Suuri osa akateemisesta keskiluokasta ei voi sietää Halla-ahoa, koska se on kasvanut pitämään itseinhoa elintason hintana ja sivistyksen merkkinä. Se myöntää auliisti kulttuurimme sairauden, mutta ei kestä muutoksen ajatusta, koska se merkitsisi syyllisyydestä luopumista. Itsekunnioitus elää kuitenkin salatuissa unelmissa, kuuntelivathan monet aikoinaan ohjaaja Jouko Turkkaa ja myöhemmin julkkisterapeutti Tommy Hellsteniä, jotka julistivat koko yhteiskuntamme perustuvan häpeälle. Kun Suomessa kokoonnutaan koulun kevätjuhlaan, lapset kilpailevat siitä, kuka seisoo taaimpana ja laulaa hiljaisimmin. Tätä eivät ole vielä television laulukilpailuohjelmat muuttaneet. Useimpiin eurooppalaisiin vastineisiinsa nähden hyvin maltillinen Halla-aho ihastuttaa ja vihastuttaa, koska häntä ei tunnu hävettävän.[...]
[Tenho Kiiskinen Sarastus-verkkolehdessä 4.9.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Humanismin paheet, osa 2: Syyllisyyden jatkoaika]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti