lauantai 26. elokuuta 2017

S Hevi on voittamaton luonnonvoima, jonka edessä vasemmistofasistit ovat kädettömiä ja aseettomia

Jengi varmaan muistaa viime aikojen mielipidevainot, joissa näennäisvasemmistolaiset pikkufasistit ovat masinoineet erilaisia uhkaus- ja solvauskampanjoita, kun Suomessa on esiintynyt heidän mielestään vääränlaisia orkestereja. Nämä "antifasistien" (suomeksi "fasistien") kampanjat ovat noudattaneet aina about samaa kaavaa: keksitään, että joku esiintymään tuleva bändi on natsi ja fasisti, minkä jälkeen ryhdytään lähettelemään erilaisille keikkapaikoille uhkauksia, törkyjä ja valheita, joilla koitetaan painostaa keikkapaikkaa luopumaan konsertista. Etenkin rankempaa heavy-rokkenrollia soittavat pumput ovat joutuneet näiden rasistien, fasistien ja sadistien lokakampanjoiden kohteeksi.

Vielä vastenmielisemmäksi ilmiön tekee se, että se ei jää pelkästään näihin äärivasemmistolaisiin toimijoihin, vaan tälle löytyy ymmärrystä myös ihan tavallisesta vasemmistosta. Esimerkiksi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ilakoi, kun eräs näistä vainokampanjoista onnistui estämään erään orkesterin esiintymisen Turussa. Puolestaan Oulun Vasemmistonuoret koittivat maalata metallifestari Jalometallin natsiksi (ja sitä kautta saada sen kiellettyä), koska tapahtumassa myytiin heidän mielestään sopimattomia promotuotteita.

Nyt Metallihelvetti - joka on kevyttä maailman paras keikkajärjestäjäjengi - on päättänyt, että ovat saaneet tarpeekseen näistä motherfucking hipeistä on this motherfucking bm-skenessä. Metallihelvetti järjestää Revanssi Saatanalle -nimisen tapahtuman, jonne on koottu esiintyjiksi nimenomaan näitä bändejä, joihin nasistivasurien viimeaikaiset mielipidevainot ovat kohdistuneet. Esiintyjälista onkin varsin pätevä: Sielunvihollinen, Naer Mataron sekä joku bändi, jonka logosta en saa selvää. Tätä tapahtumaa ei myöskään tulla perumaan.

Meikästä on hienoa ja hyvä asia, että metalliskene iskee takaisin. Heviä voi koittaa lyödä ja vangita, mutta lopulta hevi tulee ja hevi tappaa samalla varmuudella kuin Lemmy nousee moottoripyöränsä satulassa haudasta kitarasoolon soidessa. Hevi on voittamaton luonnonvoima, jonka edessä vasemmistofasistit ovat kädettömiä ja aseettomia. Heidän aseensa perustuvat nimittäin uhkailulle, mustamaalaamiselle ja poliittiselle korrektiudelle. Hevi taas elää marginaaleissa ja kapinassa. Mitä enemmän he yrittävät vahingoittaa heviä, sitä vahvempi hevistä tulee. Mikään, mitä he voivat tehdä, ei voi vahingoittaa heviä mitenkään. Metal will never die.

Revanssi Saatanalle -tapahtumaan kannattaa hommata liput pikimmiten, sillä lippuja on tarjolla vain 150 kappaletta. Lippuja myydään ovella vain, jos lippuja jää myymättä. Ja vahvasti näyttää siltä, että ei kuule jää.

[Jiri Keronen 24.8.2017 Facebookissa]

[PS. Ikävä, että huomasin Kerosen päivityksen kovin myöhään, joten mainostuksen kannalta tätä ei varmaankaan kannata jakaa. Mutta hienoa, että mies on valmis lyömään luun kurkkuun fasistisille valedemokraateille. Joten sen vuoksi.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti