lauantai 4. tammikuuta 2020

S Euroopan unioni, puolidemokraattinen yhteisö

EU:ta voisi kohteliaasti kutsua puolidemokraattiseksi yhteisöksi.

Suurinta valtaa käyttävä komissio ei ole parlamentin tahdolle rakentunut hallitus vaan joukko virkamiehiä, joiden nimeä harva muistaa – paitsi, jos nämä sattuvat toikkaroimaan kännissä punaisella matolla ja sosiaalisessa mediassa.

Asioista päätetään EU:ssa niin monimutkaisesti, etteivät ihmiset tiedä, miten asioihin voi vaikuttaa tai kuka on vastuussa huonoista päätöksistä. Ehkä se on EU:n tapa toimia – tai ehkä se tekee vallankäyttäjien elämästä helpompaa.

Arvostelijoiden mielestä EU:n liberaalien juristien valta on jo uhka kansanvallalle.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 31.10.2019 julkaistussa Saska Saarikosken kirjoittamassa artikkelissa Vuonna 1994 pelkäsin, että demokratia kuihtuu, jos valta karkaa Brysseliin – juuri niin on käynyt.]

2 kommenttia:

  1. Anonyymi4/1/20 23:27

    Toivottavasti tämä on Eurooppalaista iloisen 20-luvun tulevaisuutta, kirjoittajaa lainatakseni: "Voi olla, että Eurooppa alkaa kerran toimia niin kuin sen pitäisi: ihmiset tuntevat itsensä eurooppalaisiksi, keskustelevat yhteisistä asioista hyvässä hengessä ja panevat hatun kiertämään, jos EU-naapuri tarvitsee apua. Euroopan unionilla on riittävä budjetti, yhteinen puolustus ja kunnolla toimiva demokratia."

    VastaaPoista