tiistai 29. elokuuta 2017

S Ylen puolueellisuudesta ja epäobjektiivisuudesta

Toisaalta täytyy ihailla politiikan vasemman laidan mediastrategiaa. Anarkistit saavat minimaalisen pienellä uurastuksella leimattua terrorismin vastustajat natseiksi ja poliisin fasisteiksi. Lisäksi luovilla asiantuntijavalinnoilla saadaan oman laidan näkemys esitettyä humaanina ja väitöstason tutkijan auktoriteetilla ainoana mahdollisena.

Ikävämpi juttu niille mielenosoittajille, joiden tarkoituksena oli vain käydä laskemassa kynttilä puukottajan uhrien muistolle. Mitäs kävitte, rasistit?

Vähintäänkin erikoista on, että samaan aikaan kun Yle käy jatkuvaa, katkeraa taisteluaan maahanmuuttoon nihkeästi suhtautuvien ihmisten kanssa, se peräänkuuluttaa debattia ja hämmästelee, mihin yhteiskuntarauha katoaa. On vaikea sanoa, onko kyse tahallisesta sokeudesta vai kyvyttömyydestä nähdä oman toimintansa ilmiselvää paradoksaalisuutta.

[Matias Turkkila 27.8.2017 Suomen uutisissa julkaistussa uutisartikkelissa Miksi Yleisradio käyttää jatkuvasti puolueellisia asiantuntijoita uutislähetyksissään eikä mainitse näiden taustoja?]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti