lauantai 25. tammikuuta 2020

S Kahvi, kannabis, alkoholi

On mielenkiintoista, että kannabiksen laillistaminen näyttää vähentävän sen käyttöä. Vähän samasta asiasta on talouslehti The Economist usein kirjoittanut. Huumepolitiikka pitää yllä jättimäisiä voittoja ja ne kannustavat suuriin markkinointiponnisteluihin. Suomen luonnossa kasvaa yleinen huumesieni, joka on kenen tahansa ulottuvilla. Siitä ei ole tullut mitään ongelmaa, koska se on kaikkien ulottuvilla eikä kukaan voi tehdä sillä voittoa.

Ne, jotka väittävät kannabista vaarattomaksi huumeeksi, ovat yksinkertaisesti väärässä. Kannabis on pahaksi erityisesti alaikäisille. Siksi on huono asia, jos saamme alkoholikulttuurin päälle kannabiskulttuurin.

Yhtä väärässä ovat ne, jotka väittävät kannabista alkoholiakin vaarallisemmaksi. Ei se kyllä ole, erityisesti siksi, ettei aina tuota riippuvuutta. Tai kuulemma kannabis tuottaa psyykkistä riippuvuutta, siis tottumista, mutta ei ole riippuvuuden aiheuttaja lainkaan niin vahva kuin tupakka, alkoholi tai kahvi.

EU:n terveysministerien huumeita käsittelevässä kokouksessa erään suuren viinimaan ministeri sanoi, että se, että olemme kieltäneet niin harmittoman huumeen kuin kannabis ja sallineet niin vaarallisen huumeen kuin alkoholi, johtuu tietysti maatalouspolitiikasta ja vain siitä. 

[Osmo Soininvaara blogissaan 1.11.2019 julkaisemassaan merkinnässä Huumepolitiikka on masentavaa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti