[3] Toki joku saattaa joskus kertoa vanhanaikaisia ajatuksiaan ”naisen paikasta”. Kyse on tällöin mielipiteestä ja yksityisajattelusta, ei miessukupuolen harjoittamasta sorrosta. Mielipiteen esittäjä ei luultavasti myöskään ole kovin menestynyt työpaikkahierarkkisessa kilpailussa, mikä saattaa osaltaan selittää hänen ajatteluaan. Kyseiset mielipiteet eivät siis johtuisikaan valta-asemasta vaan vallan puutteesta. Niin tai näin, ennen kuin ketään tai mitään syytetään haitallisten stereotypioiden voimistamisesta, siitä on esitettävä todisteita – ja todisteita on esitettävä myös stereotypioiden haitallisuudesta.
[tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalo blogissaan 3.8.2018 julkaisemassaan varsin laajassa merkinnässä Mikä rakentaa sukupuolia?, jossa hän käsittelee vuonna 2016 julkaistua 'Sukupuolikysymys'-kirjaa]
perjantai 31. toukokuuta 2019
S Jos irakilaiset tekevät seksuaalirikoksia
Fathullahilla on 23- ja 25-vuotiaat pojat.
Hän sanoo, että perhe on seurannut järkyttyneenä uutisia Oulun
seksuaalirikoksista, joissa epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä.
– Häpeän irakilaisena, jos irakilaiset tekevät seksuaalirikoksia. Se harmittaa todella paljon. Olen antanut pojilleni sellaista kasvatusta, että pitää kohdella kaikkia tasavertaisesti. Toisella pojallani on suomalainen tyttöystävä, ja hän kohtelee tyttöystävää tasa-arvoisesti.
[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 15.1.2019 julkaistussa Riika Nykäsen kirjoittamassa uutisartikkelissa Irakilaistaustaisilta naisilta suoraa puhetta kulttuurieroista – ”Sinisilmäinen ei saa olla”.]
[PS. Sitten vasta voi sanoa islamin olevan tasa-arvoisempi uskonto, kun muslimitytöllä voi olla ei-muslimi poikaystävänä tai puolisona.]

torstai 30. toukokuuta 2019
S Nykyisenlainen länsimainen yhteiskunta on parempi kuin antiikin Rooman tasavalta
Voidaan myös uskottavasti väittää, että myös yleisissä länsimaisissa moraalisissa käsityksissä on tapahtunut merkittävää myönteistä muutosta, jos vertailukohdaksi otetaan vaikkapa mainittu antiikin Rooman yhteiskuntaa, jonka vallitseva moraalikäsitys hyväksyi valloitussodat, orjuuden, alempisäätyisten raiskaukset, väkivaltaiset gladiaattoritaistelut ja lapsensurmat.[...]
[Rope Kojonen Areiopagi-sivustolla 15.1.2019 julkaistussa kirjoituksessaan Onko väkivaltaisuus vähenemässä? Steven Pinker ja ihmisluonnon paremmat enkelit]

S Katastrofia kohti seuraavien neljän vuoden aikana
Suomella on edessä neljä vuotta vihervasemmistolaista hallitusta.
Seuraavat neljä vuotta menemme vauhtia kiihdyttäen kohti katastrofia.
Rahaa tullaan tuhlaamaan kaikkeen kivaan ja turhanaikaiseen. Toki myös
tarpeelliseen ja välttämättömään. Menot rahoitetaan yrittäjien ja
yritysten veroja korottamalla sekä uuden velan otolla. Jälki voi olla
niin kurjaa, ettei sitä enää saada korjatuksi seuraavalla vaalikaudella.
Oikeastaan toivon, että mentäisiin katastrofiin, koska korjausliike
parempaan voidaan tehdä vasta katastrofin jälkeen.
[Pauli Vahtera blogissaan 18.5.2019 julkaisemassaan merkinnässä Edessä neljä vuotta kylmää kyytiä]

keskiviikko 29. toukokuuta 2019
S Sote-uudistus
Onko väärin käyttää esiin tulleita tapauksia aseena Sote-uudistuksessa
kaavailtua pakollista yksityistämistä vastaan? Ei sen enempää väärin
kuin käyttää julkisen palvelun puolella ilmenneitä ongelmia sen
puolesta.
[puutarhatontunkuvatukseksi diminutiivisesti kutsumani Vihreiden Grand Old Man Osmo Soininvaara blogissaan 31.1.2019 julkaisemassaan merkinnässä Miksi en aikanaan pannut henkilöstömitoitusta asetukseen?]

S Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta
Eräistä sattuneista syistä olen viime aikoina perehtynyt normaaliakin enemmän valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen kirjoituksiin ja ajatuksiin. En tiedä, että olenko menettämässä järkeni vai pääsemässä jonkin syvällisemmän totuuden jäljille. Mahdollisesti vähän molempia. Tai ehkä ne on sama asia.
Kaikki liittyy kaikkeen. Politiikkaa, saatananpalvonta ja irstailu: ne ovat kaikki saman Moebiuksen nauhan puolia erilaisten linssien läpi tarkasteltuna.
Kun Siitoin hailasi tai kertoi televisiossa runkkaavansa ja nuolevansa pillun, kyse oli eräänlaisesta okkultistisesta harjoitteesta. Haastamalla yhteiskunnan niin poliittisesti, uskonnollisesti kuin moraalisestikin, Siitoin purki omia esteitään ja tunnelukkojaan, jotka Neuvostoliiton alainen, moraalipuritanistinen Suomi häneen oli ohjelmoinut. Hän eräällä tavalla "vastaohjelmoi" itseään pois harmaasta massasta, kohti jotain ainutlaatuista rohkeutta.
Siitoin myös rikkoi tuota ohjelmointia yleisesti. Koska Siitoimella oli tahdonvoimaa mennä vaikka läpi harmaan kiven, häntä ei voinut koskaan saada perääntymään. Yhteiskunta ei voinut tuhota häntä, vaan sen oli pakko sopeutua häneen. Siitoin oli aikansa tuotos ja osaltaan aikansa oli Siitoimen tuotos.
Siitoin muistetaan Atlantis-teorioista ja Kansallisista liittoneuvostoista, mutta nämä kaikki peittävät alleen sen todellisen pointin, jota Mestari yritti meille sanoa: ole vapaa. Siitoin oli perustavanlaatuisesti vapaa ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän oli oman elämänsä kuningas, soturi, noita ja rakastaja.
"Tee, mitä tahdot, on oleva koko laki."
- Aleister Crowley
"Turha on elää, turha on kuolla, turha on vanhojen naisten vittuja nuolla."
- Pekka Siitoin
[Jiri Keronen Facebookissa 6.5.2019. Ulostuloon liittyy Youtube-videonpätkä Pekka Siitoin laulaa karaokea (25 sekuntia pitkä). Itse lausuin lukijakommenttina seuraavat sanat:]
Siitoin oli kuin Paavo Väyrynen, mutta persoonallisempi.
[Haluaisin lisäksi sanoa, että Pekka Siitoin oli todellinen yli-ihminen. Ja sitä paitsi ei kai ole todistettu sitäkään, että hän olisi käyttänyt metamfetamiinia. Tosin en tiedä, onko kukaan esittänytkään sellaista väitettä.]
[Lisäksi haluan vielä lisätä jotain. Aikoinaan eräs henkilö piti vuosien ajan Mesikämmen-blogia, jossa hän käsitteli ennen kaikkea Pekka Siitointa. Mielenkiintoista kyllä, blogista ei saanut sellaista käsitystä, että bloginpitäjä olisi ollut itse natsi. Aleister Crowleysta taas löytyy hieno Ylen julkaisema juttu.]

tiistai 28. toukokuuta 2019
S Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen tekijä tukee al-Taeeta vihapuhekysymyksessä
Siinä missä Keijo Kaarisateen tekijä pysytteli lain oikealla puolella ja joutui siitä huolimatta poliisin vihapuheyksikön pitkän ja kansainvälisenkin jahdin kohteeksi, sai al-Taee puuhastella vapaasti ja tulla myös valituksi eduskuntaan. Perusteltuja kysymyksiä voitaisiin esittää, että miten tässä nyt näin kävi? Yrittikö poliisi hybridivaikuttaa vaaleihin vai selittyykö tämä vain ihan tavallisella kädettömyydellä? Jätän kysymyksen avoimeksi.
Niin tai näin, Keijo Kaarisateen tekijä tukee Hussein al-Taeeta siinä että mielestäni hänen jahtaamisensa poliisivoimin on turhanpäiväistä ja kohtuutonta. Vika ei kuitenkaan tässä ole pelkästään valikoivasti virkaintoisessa poliisiviranomaisessa, vaan kyseisessä lainpykälässä ja sen tulkinnassa.
Laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on laissamme ikävä kyllä huonosti laadittu. Se antaa laajoja tulkintamahdollisuuksia esimerkiksi vain typerien mielipiteiden kriminalisointiin. Se on täysin tarpeetonta.
[vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen tekijä blogissaan Maailman sananvapauspäivänä 3.5. Herran vuonna 2019 julkaisemassaan merkinnässä Tiedote: Kaarisateen tekijä tukee Hussein al-Taeeta sananvapauspäivän kunniaksi]

S Mikä on Android
Pahoittelen menemistä vähän tekniseksi tässä, mutta
Android-käyttöjärjestelmää pitää hieman avata. Ytimeltään se perustuu
suomalaislähtöiseen, avoimen lähdekoodin Linuxiin. Koska avoimen
lähdekoodin järjestelmät pysyvät avoimina muokkausten jälkeenkin, pääosa
Androidista on avointa – toisin sanoen, maksutta kenen tahansa
käytettävissä ja muokattavissa. Tätä ei voi Trump koskaan estää. Sen
sijaan kaupalliset elementit, kuten sovelluskaupat, tietyt
käyttökokemusta parantavat lisäosat ja Googlen koostamat
turvapäivitykset ovat suljettua tekniikkaa, eli siis kaupallista ja
kauppasodan piirissä. Peruskuluttaja ei huomaa missä avoin loppuu ja
bisnes alkaa, mutta tässä kiistassa aihe nousee pintaan. On toki hyvä
muistaa että Huawei ja muutkin kiinalaiset ovat osallistuneet avoimen
Androidin kehitykseen. Avoimen mallin mukaisesti heidän tekemä työ on
edesauttanut myös amerikkalaisten yritysten tuotekehitystä.
[Kyuu Eturautti blogissaan 20.5.2019 julkaisemassaan merkinnässä Tuhosiko Trump juuri USA:n teknologisen ylivallan?]
[I PS. Itse kannattaisin Googlesta jossain määrin pitkälle riippumattoman Androidin version saamista laajalti kuluttajien käsiin. Syvällä sisimmässäni olen edelleen Linux-puristi.]
[II PS. Aiheeseen jollakin lailla liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa yli viiden vuoden takaisen blogimerkintäni Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä.]

S Kansa, jossa kaikki ovat samaa mieltä, elää pelon alla
Ei Suomessa eletä mitään ”vihapuheen” aikaa. Päinvastoin. Olemme vasta haparoivalla matkalla oikeaan osoitteeseen. Hymistelevän YYA-Suomen jälkeen meistä alkaa pikkuhiljaa tulla aikuisia. Olemme eri mieltä keskenämme. Tai, olimme sitä jo silloinkin, mutta nyt alamme uskaltaa huutaa sen ääneen.
Mitään yhtenäistä kansaa ei ole. Kansa, jossa kaikki ovat samaa mieltä, elää pelon alla. Voit rakastaa puolisoasi, vaikka hänen eksänsä vihaisi häntä. Sellaista on elämä.
Demareiden vaalimainoksessa puheenjohtaja Antti Rinne vei meidät kaikki samaan linja-autoon. ”Meillä taitaa olla sama suunta”, Antti Rinne sanoi bussin ratin takaa.
Antti Rinne, meillä ei nimenomaan ole sama suunta.
Osa porukasta ottaa raitiovaunun, metron tai kävelee rankkasateessa minimekossa ja ballerinoissa kirjoittaen samalla laskuhumalassa sekavaa viestiä Suomi24-palstalle. Kansakunta menestyy, kun siellä on itsenäisesti ajattelevia ihmisiä. Minun Suomessani jokaisella on oma Uber, ja sillä mennään siihen suuntaan, johon jokaista itse huvittaa.
[Tuomas Enbuske 16.4.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomi tarvitsee lisää vihapuhetta]
[PS. Enbusken tässä edustama aate on nimeltään liberalismi. Määrittelen liberalismin niin, että se on aate, joka kannattaa vapautta ja yksilöä.]

maanantai 27. toukokuuta 2019
S Tutkijan totuudenmukainen väite johti hyllyttämiseen
Hiukkasfysiikan tutkimuslaitosta CERN:iä on toistuvasti syytetty naisten syrjimisestä. Muutama viikko sitten CERN:n tutkija Alessandro Strumia puolustautui syytöstä vastaan ja osoitti, että naisia palkataan tutkijoiksi itse asiassa vähemmillä tieteellisillä ansioilla kuin miehiä. Naisia siis suositaan, ei syrjitä, hän väitti esityksessään.
CERN hyllytti Strumian ja ilmoitti, että heillä tiedettä tehdään ”rauhanomaisessa ilmapiirissä”. Strumia toki löi bensaa liekkeihin toteamalla muun muassa, että ”fysiikka on miesten aikaansaamaa”.
On olemassa näyttöä myös selvästä sukupuolisesta syrjinnästä. Sokkokokeissa on havaittu, että varsinkin miehet arvostavat työnhakijaa enemmän silloin, kun hakija on mies. Naiset ovat rekrytoijina paljon puolueettomampia.
Olennaista ei kuitenkaan ole se, kumpi väite (sukupuolisyrjintä vai älykkyys) on oikein vaan se, että toista ei saa edes esittää.
[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 29.10.2018 julkaistussa Ivan Puopolon kolumnissa Kirjamessut päättyivät kaikkien aikojen ennätykseen, mutta taustalla velloi jotain ihan muuta.]

S Yhdysvalloissa poikalapsia ympärileikataan masturbaation vaaran takia
Yhdysvallat on monella tavalla omalaatuinen poikkeus
ympärileikkauskulttuurissaan. Vaikka USA onkin lähtöisin Euroopasta, on
ympärileikkauskehitys ottanut siellä täysin toisenlaisen suunnan. Siinä
missä vain ehkä yksi sadasta eurooppalaisesta ympärileikataan, USA:ssa
luku on erilaisten arvioiden mukaan yli puolet. Suurin osa Yhdysvaltojen
ympärileikkauksista tehdään nimellisesti sekulaareista syistä osana
tapakulttuuria.
Yhdysvaltalaisen ympärileikkauskulttuurin laajamittainen synty voidaan ajoittaa 1800-luvun loppupuolelle ja viktoriaaniseen moraalihysteriaan. Puritaaniset ajattelijat uskoivat, että masturbaatio oli syntiä ja itsensä saastuttamista, joka johti useisiin lääketieteellisiin ongelmiin sekä mielisairauksiin. Ympärileikkaus nähtiin keinona estää poikia vajoamasta masturboinnin synteihin ja vaaroihin.
[Jiri Keronen 26.1.2019 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Poikien ympärileikkaus on maailman yleisin tappava rituaali]
[I PS. Ja samasta syystä Kellogg'sin murot keksittiin. Masturbaation ehkäisemiseksi.]
[II PS. Tietojeni mukaan kuitenkin poikalapsien ympärileikkaaminen on ollut viime vuosikymmeninä Yhdysvalloissa vähenemään päin. Ja hyvä niin. Pikkulasten järjestelmällinen silpominen "terveydellisenä toimenpiteenä" ei oikein istu minun pirtaani.]

S EU on heikko kritisoimaan Yhdysvaltain kauppapoliittisia sekoiluja
Huawei on kilpailukykyinen valmistaja tietoverkon laitteissa kuin myös
kuluttajatuotteissakin. Tuotteita on ympäri EU:n ja nyt USA vaatii
käytännössä satoja miljoonia EU-kansalaisia kärsimään koska Trumpilla
asuu känkkäränkkä piirongin laatikossa. Vielä on näkemättä yksikin vahva
EU-päättäjän ulostulo jossa kritisoidaan USA:n tekemiä
sopimusrikkomuksia ja haittoja EU:ssa niin operaattoreille,
IT-yrityksille kuin kuluttajillekin. EU-päättäjissä on erinomaisia
diplomaatteja ja talousosaajia, mutta he eivät selvästikään edes ymmärrä
kauppasodan vaikutusta koko mantereemme tietoturvaan ja jopa
yhteiskuntien pyörimiseen. Sillä sekunnilla kun Huawei-saarron uutinen
tuli putkesta, olisi EU:n pitänyt kutsua välitön kriisipalaveri USA:n,
Googlen, Intelin ja Huawein kanssa. Vaan miten kävi? EU:ssa päämajaansa
pitävät tietotekniikan yhtiöt vain totesivat kiltisti että USA määrää
myös heidän toiminnan markkinoilla. Jälleen kerran, EU ei ollut
suvereeni toimija, sillä se ei voinut suojella edes omia yrityksiään
USA:n kauppasodalta. Näin ei saa tapahtua. EU:ssa toimivien yritysten
pitää voida luottaa EU:n tukeen.
[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 23.5.2019 julkaisemassaan merkinnässä Kauppasodassa EU:n taidot mitataan]

sunnuntai 26. toukokuuta 2019
S Tuoko raha vapautta?
”Raha tuo vapautta”, huomautti yksi netin äkkirikas ja on oikeassa. Minähän sen tiedän. Pienituloisuus on kuin pallo jalassa. Mutta mitä vapaudellaan tekee, se onkin toinen juttu.
Sillä vapautta eivät ole kliseiset Rolexit, huvijahdit ja setelin läpi nuuskaistu kokaiini. Eivät kotispat ja kristallikoristellut liesikuvut.
Vapaus asuu mielikuvituksessa.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 1.11.2018 julkaistussa Asta Lepän kolumnissa Raha päätä pyörittää.]
[PS. Raha antaa kyllä vapautta johonkin. Jos ihmisellä on vain hitusen verran rahaa, hänen mahdollisuutensa toteuttaa vapauttaan ovat paljon rajatummat kuin rikkaalla. Reformisosialismin klassikko Eduard Bernstein yli sata vuotta sitten olikin todennut, että sosialismin tehtävä on laajentaa vapautta yhteiskunnassa.]

S Syyllisyysopetus
USA:ssa syyllisyysopetus ja sen jatkotoimet ovat johtaneet
ennennäkemättömän rajuihin eriarvoistumisiin ihmisryhmien välillä.
Ruotsin syyllisyysmalli on johtanut haluttomuuteen parantaa kotoutumista
ja onpa etninen väkivaltakin siellä päässyt melkoisiin liekkeihin. Ihan
oma tarinansa on väkivahvan ilmastosyyllisyysopetuksen luonnollinen
kääntöpuoli, joka ilmastodenialisminakin tunnetaan. Kun ampuu kovilla,
joku ampuu vähintään yhtä kovilla takaisin.
[Kyuu Eurautti blogissaan 28.4.2019 julkaisemassaan merkinnässä Opetammeko syyllisyyttä?]

S Sananvapaus Jussi Halla-ahon mukaan
Jussi Halla-ahon mukaan sananvapaus on yksinkertaisesti sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista mielipiteensä riippumatta siitä, tuleeko jollekin siitä paha mieli ja ilman pelkoa sensuurista. Halla-Aho havainnollistaa ajatusta kylmänsodanaikaisella vitsillä, jossa amerikkalainen kehuu neuvostoliittolaiselle maansa sananvapautta sillä, että heillä voi vapaasti huutaa, että Ronald Reagan on hullu. Tähän neuvostoliittolainen vastaa, että niin heilläkin voi.
– Yhteiskunta menee helposti umpikujaan, jos erilaiset mielipiteet koetaan uhkaaviksi. Nyt tuntuu olevan sellainen trendi vallalla, että ihmiset murtuvat pienimmistä ärsykkeistä. Jos erilaisilla some-kampanjoilla saadaan lietsottua pöyristelyä ja aikaansaadaan anteeksipyyntöjä, Halla-aho pohtii.
Uhriutumisesta on Halla-ahon mielestä tullut pääomaa liittyi se sitten sukupuoleen tai etnisyyteen.
– Kaikki ovat mielestään uhreja.
[Näin oli lausuttu Seurakuntalainen-lehdessä 19.5.2019 julkaistussa Sari Savelan kirjoittamassa uutisartikkelissa Koomikko ja politiikko puhuivat sananvapaudesta ja sen rajoista Kirkkopäivillä – Halla-aho: ”Kaikki ovat mielestään uhreja”. Kyse on tässä ilmeisesti Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon hommelista. Ko. kirkko on tavallaan osa valtiota, mutta toisaalta sillä on laaja itsehallinto.]
[PS. Aiheeseen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa blogikirjoitukseni Sananvapaudesta.]

lauantai 25. toukokuuta 2019
S Maahanmuuton aiheuttamilla kuluilla korjaisi valtavasti eläkejärjestelmänkin tilannetta
Maahanmuuton ongelmana on Suomen talouden kompurointi. Ei pystytä pitämään edes omia koulutettuja nuoria Suomessa kilpailukykyisten työpaikkojen puuttuessa. Lukumäärätappiota paikataan tuomalla halpatyövoimaa ulkomailta. Eläkejärjestelmän rahoituksessa kuitenkin ratkaisevaa on eurot eivät lukumäärät. Halpatyövoima ei järjestelmää pidä pystyssä.
Suurelta osin maahanmuutto Suomeen on ollut humanitaarista maahanmuuttoa. Sen vuosikustannukseksi on äskettäin arvioitu 3 miljardia vuodessa. Sillä rahalla korjaisi valtavasti eläkejärjestelmänkin tilannetta. Suomen eläkejärjestelmä maksuineen ja menoineen on osa julkista taloutta ja osa veroastetta.
[Olli Pusa, yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaaliturvapolitiikan dosentti ja vakuutusmatemaatikko, Iltalehden sivuilla 24.3.2019 julkaistussa Näkökulma-artikkelissaan Eläkepropaganda on röyhkeä tapa sivuuttaa normaali päätöksenteko - ”nyt esiin tulleet seikat eivät puolla mitään katastrofia eläkejärjestelmässä”]

S Feminismikeskustelua kannattaa joka tapauksessa jatkaa
Keskustelu feminismistä, ei vain akateemisesta feminismistä, on ajautunut umpikujaan. Suuri osa feministeistä ajattelee, että miehet pitävät itsekkäästi kiinni valta-asemastaan, joka on hankittu epäreilusti syrjinnän avulla. Suuri osa feminismin kriitikoista taas pitää feministejä laiskoina ja autoritaarisina vapauden vihollisina ja muiden rahojen tuhlaajina. Molemmat pitävät toisiaan lyhytnäköisinä oman edun ajajina. Onko pattitilanteesta mahdollista päästä eroon? Ei kokonaan: kakunjakokysymykset tulevat aina seuraamaan ihmistä. Keskustelusta on kuitenkin mahdollista tehdä hedelmällisempää. Se vain ei onnistu akateemisen feminismin suosimalla orwellilaisella uuskielellä tai ihmisiä lokeroimalla (esimerkkejä jäljempänä).
Feminismikeskustelua kannattaa joka tapauksessa jatkaa. Tässä vaiheessa hyödyllisintä olisi hylätä epämääräiset ja riidoissa tahriintuneet ismit ja muunlainen ihmisten ryhmittely. Keskustelijoiden tulee nousta poteroistaan ja kertoa konkreettiset tavoitteensa niin, että kaikki ymmärtävät ne. Jos lopputulos on jotakin samaa ympäripyöreyttä kuin ihmisoikeuksien julistuksessa, olkoon niin. Se on toimiva lähtökohta etsiä käytännöllisiä ratkaisuja. Seuraavaksi pitää päästä yhteisymmärrykseen siitä, mikä täyttää syrjinnän kriteerit. Jos tässä ei onnistuta, ei ole mielekästä keskustella, kuinka paljon voimavaroja syrjinnän ehkäisyyn kannattaa suunnata. Toisaalta kakunjakokysymyksistä ei voida päästä eroon, johtuivatpa tuloerot syrjinnästä, sattumasta, geeneistä tai jostakin aivan muusta. Politiikan, myös feminismin, ydinkysymyksiä on se, minkälainen taloudellisen eriarvoisuuden määrä ja jakautuminen on suotavaa.
Jotta keskustelusta tulee hedelmällistä, osapuolien on uskallettava kysyä toisiltaan, miksi he uskovat niin kuin uskovat. Miksi joku selittää tulo- ja statuseroja kasvatuksella ja sattumanvaraisilla sukupuolinormeilla? Millaisia faktoja selityksen tueksi on? Nykyisin akateemisen feministin kyseenalaistamista vältellään samaan tapaan kuin muslimilta ei uskalleta kysyä, miksi hänen mielestään Muhammed on seuraamisen arvoinen profeetta. Feministiltäkään ei toki voida olettaa ympärivuorokautista rationaalista argumentointia ja omien näkemysten kyseenalaistamista. Rationalismikin kaipaa lomaa. Mutta – ja tämä on iso mutta – yliopisto tai politiikka eivät ole sopivia lomakohteita.
[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 31.1.2019 julkaistussa merkinnässä Opas feministiseen propagandaan?, jossa hän käsittelee Laukkasen, Miettisen, Elonheimon, Ojalan ja Saresman kirjaa 'Feministisen pedagogiikan ABC – Opas ohjaajille ja opettajille'.]

S Antti Rinteen hallitus: Ordo ab chao
Hallitus ei aio leikata kulutustaan yhtään, vaan entisestään kasvattaa jo valmiiksi paisunutta julkista sektoria uudella velkarahalla ja myymällä valtion omaisuutta.
Vasemmistolainen talouspolitiikka muistuttaa vähän jotaki ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijaa. Ensin muutama pikavippi, että voi rellestää viikon. Viikonloppuna sitten lähdetään ryyppäämään ja yön pikkutunteina tajutaan, että massit on loppu. Lopulta pistetään säästöpossu vasaralla palasiksi ja etitään epätoivoisesti edes muutamaa euroa, että sais vaikka makkaraperunat, kun on niin kovin nälkä.
Suurin ongelma tuossa on vaan se, että maanantai on aina edessä. (Tai no, voi sen jättää väliinkin, mutta se edellyttääkin sitten rasvattua köyttä tai ysimillistä buranaa.) Ne maanantait ovat myös aina sitä pahempia, mitä enemmän on perseillyt.
Toivon kovasti, että Rinne saa nyt hallituksensa pystyyn ja he pääsevät toteuttamaan punavihreää unelmaansa muna huurussa kenenkään estämättä. Saadaan kunnon kaikki paskaks -meno. Kun hallitus on vienyt kansalaisten rahat ja myynyt omaisuuden, kansalaiset kettuuntuvat ja äänestävät sosialidemokratian elinkautiselle oppositioon odottamaan näivettymistään, kuten kuolevalle aatteelle kuuluukin.
Ordo ab chao.

[Jiri Keronen Facebookissa 22.5.2019. Ulostuloon liittyy Ilta-sanomat -lehden uutisartikkeli HS: Tuleva hallitus aikoo myydä valtion omaisuutta – pysyviä menoja lisätään miljardilla.]
S Ulkomaisten opiskelijoiden suomen kielen opetukseen kannattaa panostaa
Muistan, kun 1990-luvulla Suomeen alkoi ilmaantua englanninkielisiä tutkintoja. Oltiin optimistisia, ja ajateltiin, että näin saamme maahan toivottua kansainvälisyyttä ja huippuosaajia. Toisin kävi. Suurin osa valmistuneista lähti heti kun se oli mahdollista, ja ne jotka jäivät, työllistyivät kielitaidottomina erittäin huonosti.
Nokian 2000-luvun kriisin jälkeen käsissämme oli sama ongelma. Kun Nokia kaatui, maassa oli satoja, jopa tuhansia ulkomaalaisia huippuosaajia. Tunnen itsekin henkilökohtaisesti heistä kymmeniä. Koska heidän suomen kielen osaamiseensa ja juurruttamiseen ei oltu panostettu, he lähtivät maasta heti kun saivat muualta töitä.
Ratkaisu onkin suomen kielen aseman vahvistaminen – ei sen heikentäminen. Kun puhutaan turvapaikanhakijoiden kotoutumisesta, korostetaan ihan oikein suomen kielen mahdollisimman nopean oppimisen merkitystä. Ensimmäisessä kolumnissani esitinkin, että meidän pitäisi uskaltaa tehdä kielen oppimisesta – ei vain opiskelemisesta – velvoittavaa.
Samasta syystä meidän tulisi panostaa ulkomaisten opiskelijoiden kielikoulutukseen.
[tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija Rajkumar Sabanadesan Ylen sivuilla 5.5.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomen kieli ei ole ongelma, vaan ratkaisu]

perjantai 24. toukokuuta 2019
S Ei ole mikään ihme, että hyvin harva hyvin koulutetuista turvapaikanhakijoista muuttaa Suomeen
Ikävä tosiasia onkin, että vaikka moni asia on Suomessa kunnossa, moni seikka vastaavasti toimii Suomea vastaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kylmä ilmasto, syrjäinen sijainti ja vaikea kieli, ja vaikka miten haluaisimme, näille emme voi tehdä mitään.
Ei ole sattumaa, että niistä turvapaikanhakijoista, jotka vuonna 2015 lähtivät Lähi-Idästä, Suomeen saapui suhteessa hyvin vähän koulutettuja ihmisiä.
[tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija Rajkumar Sabanadesan Ylen sivuilla 5.5.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomen kieli ei ole ongelma, vaan ratkaisu]
Ei ole sattumaa, että niistä turvapaikanhakijoista, jotka vuonna 2015 lähtivät Lähi-Idästä, Suomeen saapui suhteessa hyvin vähän koulutettuja ihmisiä.
[tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija Rajkumar Sabanadesan Ylen sivuilla 5.5.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomen kieli ei ole ongelma, vaan ratkaisu]
S Sarkasmikin on nykyään "äärioikeistolaisuutta"
Nyt on sitten mopo karannut oikein kunnolla. Kiellettyjen listalla voi olla sekä totuus että sarkasmi.
Tiedoksi: ihan mitä tahansa voi tehdä halventamistarkoituksessa. Jos tämän sotkun kirjoittaja ikinä sanoo minulle päivää, niin oletan, että hän tekee sen halventamistarkoituksessa.
Kuka muuten oikeusministeriötä nykyään johtaa? Millä muskeleilla siellä tämänhetkisessä poliittisessa tilanteessa edes ajetaan ihmisoikeuksia alas?
Sunnuntaina toivottavasti totalitääriset sensuurifriikit kautta maanosan saavat muistutuksen.
[Oula Lintula Facebookissa 22.5.2019. Tässä on kyse siis ilmeisesti siitä, että oikeisministeriön edustaja oli käynyt kertomassa asian kansakunnan vessanseinällä eli Suomi24:ssä. Itse laitoin kommenttina Oulan viestiin tällaisen tekstinpätkän:]
Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassakin oli laitonta sellainen sarkasmi, joka oli hallitsevaa ryhmää vastaan. Miksei sitten Suomessa?

torstai 23. toukokuuta 2019
S Puoluekannalla ei välttämättä ole yhteyttä ihmisen hyvyyteen
Voidaan sanoa, että olemme kaivaneet kuoppaa aika kauan. Ja kas tässä tulee yksi ongelma. Kun olet tarpeeksi kauan kaivanut kuoppaa, sinulla on itse asiassa kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on toki pitkä matka pinnalle. Toinen on se, että kaivettuasi kuoppaa vuosikausia, et enää muuta osaakaan kuin kaivaa kuoppaa. On yksi asia haluta takaisin pinnalle, toinen asia on opetella kiipeämisen jalo taito jälleen nollasta.
En tiedä syyllistä, siihen kuka teki mitä ensin johon reagoi joku muu. Etsintä voisi vaatia vuosisatojen matkan historiassa eikä tulosta ehkä tulisi. Osaan kuitenkin kuvailla ongelmaa. Ongelmallisia ovat sanat kuten äärioikeisto, äärivasemmisto, natsi, kuten myös yleistämiset kuten ”kaikki persut”, ”kaikki vihervassarit” ja niin edelleen. Viisautta on ymmärtää että voit olla vihreä, vassari, kokkari, demari tai persu, olematta vain sen takia automaattisesti hyvä tai paha ihminen.
[Kyuu Eturautti blogissaan 3.11.2018 julkaisemassaan merkinnässä Seurataan jokea ylävirtaan]

S Halla-aho: Perussuomalaiset ei ole sittenkään kovin putinmielinen, toisin kuin eräät muut puolueet
Perussuomalaisten niin sanotusta Venäjä-mielisyydestä on räksytetty
vuosikausia ilman minkään näköisiä perusteluja, vaikka meillä on ollut
täysin selkeä linja suhteessa Venäjän johdon tekemisiin, toisin kuin
muilla puolueilla. Jos ajatellaan konkreettisia asioita, niin Suomen
hallitus oli aivan hiljattain myymässä Venäjälle äänioikeuden Euroopan
neuvostossa eli käytännössä purkamassa Venäjään kohdistuvia
diplomaattisia sanktioita.
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Ilta-sanomat -lehdessä 21.5.2019 julkaistun uutisartikkelin Halla-aho kävi vastahyökkäykseen Venäjä-skandaalista: ”Suomen hallitus oli purkamassa Venäjään kohdistuvia diplomaattisia sanktioita” mukaan]
[Uutisartikkeli siis liittyi Helsingin sanomat -lehden tekemään eurovaalitenttiin. Artikkelin mukaan Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto puolusti Suomen linjaa vetoamalla siihen, että Euroopan unionilla on oltava jokin yhteistyöfoorumi Venäjän kanssa, ja Euroopan neuvostossa voidaan puuttua Venäjälla tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin. Itse olen sitä mieltä, että asia on vaikea, mutta toivoisi, että Venäjän kanssa voitaisiin olla foorumilla jossain muualla kuin Euroopan neuvostossa. Halla-aho artikkelin mukaan oli vielä vastannut Haavistolle sanomalla, että jos Perussuomalaiset olisivat ehdottaneet äänioikeuden palauttamista Venäjälle Euroopan neuvostossa, niin puoluetta olisi nimitelty Putinin kätyreiksi.]

S Olisiko musliminaisten tullut riisua hijabinsa solidaarisuudenosoituksena Sri Lankan islamilaisen terrori-iskun uhreille ja näiden läheisille?
Kaikki muistavat, kuinka nopeasti Uuden Seelannin valtaväestön suvaitsevainen kansanosa solidarisoitui kovia kokeneisiin musliminaapureihinsa vaikkapa pukemalla päälleen hijabin (kas kun ei burkhaa), mikä ele oli kaikessa dhimmiydessään uskomaton. Onko joku kuullut muslimien vastaavista eleistä Sri Lankan jälkeen? Miten olisi, arvon musliminaiset, jos osoittaisitte myötätuntoa murhatuille kristityille sisarillenne vaikkapa riisumalla päiväksi tai pariksi oman hijabinne? En pidättele hengitystä sitä odottaessani.
[Mika Keränen Sarastus-verkkolehdessä 25.4.2019 julkaistussa kirjoituksessaan Christchurch ja Sri Lanka mediassa]
[PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa toisesta blogistani Christchurchissä tapahtuneeseen terrori-iskuun liittyvän blogikirjoitukseni Kuuman, kostean, löysän Mombasan.]

S Vapauden lisääntyessä ihmisten geenien merkitys korostuu
Tutkimus kohahdutti siksi, että kaiken piti mennä juuri päinvastoin. Tasa-arvon piti tarkoittaa sitä, että erot ihmisten välillä pienenevät. Silti tapahtuu niin, että mitä enemmän vapauksia yhteiskunta jäsenilleen sallii, sitä stereotyyppisemmin ihmiset käyttäytyvät.
Tämä näkyy paitsi miesten ja naisten välisenä ammattien eriytymisenä, myös persoonallisuuden eroina.
Esiin tullutta ongelmaa kutsutaan patriarkaatin paradoksiksi, mutta sille on järkevä selitys. Selitys on se, että kun ympäristön merkitys pienenee eli ihmiset saavat enemmän vapauksia, silloin heidän välisensä geneettiset erot korostuvat.
Ajatus siitä, että vapauden lisääntyessä geenien merkitys korostuu, saa tukea myös muusta tutkimuksesta.
[Ivan Puopolo 22.12.2018 julkaistussa kolumnissaan Geenit pelottavat ja tässä on sille syy]

keskiviikko 22. toukokuuta 2019
S "Piilorasismi" epätieteellisenä argumenttina
Jos et pysty todistamaan poliittisen vastustajasi toiminnan olevan
rasismia, voit sanoa sen olevan piilorasismia. Se on siitä kätevä leima,
että sitä ei voi falsifoida. "Niin, tietenkään hän ei avoimesti aja
rasismia, sitähän piilorasismi juuri onkin."
[Oula Lintula Facebookissa 18.4.2019]
[I PS. Falsifioinnissa on kyse siitä, että tieteellisen teorian ollakseen tieteellinen tulee olla sellainen, että sitä pystyy periaatteessa testaamaan. Jos teoria ei ole edes periaatteessa falsifioitavissa, se ei ole tieteellinen vaan jotain ihan muuta.]
[II PS. Jos ihminen on osa löllösuvaitsevaisleiriä (en itse viitsi yleensä käyttää leimakirvestä "suvakit"), niin hän Varustelekasta voi saada ostettua itselleen pakan Hitler-kortteja. Niitä on sitten kiva jaella tutuille ja tuntemattomille.]

S Haluavat mieluummin poliittisesti korrekteja mollosilmädemoneita kuin metallimusiikkia
Kylläpä on metalliskenen suurimmat mediat menneet munattomiksi. Metal Blast just kirjoittelee, miten Phil Anselmo oli tosi loukkaava, kun meni kännipäissään huutamaan "white power!" Siis sama jäbä, jolla on muun muassa biisi nimeltään "Fucking Hostile".
Ja sitten joku Metal Sucks on toinen hyväkäs. Nämä kirjoittelee jatkuvasti artikkeleja siitä, miten on surullista, kun nykyinen black metal ei ole inklusiivista ja aiheuttaa surua ja murhetta esimerkiksi juutalaisille ja muslimeille, jotka tahtoisivat vaan tulla nauttimaan hyvästä musiikista ja chillailemaan hei rento meininki.
Missä vaiheessa metallista - eli genrestä, joka on käytännössä rakentunut kapinalle ja loukkaavuudelle - on tullut jokin safe zone, jossa ei saa sanoa rumasti, että kaikki bidimorfiset judeokristityt oravat voi tuntea olonsa turvalliseksi?
Silloin, ku minä olin nuori, ja joku sano hevarille "oot paha ja tuhma", niin hevari vastasi "turpa kiinni tai poltan sun kirkon". Sitte se poltti sen kirkon riippumatta siitä, sulkiko se turpansa vai ei.
Nuoriso on mennyt pilalle. Onneksi on Burzum. Varg Vikernes ei ainakaan teeskentele.
[Jiri Keronen Facebookissa 10.5.2019. Ulostulonsa oheen liitti Youtubesta löytyvän epäkorrektin videon, jonka pitäisi olla kauhistuttava asia tosisuvaitsevaisten mielestä. Mutta nämä ihmiset eivät pidä tämän muisikin loukkaamia ihmisiä oikein ihmisinäkään, koska nämä eivät kannata imperialistista aatetta.]

S Laura Huhtasaari: Perussuomalaiset ei hyväksy Krimin liittämistä Venäjään tai Venäjän toimia Itä-Ukrainassa
Huhtasaaren mukaan perussuomalaisten linja suhteessa Venäjään on
samankaltainen kuin Tanskan Kansanpuolueen tai Viron Ekren.
Perussuomalaiset ei hänen mukaansa hyväksy Krimin liittämistä Venäjään
tai Venäjän toimia Itä-Ukrainassa.
[Näin oli Ylen sivuilla lausuttu 19.5.2019 julkaistussa Petri Raivion kirjoittamassa uutisartikkelissa Huhtasaari: Venäjä ei vaikuta europopulistien tavoitteisiin – perussuomalaiset ei hyväksy Venäjän tekoja Itä-Ukrainassa.]

S Englannin kieleen panostaminen ei auta saamaan Suomeen ulkomaalaisia asiantuntijoita töihin
Muistan, kun 1990-luvulla Suomeen alkoi ilmaantua englanninkielisiä tutkintoja. Oltiin optimistisia, ja ajateltiin, että näin saamme maahan toivottua kansainvälisyyttä ja huippuosaajia. Toisin kävi. Suurin osa valmistuneista lähti heti kun se oli mahdollista, ja ne jotka jäivät, työllistyivät kielitaidottomina erittäin huonosti.
Nokian 2000-luvun kriisin jälkeen käsissämme oli sama ongelma. Kun Nokia kaatui, maassa oli satoja, jopa tuhansia ulkomaalaisia huippuosaajia. Tunnen itsekin henkilökohtaisesti heistä kymmeniä. Koska heidän suomen kielen osaamiseensa ja juurruttamiseen ei oltu panostettu, he lähtivät maasta heti kun saivat muualta töitä.
Ratkaisu onkin suomen kielen aseman vahvistaminen – ei sen heikentäminen. Kun puhutaan turvapaikanhakijoiden kotoutumisesta, korostetaan ihan oikein suomen kielen mahdollisimman nopean oppimisen merkitystä. Ensimmäisessä kolumnissani esitinkin, että meidän pitäisi uskaltaa tehdä kielen oppimisesta – ei vain opiskelemisesta – velvoittavaa.
Samasta syystä meidän tulisi panostaa ulkomaisten opiskelijoiden kielikoulutukseen.
[tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija Rajkumar Sabanadesan Ylen sivuilla 5.5.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomen kieli ei ole ongelma, vaan ratkaisu]
Nokian 2000-luvun kriisin jälkeen käsissämme oli sama ongelma. Kun Nokia kaatui, maassa oli satoja, jopa tuhansia ulkomaalaisia huippuosaajia. Tunnen itsekin henkilökohtaisesti heistä kymmeniä. Koska heidän suomen kielen osaamiseensa ja juurruttamiseen ei oltu panostettu, he lähtivät maasta heti kun saivat muualta töitä.
Ratkaisu onkin suomen kielen aseman vahvistaminen – ei sen heikentäminen. Kun puhutaan turvapaikanhakijoiden kotoutumisesta, korostetaan ihan oikein suomen kielen mahdollisimman nopean oppimisen merkitystä. Ensimmäisessä kolumnissani esitinkin, että meidän pitäisi uskaltaa tehdä kielen oppimisesta – ei vain opiskelemisesta – velvoittavaa.
Samasta syystä meidän tulisi panostaa ulkomaisten opiskelijoiden kielikoulutukseen.
[tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija Rajkumar Sabanadesan Ylen sivuilla 5.5.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomen kieli ei ole ongelma, vaan ratkaisu]
S On epäkorrektia suvaita uskonnollisperusteistakaan väkivaltaa
Sanovat että on korrektia ja kohteliasta suojella uskontoja. Minä väitän
että on epäkorrektia ja suvaitsematonta suojella pahaa tekevää
organisaatiota. Toki tämän voi tehdä asiallisesti. Ei jokainen uskonnon
jäsen ole paskiainen eikä heitä saa herjata. Jos yritys sikailee,
katsomme yrityksen johtoon. Jos uskonto sikailee, katsokaamme sen
johtoon, sen sanomiin, sen toimintoihin, konsulttikielellä prosesseihin.
Jos uskonnon oppikirjaan on kirjoitettu että ihmisen sukupuoli
määrittää hänen siviilioikeudet, sen kirjan saa haukkua maan rakoon
sillä kirjalla ei ole kunniaa jota loukata.
[kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 13.5.2019 julkaisemassaan merkinnässä Uskonto voi opettaa kunniaväkivaltaa]

tiistai 21. toukokuuta 2019
S Naisten vähäisyyttä johtopaikoilla voi selittää mies- ja naissukupuolen keskimääräsiillä persoonallisuuseroilla
Mutta palataanpa selityksiin. Jos naisia ei ole johtoryhmissä vähempää ”todellisen” syrjinnän vuoksi, niin miksi sitten? Voisiko sitä selittää jotenkin muuten? Kyllä voi.
Tutkimuksista tiedetään hyvin, että miehillä ja naisilla on keskimääräisiä eroja persoonallisuudessa. Yksi selvimmistä eroista on se, että naiset ovat sovinnollisempia, kun taas miehet ovat aggressiivisempia ja kilpailunhaluisempia. Lisäksi miehet ottavat enemmän riskejä.
Tästä on johdettu hypoteesi, että miesten kilpailuhenkisyys yhdistettynä suurempaan riskinottoon ajaa heidät sekä hierarkioiden huipuille että niiden alaosiin. Siksi miehet täyttävät yritysten johtoryhmät, mutta myös vankilat ja kodittomien yömajat. Vuonna 2015 vangeista 92% ja asunnottomista 77% oli miehiä.
Tiedetään myös, että miehet ovat kiinnostuneempia urasta, naiset perheestä. Sekin selittää naisjohtajien aliedustusta.
Arvailla voi mitä haluaa, mutta yksi on varmaa: kiintiöt syrjivät niitä, jotka jäävät kiintiöiden ulkopuolelle. Se ei muutu, vaikka niitä nimittäisi ”tosiasiallisen tasa-arvon jouduttamiseksi”.
[Ivan Puopolo 10.2.2019 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Kiintiöt ovat laillistettua syrjintää]

S Jos eduskunnan päätöksissä otettaisiin huomioon myös ilmastovaikutukset, niin kävisi huonosti Suomen köyhille
Jos kaikissa, siis todellakin kaikissa, seuraavan eduskunnan päätöksissä otettaisiin huomioon myös ilmastovaikutukset, hyvien ihmisten pitäisi luopua monista muista tavoista kertoa muille, että hyviä ihmisiä tässä ollaan.
Ensi töikseen seuraava eduskunta alkaisi purkaa kaikkia köyhien suomalaisten sosiaalietuuksia. Se, että köyhällä olisi varaa autoon, ulkomaanmatkaan tai lapsen syntymäpäiväkrääsään, on haitaksi ilmastolle. Rikkaat tuhlaisivat joka tapauksessa saman verran luonnonvaroja, oli köyhillä rahaa tai ei. Rikkaat maksavat typeristä statussymboleista. BMW:n tai Rolexin tuotanto tuhlaa yhtä paljon resursseja kuin Toyotan tai Seikon.
Seuraavaksi pelkästään ilmastoa ajatteleva eduskunta panisi Suomen rajat kiinni. Suomi on maailman rikkaimpia maita, ja jokainen tänne tuleva ihminen vaurastuu ja alkaa kuluttaa enemmän. Eniten ilmastovaikutuksia ajatteleva poliitikko antaisi köyhien hukkua Välimereen, lopettaisi viimeisetkin Afrikan kehitysavun rippeet ja suomalaisten lapsilisät.
[Tuomas Enbuske 19.3.2019 eli ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja julkaistussa kolumnissaan Miksi minun ei pidä äänestää]

S Katastrofi on varsin mahdollinen tällaisen vaalituloksen myötä
Viidentenä eikä vähäisimpänä on todettava, että nyt hallitusta ovat muodostamassa Suomen kolme löperöintä maahanmuuttopolitiikkaa
ajavaa puoluetta, eikä demareitakaan voi pitää tässä suhteessa kovin
kriittisinä. Mikäli vuoden 2015 kaltainen kansainvaellus kohdistuu
Suomeen nyt alkavalla vaalikaudella, syntyy mitä todennäköisimmin
sellainen katastrofi, jonka rinnalla vuosi 2015 jää vaatimattomaksi
esileikiksi. Sanomattakin lienee selvää, ettei tämä vastaa vaaleissa
äänestäneiden suomalaisten enemmistön tahtoa.
[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 9.5.2019 julkaistussa merkinnässä Hillopurkkihallitus olisi monialainen katastrofi.]

S Nk. kauramaito on erittäin vähäravinteikasta verrattuna maitoon
Kauramaidon tapauksessa alkutuote on ihmiselle kelpaava ravinne eli kaura, joka prosessoidaan vähemmän ravinteikkaaseen muotoon. Lehmänmaidon tapauksessa taas alkutuote on ihmiselle kelpaamaton ravinne, jonka lehmä prosessoi ihmiselle kelpaavaan muotoon.
Maidontuotannossa ihmiselle kelpaavien ravinteiden määrä siis lisääntyy, kun kauramaidon tuotannossa ihmiselle kelpaavien ravinteiden määrä vähenee. Lopullinen lehmänmaito sisältää proteiinia kolminkertaisen määrän verrattuna kauramaitoon.
[Ivan Puopolo 18.5.2019 julkaistussa kolumnissaan Kauramaito on käyttökelpoisen ruoan haaskaamista]

maanantai 20. toukokuuta 2019
S Ihmisten viiteryhmät eivät ole syyllisiä, vaan yksilöt tekevät rikokset
Naisasialiitto Unioni julkaisi netissä viime viikolla kaavion. Suomalaisia pörssiyrityksiä johtaa useammin Juha kuin nainen. Pörssifirmoja johtaa naista useammin myös Heikki, Matti, Pekka tai Jari.
Julkaisimme tv-ohjelmassamme Helsingin yliopistoon kuuluvan Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustuloksen, jonka mukaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tuleva mies raiskaa 16,5 kertaa todennäköisemmin kuin suomalaissyntyinen. Puhuimme useiden syytösten mukaan vihapuhetta. Jos näin todella olisi, myös Juha-tilasto on vihapuhetta. Ainakin minusta pörssiyrityksen johtaminen on pienempi rikos kuin raiskaaminen.
Kaiken pahan alku on kollektiivinen syyllisyys. Haaparannan Ikean lihapullakassa ei ole syyllinen viikinkien tekemiin lasten keihästyksiin, eikä Matti ole syyllinen, jos Teppo tykkää varastaa naapurin pyykkinarulta pikkareita. Vain ne ihmiset, jotka tekevät pahoja asioita, ovat syyllisiä, ei heidän viiteryhmänsä.
[Tuomas Enbuske 31.3.2019 julkaistussa kolumnissaan Feminismi on vihapuhetta]

S EU:n rahallinen tuki ei ole auttanut Romanian romaneita
Kotimaassaan romanit elävät usein köyhyydessä ja heikoissa asuinoloissa.
EU on maksanut rahastoistaan Romanialle miljardeja euroja tukeakseen
syrjittyjen romanien elinolosuhteita, kouluttautumista ja
työllistymistä. Rahojen on epäilty päätyneen muualle kuin romaneille,
koska heidän olosuhteensa eivät ole kohentuneet.
[Näin olo lausuttu Ylen sivuilla 17.5.2019 julkaistussa Riikka Uosukaisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Tanskassa on Pohjoismaiden tiukimmat kerjäläislait - rangaistukset ajavat romanikerjäläiset pakoilemaan poliisia.]
[PS. Mitä tulee uutisartikkelin otsikkoon, niin eikö Romanian romanien kannattaisi muuttaa sellaisiin maihin, joissa heidän elämisensä kerjäämällä olisi laillista? Tai he voisivat jossain maassa hyödyntää ammattitaitoaan, jos se on muutakin kuin kerjääminen. Toki he voisivat tehdä näin myös Tanskassa, mutta Tanska on ilmeisesti Suomen tapaan sellainen maa, jossa ei ole juurikaan enää olemassa matalan osaamisen työpaikkoja. Mutta Ugandassa voisi olla.]

S Esim. tällä tavalla saadaan ihmisiä kaunaistumaan uskontoa kohtaan
Mutta tärkeää on, että muutos on ollut nopea, valtava ja luja. Niin
luja, että vapaaehtoisuutta de jure -puheissaan korostaneet
uskonpuolustajat ovat joutuneet vaihtamaan strategiaa melko
hupsuttelevaan suuntaan. Tiedostus on sillä tasolla, että jos
uskonnollisista tilaisuuksista tehtäisiin täysin vapaaehtoisia, niin kukaan ei menisi sinne.
Siksi uudeksi tavaksi onkin tullut väärää mieltä olevien rankaiseminen
tavoilla jotka yrittävät teeskennellä olevansa muuta kuin nöyryytystä ja
rankaisua. Esimerkkinä tästä on julkisuuteen tullut Tampereen tapaus, jossa uskonnottomat siivosivat tilan, johon uskovaiset lapset sitten tulevat.
Nyt tilanne on tietenkin herkullinen. Koska se on ollut ymmärrettävä, odotettava ja ilmiselvä. Muutos on tullut ja ateismi ei ole enää mikään piiloteltava tai marginaalinen asia. Syynä on nimenomaan se, että uskovaiset tekivät syviä virheitä. He yrittivät ylläpitää valtaa toisten tahdon yli, lain ja uskonnonvapauden ja erimielistensä omantunnon yli. Heidän perusargumenttinsa esimerkiksi uskonnonharjoittamiseen osallistuttamiskikkailuissa olivat säännönmukaisesti vähättely. Miten vastapuolella ei ole mitään merkittävää ongelmaa. Valitettavasti jokainen joka on tälläiseen osallistunut on kaunaistunut uskontoa kohtaan syvästi. Jokainen vähättely muistetaan. Ne olivat niitä tyyppejä jotka sanoivat että kokemani omantunnon onglemat ovat arvottomia, merkityksettömiä ja tyhjiä. Ja vaikka lakikin olisi puolella niin niiden puolesta taistelu tai vaatiminen on mitätöntä roskaa ja uskontoallergiaa. Arvatkaa mitenkä sitten suhtaudutaan kun nämä samat ihmiset itkevät kuinka jokin oksentaa heidän pyhäksi kokemiensa arvojen päälle? Ilolla. Siten metsä.
[Näin oli eräs Hyvä Nettituttuni lausunut blogissaan 25.4.2019 julkaisemassaan merkinnässä Historian väärällä puolella olijat ja heidän tunnistamisensa.]

S SDP:n Antti Rinne ei ole tyhmä, vaan ainoastaan demari
Antti Rinteeltä kova aloitus hallitusneuvotteluihin: "Oletteko sitoutuneet siihen, että Suomi hidastaa maapallon lämpenemisen 1,5 asteeseen", kyselee Rinne.
Voihan sitä sanoa, että sitoutuu tuollaiseen, mutta jotakin realismia. Suomella ei ole edes teoriassa mahdollisuutta vaikuttaa globaaliin lämpenemiseen kuin marginaalisesti. Saahan sitä sitoutua, mutta jos Saksaa, Venäjää ja Kiinaa ei kiinnosta, silloin tuo sitoutuminen on yhtä tyhjän kanssa.
Itse olen sitoutunut vapauttamaan Tiibetin. Menen syömälakkoon ja pidätän hengitystäni siihen saakka, että Tiibet vapautuu.
Kaikki varmasti ovat sitä mieltä, että ympäristöystävällinen politiikka ja teknologia ovat hyvä juttu. Sen sijaan Suomen globaali vastuu herättää paljon enemmän kysymyksiä. Tässä konkreettisessa todellisuudessa Suomi voi hidastaa ilmastonlämpenemistä globaalisti lähinnä pommittamalla koko Lapin ydinaseilla lasiaavikoksi ja sitten toivoa, että siitä seuraa sopiva ydintalvi, joka pitää ilmastonmuutoksen kurissa.
Rinne varmaan tietää itsekin, että lihaverot, Datsun 100A -kiellot ja sosialistinen porkkanakuuri eivät tule olemaan globaalisti millään tavalla merkittäviä. Rinne ei ole tyhmä, vaan ainoastaan demari. Koska Rinne ei ole tyhmä, hän tietää varmasti itsekin, että kysymyksen ainoa funktio on saada Perussuomalaiset eristettyä hallituksesta.
Parasta, mitä hallitusneuvotteluissa voisi nyt Persujen ja Suomen kannalta tapahtua, olisi Persujen pelaaminen oppositioon ja joku sixpack. Tämän seurauksena politiikka menisi seuraavat neljä vuotta entistä enemmän päin prinkkalaa, minkä seurauksena Persujen kannatus oppositiossa kasvaisi. 4 vuoden päästä on sitten tiedossa megaplytkyjytky, jossa Persut nykäisevät yli puolet jaossa olevista äänistä ja tekevät 51% attackin politbyroon proof-of-hyväveli-ketjua vastaan.
[Jiri Keronen Facebookissa 27.4.2019. Ulostuloon liittyy uusi Suomi -lehden uutisartikkeli ”Persut pelattiin pois näillä kysymyksillä” – Antti Rinteen ensimmäinen kysymys herättää huomiota.]

S Ihmisoikeudet kuuluvat ihmisille, eivät uskonnoille
"Uskontoon kohdistuvaa ja uskontoon perustuvaa vihapuheen torjuntaa tulisi vahvistaa"
Lässyn lässyn. Menisi tämäkin työryhmä johonkin kunnollisiin töihin.
Jotkut uskonnot nyt vaan ovat paskempia kuin toiset. Yhteiskunta, joka ei salli tämän toteamista, on uskonnonvapautta loukkaava diktatuuri eli toisin sanoen ihmisoikeuksia loukkaava diktatuuri. Ihmisoikeudet kuuluvat ihmisille, eivät uskonnoille.
[Oula Lintula Facebookissa 19.5.2019. Ulostuloon liittyy Ilta-sanomat -lehden artikkeli Työryhmä vaatii tiukkoja toimia vihapuheen kitkemiseksi – ehdottaa sukupuolen lisäämistä rikoslain pykäliin]

S Suomen puolueista "meemikieltoa" eli EU:n artikla 13:ta vastustavat Perussuomalaiset ja Piraattipuolue, ja ouolueiden ulkopuolisista ehdokkaista Junes Lokka
Tänään alkavat eurostovaalien ennakkoäänestykset. Vaikka Suomella ei olekaan paljon mitään valtaa EU:ssa, kannattaa silti käydä äänestämässä. Se ei maksa mitään ja siinä kestää suurin piirtein saman verran aikaa kuin typerän kommentin kirjoittamisessa Facebookiin. Lisäksi EU:ssa käsitellään tulevalla kaudella useita asioita, jotka saattavat muodostua jopa eräänlaisiksi elämän ja kuoleman kysymyksiksi EU:ssa.
Yksi näistä on artikla 13, eli ns. "meemikielto". Artikla on väsätty sen takia, että sisällöntuottajat saisivat rahaa ja jengi ei voisi käyttää heidän tuotoksiaan luvattomasti. Itse pykälä on kuitenkin poliitikkojen rakentama, eivätkä nämä poliitikot välttämättä oikein ymmärrä sitä, miten Internet ja teknologia toimivat.
Jotta artikla 13 voitaisiin implementoida tehokkaasti, edellyttäisi se valtavia konehalleja, joissa kompuutterit ruksuttavat yötä päivää verraten nettiin laitettua sisältöä valmiisiin tietopankkeihin tekijänoikeuksien alaisesta materiaalista. Sekään ei tietenkään toimisi kovin hyvin, koska ihmiset ovat ovelia ja ketkuja. Ja koska se ei toimisi, tarkoittaisi artikla 13 ja sen asettamat riskit sitä, että Facebookin, Googlen ja vastaavien ei välttämättä kannattaisi edes implementoida mitään, vaan yksinkertaisesti rajoittaa palvelujaan eurooppalaisilta.
Suomen puolueista artikla 13:ta vastustavat Perussuomalaiset ja Piraattipuolue. Puolueiden ulkopuolisista ehdokkaista Junes Lokka.
Mikäli Internet ja tiedonvapaus yhtään kiinnostaa, kannattaa ehdokasta etsiessä pitää mielessä myös se, miten ehdokas tai hänen puolueensa suhtautuvat näihin kysymyksiin. Me ollaan pisteessä, jossa voidaan joko rakentaa tai tuhota tulevaisuus. Ja päätös siitä, mitä tapahtuu, on Sinulla.
[Jiri Keronen Facebookissa 15.5.2019. Oheen mies oli liittänyt jonkin Taru sormusten Herrasta -videon.]

sunnuntai 19. toukokuuta 2019
S Johtajan palkka yhtiöille erityistä kuvitteellista sisäistä voimaa omaava fetissi
Yhdysvalloissa pörssiyhtiöiden johtajien palkkiot ovat kasvaneet satoja prosentteja 70-luvulta, kun taas työntekijöiden palkat ovat nousseet vain joitakin prosentteja. Funktionaalisen teorian valossa johtajien palkkioiden kasvu on oikeutettua, mikäli he todella tekevät työnsä paremmin kuin 1970-luvulla.
Vuonna 2016 yhdysvaltalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtajan palkkio oli keskimäärin jo 276-kertainen työntekijän palkkaan nähden. Onko johtaja todella satoja kertoja tuottavampi tai hyödyllisempi kuin yksittäinen työntekijä? Eivätkö esimerkiksi kymmenkertaiset tulot riittäisi pätevien johtajien rekrytoimiseen?
Kenties johtajan palkasta on muodostunut yhtiöille erityistä kuvitteellista sisäistä voimaa omaava fetissi, jonka suuruutta pidetään merkkinä yrityksen itsensä kelpoisuudesta. Johtajan hulppea palkka on viime kädessä vailla perustaa oleva kelluva merkitsijä, jota ei voi oikeuttaa johtajan työpanoksella tai tuottavuudella.
Suurilla palkkioilla ei lopulta ole muuta oikeutusta kuin se, että ne toimivat merkkinä ja toiveena yrityksen menestyksestä. Tuloksena on kehäpäätelmä: suuret palkkiot oikeuttavat itse itsensä.
[Näin oli lausuttu Antroblogissa 10.4.2019 julkaistussa Juuso Koposen kirjoittamassa artikkelissa Posti uusliberalismin pauloissa.]

S Myös poikalapsia tulee suojella uskonnollisperusteiselta pahoinpitelyltä
Sain joiltain tahoilta paheksuntaa, kun vuonna 2008 allekirjoitin avoimen kirjeen ympärileikkauksista ja niiden kieltämisestä Skepsis ry:n puheenjohtajana. Olin jollakin tavalla kuulemma sekaantunut politiikkaan. No, sekaannutaan sitten taas.
Poikalapset on jätetty lainsäädännössä vailla suojaa, ja tätä brutaalia toimenpidettä perustellaan uskonnollisella perinteellä. Tyttöjen ympärileikkauksen suhteen, vaikka sekin on uskonnollinen perinne, on sentään uskallettu toimia oikein.
Ympärileikkaus ei ole uskonnollisena perinteenä tätä päivää. Huonoista ja erityisesti lasta vahingoittavista perinteistä pitää voida luopua.
[Näin oli lausuttu Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 2/2012 Pertti Laineen tällöin kirjoittamalla Puheenjohtajan palstalla (sivu 13).]

lauantai 18. toukokuuta 2019
S Ilmastotalkoillako tasa-arvoa?
Li Andersson lausuu seuraavaa: "Juuri nyt Suomeen tarvitaan koko kansan ilmastopolitiikkaa. Se tarkoittaa, että ilmastotoimet valjastetaan luomaan tasa-arvoa ja uusia työpaikkoja."
Luin tämän kahdesti mutten vieläkään keksi, miten ilmastotoimet ihan konkreettisesti luovat tasa-arvoa. Osaako joku avata tätä? Kysyin tätä Liltä suoraankin mutten pidätä henkeä vastausta odottaessa. (Tosin jos vastauksen saan, niin lupaan kopioida sen tänne kommentteihin.)
[Oula Lintula Facebookissa 13.5.2019]

S Jopa Juha Tapion sanoitukset kuuluvat sananvapauden piiriin
Jos minä, Tuomas, koen jonkun ajatuksen epämiellyttäväksi, se ei tarkoita, että ajatus on väärä. Se vain sotii omaa rajallista, pikkuruisen kuplani sisällä syntynyttä ajatusta vastaan. Kuplat tuntuvat kivalta ja ovat välillä oikeassakin. Mutta riittävän terävällä ajatuksella kuplan saa puhkaista.
Suostun kuuntelemaan perusteet ja olemaan eri tai samaa mieltä. Ajatus tai idea on uusi, outo, hauska tai epämiellyttävä. Ei se muuten ole ajatus. Muuten se on vanhan toistoa ja pahimmillaan uskonnollista liturgiaa.
Sananvapaus tarkoittaa oikeasti sanan vapautta. Sen täytyy nimenomaan kestää se, minkä koemme ahdistavaksi. Sen pitää kestää Jussi Halla-ahon, Junes Lokan, Marco de Witin, Sanna Ukkolan, Pentti Linkolan, Kaarina Suonperän, feministisen, kommunistisen ja vaikka fasistisen puolueen ideoita. Jopa Juha Tapion sanoitukset kuuluvat sananvapauden piiriin.
[Tuomas Enbuske 16.4.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomi tarvitsee lisää vihapuhetta]
[PS. Enbusken tässä edustama aate on nimeltään liberalismi. Määrittelen liberalismin niin, että se on aate, joka kannattaa vapautta ja yksilöä.]
Suostun kuuntelemaan perusteet ja olemaan eri tai samaa mieltä. Ajatus tai idea on uusi, outo, hauska tai epämiellyttävä. Ei se muuten ole ajatus. Muuten se on vanhan toistoa ja pahimmillaan uskonnollista liturgiaa.
Sananvapaus tarkoittaa oikeasti sanan vapautta. Sen täytyy nimenomaan kestää se, minkä koemme ahdistavaksi. Sen pitää kestää Jussi Halla-ahon, Junes Lokan, Marco de Witin, Sanna Ukkolan, Pentti Linkolan, Kaarina Suonperän, feministisen, kommunistisen ja vaikka fasistisen puolueen ideoita. Jopa Juha Tapion sanoitukset kuuluvat sananvapauden piiriin.
[Tuomas Enbuske 16.4.2019 julkaistussa kolumnissaan Suomi tarvitsee lisää vihapuhetta]
[PS. Enbusken tässä edustama aate on nimeltään liberalismi. Määrittelen liberalismin niin, että se on aate, joka kannattaa vapautta ja yksilöä.]
S Ulkomaalaistaustaista väestöä ei voi tarkastella yhtenäisenä ryhmänä
Goobana miettii, että joskus maahanmuuttajista annettu kuva on liian
yksioikoinen, ulkomaalaistaustaista väestöä kun ei voi tarkastella
yhtenäisenä ryhmänä. Afrikastakin tulevissa maahanmuuttajissa on
monenlaisia ihmisiä.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 14.7.2018 julkaistussa Niina Hongan kirjoittamassa uutisartikkelissa Kirje tuntemattomalta mieheltä ”Finlandiasta” muutti Etiopian television uutisankkurin elämän – ”Suomi on nyt mun koti”.]
[PS. On nimenomaan vanhamedian synti tämä maahanmuuttajien niputtaminen yhdeksi massaksi. Maahanmuuttokriittiset ihmiset hyväksyvät paremmin toiset maahanmuuttajat kuin toiset. Ja tästä syystä vanhamedian toimittajat nimittelevät heitä maahanmuuttovastaisiksi. Vanhamedialaiset todennäköisesti eivät silti itsekään kyllä hyväksyisi millaisia maaahnmuuttajia tahansa. Jos Suomeen olisi pyrkimässä iso määrä esim. uusnatseja, niin luultavasti he vastustaisivat "vääränlaista" maahanmuuttoa henkeen ja vereen. Ja he eivät sitten kuitenkaan itse olisi omasta mielestään "maahanmuuttovastaisia".]

perjantai 17. toukokuuta 2019
S Varsinkin siinä missä risteävät maskuliinisuuden ja anaalisuuden käsitteet
Miesten anaalista masturbaatiota homo- ja transfobian hoitona käsitellyt artikkeli sai samanlaista suitsutusta Sex & Culture
-lehdessä: ”Tämä artikkeli on uskomattoman rikas ja jännittävä lisä
seksuaalisuuden ja kulttuurin tutkimukseen, varsinkin siinä missä
risteävät maskuliinisuuden ja anaalisuuden käsitteet.”
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 5.10.2018 julkaistussa Tuomas Peltomäen ja Juuso Määttäsen kirjoittamassa uutisartikkelissa Kolme tutkijaa kirjoitti uskomattomia hölynpölyartikkeleita feministisiin julkaisuihin ja sai osan niistä läpi – kysyimme suomalaistutkijoilta, mitä se kertoo feministisen tutkimuksen tasosta.]
[PS. Täytyy oikein kiittää Helsingin sanomat -lehteä ja ao. toimittajia tästä artikkelista. Se oli perusteellinen ja hauska.]

S Eihän punaista lihaa syövä setämieskään
Eihän lihaa syövä setämieskään kasvisruokaa itsessään vastusta, vaan
vain sitä, että kasvisruokiin tullaan painostamaan argumenteilla, jotka
lihansyöjän mielestä ovat tasan yhtä järkeviä kuin sekulaarihumanistisen
homon mielestä argumentit helvettiin joutumisesta.
[Näin oli lausunut 19.11.2018 Pekan porstua -blogin pitäjä Pekka blogissaan julkaisemansa merkinnän Nalkutusta ja kinkunahmintaa lukijakommenteissa.]

S Yleläisillekin kävi ilmi, ettei maahanmuutto ole pelkkää ihanuutta
Pitkän vääntämisen ja sahaamisen jälkeen Yle esittää sittenkin kohutun Seinäjoen arabikevät -dokumentin. Esitys on sopivasti eurovaalien jälkeen 28.5., jotta dokumentti ei vaan vahingossa vaikuta mihinkään.
Dokumentti tehtiin Ylelle tilaustyönä, kun Yle tahtoi materiaalia vastaanottokeskusten elämästä. Kuten kaikki ilman unelmia saattoivat arvata, dokumentti ei kertonutkaan kansainvaelluksen olevan pelkästään sateenkaaria ja yksisarvisia, vaan dokumentissa kävikin ilmi, että tulijoiden motiivien epäily ei ollutkaan rasismia. Monikulttuurisen rikkauden kyytipojaksi maahanmuutto tarjoaa turvapaikkashoppailua, uskonvihollisia ja lasten raiskailuja.
Yle luonnollisesti järkyttyi tästä, koska Ylen toimittajakunta ja päättäjät ovat poliittisesti pitkälti vihreän ja punaisen eri sävyjä, eikä todellisuus tukenutkaan heidän ennakkoluulojaan. Tämän vuoksi Yle päätti hyllyttää dokumentin, jotta se ei vahingossakaan lietsoisi rasismia, fasismia tai sadismia.
Käytännössä Yle on nyt painostettu esittämään elokuvan. Monet kansalaisjärjestöt ovat järjestäneet jo kuukausien ajan erilaisia yksityisiä tai julkisia näytöksiä. Tilanne alkaa olla juuri siinä kriittisessä pisteessä, jossa elokuva lähtee Internetiin kaikkien käytettäväksi. Tämän jälkeen Yle ei voisi enää mitenkään hallita tuota informaatiota.
Kuitenkin koska asialla on Yle, niin veikkaan sen koittavan kertoa edelleen, miten monikulttuurisuus on rikkautta ja itse asiassa ovathan ne ulkomaalaiset arabitkin tavallaan suomalaisia - tai ainakin suomalaisempia kuin suomalaiset. Heitän ihan lonkalta, että studioon tulee keskustelijoiksi todennäköisesti joku Riku Rantala, joka on muuttunut jollain tavalla monikulttuurisuusasiantuntijaksi, ja ehkä Iikka Kivi, joka kertoo, että kyllähän hänkin joukkoraiskasi lapsia kavereidensa kanssa. Sitte virallista puolta edustamaan vaikka Päivi Nerg.
[Jiri Keronen 7.5.2019 Facebookissa. Ulostuloon liittyy Youtubesta löytyvä videonpätkä, joka esittelee Seinäjoen arabikevät -dokumentin.]

torstai 16. toukokuuta 2019
S Teheranin moraalipoliisi ei ole kovin moraalinen
Jokainen Teheranissa ilman huivia kulkeva tyttö joutuu vaikeuksiin. Pelkään koko ajan, että joudun moraalipoliisin pidättämäksi.
[Aruša Ylen Ylen sivuilla vuoden 2018 marraskuussa julkaistun Johanna Nummisen kirjoittaman kovin kuvitetun artikkelin Tuulahdus vapautta Teheranissa mukaan.]
[PS. Islamilaisen kulttuurin piirissä varsin usein tulkitaan islamia siten, että ei-islamilaisesti pukeutuvat naiset ja tytöt ovat huoria ja siten vapaata riistaa. Tai näin tapaavat ajatella ennen kaikkea uskovaiset muslimit. Siis ne jotka uskovat Koraaniin. Länsimaisen kulttuurin piirissä taas tavataan ajatella, että ei ole mitään syytä uskoa ei-islamilaisesti pukeutuvan naisen tai tytön olevan huora, jota saa kohdella miten haluaa.]

