Eräässä television draamasarjan jaksossa, jota katsoin isovanhempieni kanssa, skinijoukko ajoi jeepillä keskellä katua kahden syyttömän miehen päälle. Vaikken koskaan itse nähnytkään tällaista barbaarimaista tapausta, aloin hirvittävästi pelätä idän nahkapäitä. Hiuksia nostattavat kauhukertomukset nauloilla ryyditetyistä pesäpallomailoista vaikuttavat lapseen.
Samaan aikaan ihmettelin kuitenkin yhä useammin: missä oikein ovat nämä nahkapäät, joista kaikki puhuvat? En nimittäin nähnyt heitä pienessä maailmassani. Sen sijaan huomasin muita epäkohtia, joita nuori ihminen samoin pitää vaistomaisesti vääryytenä. Näistä asioista kuitenkin puhuttiin harvoin, ja tämä huomion epäsuhta tuntui epäoikeudenmukaiselta.
Isäni vei minut kerran Berliinissä muukalaisvihan vastaiseen suurmielenosoitukseen, jonka pontimena olivat Solingenin ja Möllnin maahanmuuttajiin kohdistuneet murhapoltot. Tietysti pidin vääränä nukkuvien, puolustuskyvyttömien naisten ja lasten pelkurimaista polttamista. Oli kuitenkin monia hetkiä, jolloin ihmettelin: miksi olette niin välinpitämättömiä sitä kohtaan, mitä meillä tapahtuu ja mistä kerron teille? Eihän yhden osapuolen harjoittaman väkivallan vastustaminen sulje pois muidenkin harjoittaman väkivallan vastustamista.
[saksalainen toimittaja Gil Barkei Sarastus-verkkolehdessä 11.10.2019 julkaistussa kirjoituksessaan Näyttääkö Itä-Saksa mallia? (osa 1)]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti