perjantai 9. syyskuuta 2022

S Verenhimoiset mielenosoitukset ja kirjaroviot toistuvat useissa islamilaisissa maissa

Julkaisun seuraamukset kuuluvat yleissivistykseen. Kerrataan nopeasti. Joidenkin muslimien parissa kirjan sisällön tulkittiin olevan jumalanpilkkaa. Jotkut heistä jopa vaivautuivat lukemaan mitä kirja sisältää. Tästä nostatettiin isompaa julistamista islamin ja profeetan pilkkaamisesta. Sehän on iso synti islamistien silmissä. Iranilainen ajatollah Khomeini julisti Rushdielle ja kirjan julkaisijoille kuolemantuomion. Liittyikö siihen se, että kirjassa on samanlaisella taustalle oleva karkotettu ajatollah, josta ei anneta mairittelevaa kuvaa? Kukapa tietää. Kohun juju on kuitenkin siinä, että islamin pyhyyttä pilkkaavat kirjoitukset haluttiin kieltää tappouhkausten voimalla. Ison uskonnollisen auktoriteetin siunaamana. Verenhimoiset mielenosoitukset ja kirjaroviot toistuvat useissa islamilaisissa maissa.

[Näin oli lausuttu Juha Leinivaaran Paholaisen asiaa ajamattomassa paholaisen asianajaja -blogissa 19.8.2022 julkaistussa merkinnässä Rushdie ja väliaikakatsaus puukottajaan.]

[Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa toisesta blogistani merkinnän Salman Rushdie ei ole ollut Salman Kiirekuolo.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti