maanantai 21. elokuuta 2017

S Nationalismia torjutaan samoista syistä kuin seksuaalisuuttakin

Koska nationalismi on luonnonvaraista ja kuuluu ihmisluontoon, se on ominaista kaikille. Jokaisesta ihmisestä kuoriutuu helposti esiin natsi, mikäli hänet laitetaan tietynlaisiin olosuhteisiin, joissa hänen etunsa ovat vaarassa. Tämän totesivat jo Frankfurtin koulukunnan filosofit, joista suurin osa oli kommunisteja tai sosialisteja. Valistuksen kriitikkoina he varoittivat luottamasta liikaa massojen hyvyyteen, suvaitsevuuteen ja järkeen.

Nationalismia torjutaan samoista syistä kuin seksuaalisuuttakin. Myös seksuaalisuuteen suhtaudutaan häveliäästi, ja ihmiset pyrkivät salaamaan luonnonvaraisen käyttäytymisensä. Mikä asiassa sitten aiheuttaa salailun tarvetta?

Vastaus tähänkin on yksinkertainen. Ihmisiä hävettää oma eläimellisyytensä, jonka pelätään paljastuvan kulttuuristen kerrosten alta, kun ihmisten luonnonvaraiset tarpeet ja intohimot tulevat esiin. Nationalismia ja seksuaalisuutta yritetään siis torjua perimmältään siksi, että halutaan estää ihmisen luonnonvaraisuutta paljastumasta.

Tämä johtaa kuitenkin nopeasti kaksinaismoralismiin, sillä aivan kuten jo totesin, omia etujaan saalistava paha natsi asuu jokaisen ihmisen pintakuoren alla karvapeitteen tuuheudesta tai ihonväristä riippumatta. Salailu, peittely ja poliittisen korrektiuden varjelu ovat vastoin ihmisluontoa. Koska oman edun puolustaminen asuu kaikissa ihmisissä, sen kiistäminen on valheellista.

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 9.8.2017 julkaisemassaan merkinnässä Miksi kansallismielisyys kiihottaa ja torjutaan?]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti