sunnuntai 19. tammikuuta 2020

S Taipumusta hörhöilyyn löytyy Ruotsissa sekä vasemmalta että oikealta

Vaikka hölynpölyyn uskovia löytyy oikealta ja vasemmalta, nämä päätyvät käsityksiinsä ehkä eri syistä.

”Vasemmistossa se voi johtua kritiikittömästä avoimuudesta ideoille, jotka vaikuttavat ideologisesti kiinnostavilta tai tutuilta. Oikeistossa se voi johtua haluttomuudesta pohtia tietoa ja sen lähteitä”, Nilsson sanoo.

Vasemmalla hölynpölyalttiutta oli etenkin korkeasti koulutetuilla. He ovat ehkä enemmän lukeneet tai kuulleet sen tapaista ajattelua, joten siinä on jotain tuttua.

Myös taloudellisen tasa-arvon ulottuvuudella keskustaan sijoittuvat ihmiset ymmärsivät älyllistä hölynpölyä.

Tutkijoiden mukaan tätä voi selittää se, että keskitien kulkijat eivät olisi kovin analyyttisiä. Siksi he myös välttävät poikkeamista valtavirrasta.

[Näin oli lausuttu Tiede-lehden sivuilla 19.12.2019 julkaistussa artikkelissa Tekosyvällisyydet uppoavat konservatiiveihin ja vihreisiin.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti