Omat ajatukseni eivät lopulta ole
muuttuneet noista vuosista paljoa. Pidän edelleen feminismiä ja
antirasismia kaiken toimintani edellytyksenä, enkä ikinä halua loukata
ketään. Se, mihin kuitenkin teen pesäeron, on hyvää tarkoittavien mutta
kömpelöiden ihmisten nopea tuomitseminen, sääntöjen laatiminen toisille,
ja identiteetteihin perustuvien hierarkioiden muodostaminen ihmisten
välille.
MeToo-keskustelujen myötä näkyviin nousseessa
suostumus-ajattelussa korostetaan, että ihmisen suostumuksen tulee aina
perustua ymmärrykseen tilanteesta, tai muuten se ei ole suostumusta.
Tämä mielestäni sopii myös hyvin politiikkaan: Säännöt ovat pelkkää
sanelupolitiikkaa, elleivät niitä noudattavat aidosti ymmärrä ja hyväksy
niitä.
[Veikka Lahtinen Helsingin sanomat -lehdessä 26.8.2019 julkaistussa esseessään Olin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturi – kunnes halusin lopettaa sotimisen]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti