S Symbolien repiminen ei muuta asenteita

Minun mielipiteen- ja ilmaisunvapauttani loukkaa se, että toiset ihmiset pyrkivät päättämään minun puolestani, mikä minua ja muita ihmisiä saa loukata. Vaikka minulla itsellänikin on tietysti mielipiteitä monista asioista, en tohtisi edellyttää, että muiden ihmisten pitäisi järjestää yksityinen käyttäytymisensä ja yksityiset asenteensa omien ohjeideni mukaan. Sen sijaan julkinen hallinto rikkoo tätä periaatetta pyrkimällä jatkuvasti määrittelemään, mitä yksityishenkilöt saavat osata ja tietää. Poliittisen korrektiuden pyyteillä uhkaileminen rajoittaakin ihmisten henkistä liikkumatilaa pahasti. Sellaista mieltä, jota pelkät paperikääreet voisivat loukata, ei mikään voi parantaa. Ja musta väestö tuskin voisi vähempää välittää siitä, miten kyseinen rotu esitetään ja missä yhteydessä. Rajoittamisessa on siis kyse ideologiasta, jossa makeiskääreet nähdään suurina ongelmina mutta terrorismin vastaista sotaa pidetään ”rasismina pahimmillaan”.

Lakritsikääreiden säilyttäminen ennallaan olisi ollut merkki yhteiskunnallisesta luottamuksesta. Vitseillä ja symbolisella esittämisellä on yhteys piilotajuntaan, ja huumorin sietäminen kertoisi ihmisten suhteiden olevan kunnossa. Sen vuoksi rotuun liittyviä kiistoja on turha repiä auki pelkillä näennäisillä ja merkitykseltään marginaalisilla seikoilla, kuten karamellinkääreitä koskevalla sensuuri-innolla.

Varsinaisen rasismin ehkäisemiseksi kokonaisten kansakuntien asenteiden olisi muututtava omaehtoisesti. Sitä puolestaan ei edistä kieltotaulujen pystyttäminen eikä asenteiden konkreettisten ilmaisujen, kuten symbolien, repiminen. Aatteet jatkavat elämäänsä patsaiden kaatamisesta riippumatta, ja ihmisten luomat ideat ja ajatukset myös säilyvät, vaikka niiden kehittelijöiltä putoaisi pää. Sen enempää hakaristit kuin lakritsipojatkaan eivät ole ydinpommeja vaan ajatusten symboleja. Vaikka emme olekaan Euroopan unionissa enää kansallisesti itsenäisiä, on ihanaa, että olemme niin autonomisia, että tämänkin saa vielä sanoa. 

[tuhma filosofi Jukka Hankamäki blogissaan lähes 11 vuotta sitten 14.1.2007 julkaisemassaan merkinnässä Symbolisia kieltoja]