perjantai 3. tammikuuta 2020

S Rikkaat maat voisivat lopettaa Afrikan maiden ryöstelyn

Hänen mielestään rikkaat maat käyttävät yhä valtaansa Afrikassa siirtomaa-ajan tapaan. Esimerkiksi Ranska kontrolloi yhä 14 entisen siirtomaansa valuuttoja niin sanotun CFA-frangin kautta ja Iso-Britannia omistaa suurimman osan Kenian teeplantaaseista. Rikkaat maat pitävät valtaa niin Maailman kauppajärjestössä, YK:ssa kuin Maailmanpankissakin, Okumu luettelee.

Kun Afrikan maat yrittävät ottaa valtaa itselleen, ne vaiennetaan. Okumu kertoo esimerkin.

Kun Kenia, Tansania, Ruanda ja Uganda päättivät kieltää käytettyjen vaatteiden maahantuonnin Yhdysvalloista suojatakseen omaa vaateteollisuuttaan, presidentti Donald Trump uhkasi maita taloudellisilla seuraamuksilla. Vain Ruanda uskalsi edetä suunnitelmissa.

Mitä länsimaiden sitten pitäisi tehdä, kun talouskasvusta luopuminenkaan ei kelpaa?

”Lopettakaa sekaantuminen ja muiden maiden ryöstely. Siihen ei tarvita lakeja vaan moraalista ajattelua”, Okumu sanoo.

[Näin oli lausuttu Maailma.net-sivustolla 11.12.2019 julkaistussa Teija Laakson kirjoittamassa artikkelissa Kenialaisella aktivistilla Paul Okumulla on ajatus siitä, miten rikkaat maat voivat tehdä maailmasta reilumman – ”Lopettakaa sekaantuminen”.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti