torstai 30. marraskuuta 2017

S Resurssimme loppuvat lopulta, joten humanitaarinen maahanmuutto ei voi olla ratkaisu mihinkään

Kun ajoin Suomeen sähköistä taloushallintoa, internetissä pidettävän kirjanpidon laillistamista, tiliote tositteena-järjestelmää jne 1990-luvulla, koin suurta vastustusta ja kiusantekoa silloin arvostettujen taloushallinnon asiantuntijoina pidettyjen henkilöiden taholta. Ilkeitä ihmisiä riittää kaikkialle. Kun heidän faktansa eivät riittäneet, he kävivät kiinni henkilöön kaikenlaisin ala-arvoisin keinoin. Mm. minut oli kutsuttu luennoimaan USA:han ja nämä henkilöt peruuttivat luentoni KHT-yhdistyksen hallituksen päätöksellä ”koska Suomessa ei ole osaamista luennon aiheesta”. Tämänkin kiusanteon hyvät ihmiset hävisivät ja sain kunniamaininnan luennostani, sekä sen jälkeen luentokutsuja ympäri maailman Australiaa, Japania ja Kiinaa myöten. Kiusanteko jatkui entistä heppoisemmin yrityksin kunnes vuosituhannen vaihduttua heidän oli pakko tunnustaa, ettei Vahteraa voi nujertaa.

En lannistunut kiusanteosta, vaan päinvastoin, tein lisää yhä perusteellisempia selvityksiä. Niiden avulla mm. keskusrikospoliisi muutti vastustavan kantansa ja kääntyi ajamieni uudistusten puolelle. Sain enemmistön tuen ja nämä ”asiantuntijat” hävisivät – suomalaisten onneksi.

Näin ”hyvät” ihmiset tekivät minusta entistä paremman osaajan ja nujersin jopa EU:n komission ajaman arvonlisäverodirektiiviuudistuksen tiedoillani. Pari vuotta myöhemmin ruotsalaiset sanoivat, että Suomi oli ainoa maa, joka ymmärsi, millaiseen takapakkiin uudistusesitys olisi johtanut. “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.

Näin tulee käymään myös lisää maahanmuuttoa muslimimaista haluaville hyville ihmisille. He tulevat häviämään, koska Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Resurssimme loppuvat ja suomalaisten enemmistö kääntyy maahanmuuttokriittiseksi eduskunta- ja kuntavaaleissa. 

[Pauli Vahtera 16.4.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Minua ette nujerra]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti