perjantai 25. elokuuta 2017

S Kyseinen Demokraatin pääkirjoitus ei ole kauhean hirvittävää paskaa

Demokraatin pääkirjoitus ei itse asiassa ole NIIN hirvittävää paskaa kuin otsikosta saattaisi päätellä. Jopa islamin rooli myönnetään.

Mutta jos lähdetään siitä, että "Yhteiskunnan suurin uhka liittyy tällä hetkellä merkityksettömyyttä elämässään kokeviin nuoriin miehiin", niin mitä pitäisi tehdä?

No, aivan ensimmäiseksi pitäisi lakata roudaamasta ja houkuttelemasta työttömiä ja syrjäytyneitä nuoria miehiä Afrikasta Suomeen. Afrikan väestöräjähdys tuottaa sellaisia määriä 'merkityksettömyyttä elämässään kokevia nuoria miehiä' joka päivä, että Suomen voimavarat eivät riitä heidän auttamiseensa.

Emmehän me pysty antamaan merkityksellisyyden tunnetta edes suomalaisille nuorille. Vai onko kyse siitä, että me emme halua?

Syrjäytymisvaarassa olevien suomalaisten nuorten miesten asema ei parane sillä, että tänne tuodaan kaiken maailman geeliananaksia, joita sitten hyysätään ja jotka menevät asunto- ja työpaikkajonoissa suomalaisten ohi ja vievät ne pulskimmatkin neitokaiset suomalaispoikien nenän edestä sossun ostamilla muotivaatteillaan keikaroiden. Joko mainitsin kuohkeat geelianakset?

Kaikkein paras palvelus suomalaisnuorille tehtäisiin sillä, että lopetettaisiin monikultturismi-ideologian pakkotuputtaminen ja aivopesu, jolla suomalaisten päähän on jo vuosikymmeniä yritettyä takoa, että suomalainen ei ole mitään, tylsää ja harmaata vain ja ainoa hieno, tärkeä ja värikäs on eksoottinen geeliananas tai muu rytmilanne.

Kansakunnan tärkein velvollisuus on pitää huolta omista lapsistaan ja antaa heille ylpeyttä, uskoa ja toivoa.

[Jari Leino 24.8.2017 Facebookissa]

[PS. Ja Leinon kirjoituksessaan mainitsema Demokraatti on Suomen sosialidemokraattisen puolueen lehti, ja ao. pääkirjoitus löytyy täältä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti