Moni on näköjään kummeksunut ja paheksunutkin kirjan nimeä Barbarian paluu. Kirja ei näet, vastoin vallitsevaa ortodoksiaa keskity kuvaamaan länsimaisen ihmisen kelvottomuutta sinänsä ja hänen aivan liian nuivaa suhtautumistaan maailman hätään vaan pikemminkin päin vastoin.
Barbariassa nimittäin on kysymys arvojen madaltumisesta ja turmeltumisesta eikä sen sijaan esimerkiksi sentimentalismin vähäisyydestä tai ylenpalttisuudesta, kohdistuipa se sitten hyviin tai huonoihin asioihin.
Kirja lähtee siitä olettamuksesta, että terve ja elinvoimainen kulttuuri, barbarian vastapainona, arvostaa hyviä asioita ja vastustaa huonoja. Tämä taas edellyttää kykyä jakaa asioita huonompiin ja parempiin eli hierarkioiden tunnustamista. Pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen on aina ollut sivistyksen tunnus, joka erottaa sen barbariasta.
[professori Timo Vihavainen blogissaan 25.10.2017 julkaisemassaan merkinnässä Barbarian paluu. Ihanko totta?, jossa hän käsittelee vasta ilmestynyttä esseekokoelmaansa 'Barbarian paluu – Euroopan auringon laskiessa']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti