Nuoret vetäytyvät hedonismista ja universaalin humanismin utopiasta siinä missä niiden 60-lukulaiset edustajat alkavat kadota luonnollisen poistuman kautta. Tästä on syytä olla iloinen. Uuden alun mahdollisuus tuntuu nyt realistisemmalta kuin koskaan aiemmin. Länsimainen syyllisyys on ollut ainutlaatuinen yhdistelmä ylimielisyyttä ja itseinhoa, moralisoitua ja teoretisoitua masokismia. Häpeän ja syyllisyyden vastakohta ei kuitenkaan ole ylpeys vaan rehellisyys. Kaikki tämä ymmärretään yhä paremmin yhä monimuotoisemmissa kansankerroksissa. On aika luopua syyllisyydestä ja osoittaa syyttävä sormi niihin, jotka sopan keittivät. Valheesta puhdistautunut omatuntomme tietää aikamme keskeisimmän kysymyksen. Millainen tulevaisuus on yhteiskunnalla, joka odottaa häviäjiltään korkeampaa moraalia kuin voittajiltaan?
[Tenho Kiiskinen Sarastus-verkkolehdessä 4.9.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Humanismin paheet, osa 2: Syyllisyyden jatkoaika]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti