Puunhalailu ja luonnon mystifiointi on osa isompaa aatteellista virtausta. Sen mukaan ihminen on menettänyt yhteytensä luontoon. Ennen puiden ja ihmisten suhde oli läheisempi. Puita kunnioitettiin. Ymmärsimme toisiamme.
Todellisuus on kuitenkin tarua karumpi. Esi-isämme vihasivat metsää.
Suomalaiselle talonpojalle metsä ei ollut kaunistus vaan kauhistus, petojen ja rosvojen piilopaikka. Metsää siedettiin vain silloin, kun sen sai häädetyksi mahdollisimman kauas omasta pihapiiristä. Se oli parhaimmillaan tukkipuuna tai kaskeksi poltettuna.
Ikihongista ja koskemattomasta aarniometsästä tuli maisemaihanne vasta 1800-luvun lopulla, kun kansallisromantikot nostivat aidon luonnon yhdeksi suomalaisen identiteetin rakennuspuuksi.
[Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki 9.8.2017 Tiede-lehden verkkosivustolla julkaistussa blogimerkinnässään Mystiikka palasi metsään, joka on samalla lehden ao. numeron pääkirjoitus]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti