keskiviikko 21. syyskuuta 2022

S Manner-Kiina on kehittänyt kirjeenvaihtajien nujertamiseksi myös uusia tapoja

Kiinalla ja Suomella ei ole isompia ongelmia keskenään. Yhdysvalloilla ja Australialla on, eikä liene sattumaa, että niiden toimittajia on Kiinassa viime vuosina eniten painostettu lähtemään maasta tai suorastaan potkittu pois.

Kiina on kehittänyt kirjeenvaihtajien nujertamiseksi myös uusia tapoja. Korona-aikaan vedoten se on hidastanut uusien toimittajien päästämistä maahan. Minäkin saavuin Kiinaan yli vuosi myöhemmin kuin minun piti.

Toimittajia uhkaillaan oikeudenkäynneillä yhä useammin, mikä on saanutkin jotkut kollegat poistumaan maasta vauhdikkaasti. Oikeuslaitos tekee kuten puolue määrää, joten reilua kohtelua ei voi odottaa. Syytteetkin saattavat olla tekaistuja.

Tällä haavaa Kiinan televisiolle työskennellyttä australialaista taloustoimittajaa syytetään vakoilusta ja ulkomaiselle uutistoimistolle työskennellyttä kiinalaista avustajaa epäillään kansallisen turvallisuuden rikkomisesta. Molemmat ovat olleet pidätettyinä pitkälti toista vuotta. 

Ei ehkä ole sattumaa, että molemmat ovat kiinalaistaustaisia ja naisia. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 15.5.2022 julkaistussa Mari Mannisen kirjoittamassa artikkelissa Tällaista on olla valtion vihollinen – Kiinassa ulkomaisia toimittajia seurataan, tönitään ja pidätetään.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti