torstai 24. elokuuta 2017

S Tulee Euroopan tuho, jolta vältyttiin vuonna 1683

Nietzsche ennusti Viimeisen miehen olevan nihilismin ongelman tuotos [nihilistinen yksilö kärsii tyhjyydestä, sisällöttömyydestä  ja vieraantumisesta]. Onko Eurooppa yhä lähempänä Nietzschen ennustusta? Ovatko Euroopan – ajelehtimassa kaukana alkuperästään ja henkisyydestään, koko ajan syvemmällä sopeutumattomien siirtolaisten meressä joita saapuu jatkuvasti lisää – moraalinen mädännäisyys ja normittomuus saattaneet meidät tähän tilanteeseen?

Jotkut kuvailevat länteen vyöryvää, sen hyvinvoinnin raunioittavaa islamilaisten siirtolaisten tulvaa paoksi sodasta ja köyhyydestä. Joka tapauksessa he tuovat mukanaan oman vihakulttuurinsa ja terrorin. Koska heillä ei ole mitään keinoa saada ”paratiisiaan tapahtumaan tässä ja nyt”,  he päätyvät vihamaan uusia asuttamiaan paikkoja ja niiden vuosisatoja vanhoja elämäntapoja. He luovat no go -alueita, joissa on voimassa sharia-lait ja kunniamurhat. He ovat tyytymättömiä, juurtumattomia – ja iskevät terroriteoilla elämää itseään vastaan. Tällainen on nyt uusi normaali, kuten esimerkiksi Nizzan, Pariisin, Münchenin, Madridin, Kölnin, Manchesterin ja Lontoon tapahtumista voidaan todeta.

Näin sanoo myös globalistinen eliitti, joka on avannut rajat. Se käskee hyväksymään terroriteot uutena elämäntapana, uutena normaalina.

[yhdysvaltalainen luennoitsija, diplomaatti ja strategisti Theodore Malloch kauhistuttavalla Breinbart-sivustolla 30.7.2017 julkaistussa kolumnissaan Europa, Eurabia and the Last man, jonka käännöksen on ystävällisesti julkaistanut Petri Saarela Kansalainen-verkkolehdessä otsikolla Euroopan viimeiset miehet]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti