraan sosiaalisessa mediassa tilejä, jotka jakavat vanhoja valokuvia Suomesta.
Poikkeuksellisen puhutteleva oli Helsingin Esplanadilta talvisodan ”ensihälytyksestä klo 9” otettu kuva, jossa joukko ihmisiä pakenee puiston alle rakennettuun suojaan.
Etualalla on nainen, jolla on pelokas, tuskainen ilme kasvoillaan. Hän pyyhkii sormillaan vasenta silmäänsä. Hänkin taitaa itkeä.
Sotilas on koulutettu taistelemaan, siviilien osa on paeta. Tällä hetkellä maailmassa käydään kymmeniä sotia ja aseellisia konflikteja, joista emme näe uutisia. Venäjä miehittää Krimiä ja sotii Ukrainassa jo kahdeksatta vuotta, mikä usein unohtuu.
Sodista puhutaan nykyään sotilasoperaatioina. Niitä pakenevat ja niissä kuolleet siviilit saavat usein ylleen vielä hämäävämmän englanninkielisen termin ”collateral damage”, joka tarkoittaa ”oheisvauriota”. Suomeksi sentään puhutaan yhä siviiliuhreista.
[Näin oli lausuttu Seura-lehden sivuilla 17.1.2022 julkaistussa Jyrki Lantusen kirjoittamassa artikkelissa Sotapuhe on saanut ilman sakeaksi mutta vieraannuttanut veren ja kauhun tahrimasta todellisuudesta: ”Sotapuhe ei tavoita sitä, mikä on lopulta totta”.]
[PS. Ernst Jünger (1895–1998) oli saksalainen kirjailija, hyönteistutkija ja sotilas. Mainitsen hänet tässä siitä syystä, että hän piti sodasta. Ihmisenä hän oli kuitenkin myötätuntoinen herrasmies, joka ei suinkaan pitänyt siviileitä ihmisinä, joiden kohtalo joka tapauksessa oli vain jauhautua ja tallautua sodan jalkoihin. Hän myös kunnioitti vihollista. Ja 1930-luvulla häntä nimiteltiin juutalaisten ystäväksi. Jünger tunnetaan myös siitä, että vaikka hän oli natsi-Saksassa jossain määrin kunnioitettu kansalainen hallitsevan diktatorisen puolueenkin väen taholta, niin silti hän liittyi vuonna 1944 mukaan Adolf Hitlerin murhaamista suunnitelleeseen salaliittoon. Ei jäänyt kuitenkaan kiinni salaliiton epäonnistuttua. Mainio tyyppi.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti