S Marxismileninismi on vähintään yhtä pahaa kuin kansallissosialismi

Kirjailija Sofi Oksanen kysyikin tämän jutun julkaisemisen jälkeen Parnasso-lehden numerossa 1/2007, miksi sirppejä ja vasaroita voidaan käyttää t-paitojen koristeina, mutta natsisymboleilla parodioimista ei ymmärretä samanlaiseksi retrotaiteeksi tai huumoriksi. Terävän ja selitysvoimaisen vastauksen hänelle antoi historioitsija Markku Jokisipilä blogissaan.

Olen Jokisipilän kanssa samaa mieltä siitä, että symbolien toisistaan poikkeava suosio johtuu niiden takana olevien ihanteiden toteutumisesta tai toteutumattomuudesta nykypäivän maailmassa. Monissa maissa voimassa oleva liberaalikapitalismi muistuttaa nyt kansallissosialismin arkipäivää. Niinpä reaalisosialismin humoristinen nostalgoiminen voidaan helposti ymmärtää pelkäksi vitsiksi, kun taas hakaristeillä varustautuvien voidaan olettaa tosissaan kannattavan kyseisenlaista yhteiskuntajärjestelmää.

Selitysvoimaisena pidän myös Jokisipilän näkemystä, että sirppi-, vasara- tai DDR-paidan päälle pukemista voidaan pitää kommunismista selvinneen ihmisen vastalauseena häntä ahdistaneelle mutta nyt jo kuolleelle järjestelmälle. Se voidaan myöntää kommunisminvastaiseksi yhteiskuntakritiikiksi, sillä Marxin ja Leninin kritisoimat kapitalistit tekevät sosialismin rekvisiitalla selvää rahaa. Ajatuksen takana piilee ehkä tietynlainen tunnustus: kommunismin uhrit myönnetään enemmän uhreiksi kuin natsi-Saksassa eläneet tavalliset ihmiset. Entisille neuvostokansalaisille suodaan siis suurempi oikeus myös järjestelmän parodioimiseen kuin saksalaisille, joita on tyydytty vain syyllistämään jälkikäteen.

Omat näkemykseni kuitenkin poikkeavat Jokisipilän ajatuksista muutamassa suhteessa. Mikäli kansallissosialismia ja kommunismia arvioidaan ideologioina, kommunismi paljastuu vähintään yhtä pahaksi kuin natsismi, eikä niiden tosiasiallisella pahuudella ole suurta aatteellista eroa, toisin kuin Jokisipilä väittää. Myös kommunismi perustui väkivaltaisen vallankumouksen ideaan, ja se nimesi suoranaiseksi vihollisekseen porvarillisen yhteiskuntaluokan – aivan kuten natsismi nimesi juutalaiset. Sen sijaan Jokisipilä on varmasti oikeassa käsityksessään, että kommunismin pahuutta ole yksinkertaisesti ehditty tuomita, koska Neuvostoliitossa järjestelmä pysyi yllä yli 70 vuotta. Muuallakin se vakiintui yhteiskuntaelämän tunnustetuksi muodoksi, eikä se sallinut sellaista kritiikkiä, jota liberaalissa lännessä on voitu esittää natsismia kohtaan heti toisen maailmansodan jälkeen. Sen sijaan varsinainen kansallissosialismi voitiin mieltää vain 12 vuoden mittaiseksi häiriötilaksi.

Toivottavaa on, että vuosien 1933–1945 poliittiset virheet eivät riittäisi vesittämään hakaristin käyttöä koristeena, kun toinen maailmasota alkaa olla henkisesti yhtä etäällä meidän päivistämme kuin vuosina 1853–1856 käyty Krimin sota. Hakaristikuviot on kuitenkin poistettu esimerkiksi Suomen tasavallan presidentin käädyistä. Lentokoneiden siivistä ne vaati poistettaviksi valvontakomissio, joten palauttaminen voisi merkitä Suomelle aiheutetun neuvostotrauman laukeamista. 

[tuhma filosofi Jukka Hankamäki blogissaan lähes 11 vuotta sitten 14.1.2007 julkaisemassaan merkinnässä Symbolisia kieltoja]