S Myös suomalaisen poliitikon tulee osoittaa tukeaan sananvapaudelle
Hallituksessa mukana olevan Viron konservatiivisen kansallispuolueen EKREn puheenjohtaja Mart Helme vaati medialta aikaisemmin vastuullisuutta.
– Olen pukeutunut siniseen, mustaan ja valkoiseen (paitaan), jossa lukee "sana on vapaa". Mutta onko se sitä todella? Se on ennen kaikkea kiinni toimittajista, Kaljulaid sanoi haastattelussa maanantaina.
Hänen mukaansa kritiikki on tervetullutta, eikä poliitikkojen pidä pyrkiä ohjailemaan sananvapautta.
– Mielestäni poliitikot eivät voi puuttua lehdistönvapauteen tai siihen millaista sen pitäisi olla. Mutta tukea sananvapaudelle on osoitettava.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 29.4.2019 julkaistussa Teemu Juholan kirjoittamassa uutisartikkelissa Presidentti protestoi sananvapauden puolesta, käsimerkkejä esitettiin – Viron hallitus virkaan erikoisissa tunnelmissa.]
[PS. Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa blogikirjoitukseni Sananvapaudesta.]

S Spartacus-ilmiö
Erikoisena seurauksena alkuperäisen Keijo Kaarisateen vaientamisesta someen on ilmestynyt laaja joukko Keijon sukulaisia ja klooneja. Tällä hetkellä Twitterissä on ainakin poikansa kohtalosta huolestunut Keijo Kaarisateen isä, Keijo Kaarisateen haamu, Kivapuhe-Ilmari, Keijon serkuksi ilmoittautuva Vihtori Kivapuhe ja monia muita henkilöitä, jotka ilmoittavat olevansa Keijo (Je Suis Keijo). Mukana on jopa Keijon siili.
["Vihapuhepoliisi" Keijo Kaarisade 11.4.2019 Suomen uutisissa julkaistussa haastattelussa, joka oli otsikoitu Sensuroitu parodiapoliisi Keijo Kaarisade SU:n haastattelussa – sananvapauden rajoituksia ei saa tehdä pimeinä 007-operaatioina. Keijo oli siis joutunut Twitterissä ylläpidon eston uhriksi.]
[Tässä siteeraamani tekstinpätkä oli otsikoitu "Spartacus-ilmiö". Otsikko viittaa Stanley Kubrickin ohjaamaan vuonna 1960 ensi-iltansa saaneeseen elokuvaan Spartacus. Elokuvassa on nimittäin kohtaus, jossa orja-kapinallisten armeijan kukistetut jäsenet ilmoittautuvat kaikki Spartacuksiksi.]
[PS. Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa nettisivuiltani taatusti epätieteellisen kirjoitukseni Spartacus ja kolmas orjasota roomalaisia vastaan.]

keskiviikko 15. toukokuuta 2019
S Oikea tapa auttaa kehitysmaita olisi ollut
Oikea tapa auttaa olisi ollut tukea kehitysmaiden siirtymää
markkinatalouteen (kuten kommunistinen Kiina tekee), jolloin vaurastuva
yhteiskunta voi omin avuin kulkea kohti pienempää lapsikuolleisuutta ja
alempia lapsilukuja. Tällöin näillä mailla olisi ollut mahdollisuus
päästä samalle, kestävälle kehityspolulle kuin aikanaan Eurooppa.
Vahvaa kohtalon ironiaa löytyy siitä tosiseikasta, että kehitysapua ajoivat ja ajavat juurikin ne samat tahot, jotka nyt kohkaavat ylikulutuspäivästä.
[Näin oli lausuttu Päivän byrokraatti -sivustolla 5.4.2019 julkaistussa merkinnässä Suomalaisten alikulutuspäivä on 8.2.2021.]

S Halla-aho: Mikä oikeastaan on populismia?
Oulua seurannut keskustelu herättääkin kysymyksen siitä, mikä oikeastaan
on populismia. Sekö, että pysytään omalla linjalla silloinkin, kun se
ei ole muodikasta, vai se, että haistellaan yleistä mielipidettä ja
yritetään tiukoilla takinkäännöillä myötäillä sitä?
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho 25.1.2019 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Huono maahanmuutto on valinta, ei kohtalo]

S EU-maiden hallituksilla on ainoastaan oikeus ehdottaa komissaareja, mutta ei se välttämättä kuitenkaan mitään auta
– Kukaan ei tiedä tätä, mutta viimeksi sain hylättyä kuusi kansallisten
hallintojen minulle esittelemää komissaaria, vaaleilla valitsematon
EU-byrokraatti muisteli ja jatkoi: – Muistakaa, että hallitukset
enemmänkin ehdottavat komissaareja. Komission puheenjohtaja hyväksyy
heidät ja jakaa heille vastuut.
[Näin oli lausuttu 1.5. Herran vuonna 2019 Kansalainen-verkkolehdessä julkaistussa uutisartikkelissa EU-komission Juncker: EU-kriittisten on turha toivoa pääsyä EU-huippuvirkoihin riippumatta eurovaalien tuloksesta.]

S Suomi ja YYA-syyllisyys
YYA-Suomessa ei ollut paljoakaan pulaa neuvostomielisestä opetuksesta.
Opetimme lapset rakastamaan itänaapuria ja tuntemaan syyllisyyttä siitä
että sotaveteraanien paskiaiset kehtasivat sotia rakastavaa Stalinia
vastaan. Veteraanimme saivat elää hylkiöinä vuosikymmeniä, osaamisemme
kapeni ja lopulta päädyttiin luomaan rankkoja poliittisia jakolinjoja
yliopistoja myöten. Opetimme lapsia rakastamaan massamurhaajaa ja
näkemään maailman todella kapeasti. Kun ontto pallo vihdoin puhkesi,
koko maa oli melkoisen hukassa, niin hukassa ettemme vieläkään ole
uskaltaneet käsitellä 1990-luvun mustia vuosia.
[Kyuu Eurautti blogissaan 28.4.2019 julkaisemassaan merkinnässä Opetammeko syyllisyyttä?]
[Kyuu Eurautti blogissaan 28.4.2019 julkaisemassaan merkinnässä Opetammeko syyllisyyttä?]
S Valtamedialle kansainvälinen sananvapauden päivä tarkoitti oman sananvapautensa päivää mutta ei toisten
Sen sijaan voisin sanoa muutaman sanan siitä, mistä valtamedia puhui
sananvapauden päivänä, joka tarkoitti sille lehdistönvapauden päivää.
Yleisradiossa ja melkein kaikissa muissa medioissa asetelma oli vanha
tuttu: vasemmistolainen toimittaja haastattelee vasemmistolaista
yliopistotutkijaa, jonka mukaan tutkijoiden ja toimittajien
sananvapautta on alettu rajoittaa myös länsimaisissa demokratioissa.
Rajoittamisesta annetaan kaksi esimerkkiä: osa poliitikoista on
arvostellut mediaa ja joitakin akateemisia aloja, ja lisäksi
toimittajiin ja tutkijoihin on kohdistettu vihapuhetta sosiaalisessa
mediassa. Lopuksi kaikki kuitenkin toteavat, että näistä puutteista
huolimatta Suomi on sananvapauden mallimaa, korkealla kansainvälisessä
vertailussa.
Yhden asian pitäisi viimeistään nyt olla kiistaton. Media puolustaa järjestäytyneesti ja aggressiivisesti omaa sananvapauttaan, muiden sananvapaudesta se ei piittaa tai on jopa valmis rajoittamaan sitä. Se ei ole kiinnostunut esimerkiksi siitä, että aika moni edellä mainittuun vetoomukseen mukaan pyydetyistä kieltäytyi, koska pelkäsi työpaikkansa puolesta. Se, että sananvapautta puolustavaa julkilausumaa ei uskalleta allekirjoittaa, lienee riittävä oikeutus kyseiselle vetoomukselle.
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Marginalia -blogissaan 3.5.2019 julkaisemassaan merkinnässä Sananvapauden päivän jälkeen]
[PS. Aiheeseen liittyen itse olin julkaissut kolmannessa blogissani kansainvälisenä sananvapauden päivänä 3.5.2019 merkinnän Tänään on kansainvälinen sananvapauden päivä.] Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa edellisenä päivänä julkaisemani merkinnän Niin Suomessa kuin Venäjällä on sananvapaudella selvät rajat ja 7.5. julkaisemani merkinnän Jeesuksen ja tämän äidin Marian sädekehiin sateenkaaren värien maalaamisen tulee olla sallittua kaikissa olosuhteissa.]

tiistai 14. toukokuuta 2019
S Ostaa AlastonSuomi.comista mainos vaalien alla
Yksi parhaista asioista, mitä olen koskaan tehnyt, oli ostaa AlastonSuomi.comista mainos eduskuntavaalien alla.
Nimittäin sain tietää, että eräs ystäväni oli ajautunut syystä tai toisesta illan pikkutunneilla masturboimaan eräälle kuvankauniille tyttöselle AlastonSuomessa. Siinä se sitten hikisenä itteään hinkkas, kunnes kliimaksi oli lähellä.
Ja just sitten, kun se tapahtui, AlastonSuomen mainoskaruselli heittää meikän mainoksen. Tyyppi käytännössä laukesi joutuen kattelemaan meikän naamaa, ja vieläpä täysin yllättäen ja pyytämättä. Koittaa siinä itteään psyykata hekumaan, niin BANG, Keronen se sieltä yllättää. Ja just, ku Keronen yllättää, niin kikkelistä kuuluu "rupsrups" ja mikään ei ole enää entisellään.
Ton jälkeen onki sitte astetta vaikeampi kattoa mua silmiin. Koitapa siinä sitte selittää kavereille, että mitä tuli tehtyä. Kevyttä parhaita jäyniä, mitä oon koskaan suorittanu, eikä ollu edes suunniteltu.
Mainos AlastonSuomessa: 3 000 euroa
Sun kaveri laukeamassa tahtomattaan sun kuvalle: Priceless
[Jiri Keronen Facebookissa 13.5.2019]

S Ovatko rajoja rikkovat ja provokatiiviset koomikot äärioikeistolaisia?
Böhmermann tunnetaan rajoja koettelevana ja provokatiivisena koomikkona. Hänen
pilkkarunonsa Turkin presidentistä Recep Tayyip Erdoğanista herätti
Saksassa keskustelua sananvapauden rajoista vuonna 2016.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 19.5.2019 julkaistussa Heikki Heiskasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Itävallan varaliittokansleri kaatui mystiseen ansaan – Saksalaiskoomikolla vaikuttaa olleen etukäteistietoa videosta.]
[PS. Itse ihmettelen sitä, että piintyneesti vanhamedialaisen Ylen artikkelissa Jan Böhmermannin rajojen koettelevuus ja provokatiivisuus esitetään myönteisenä asiana. Kun taas jos suomalaiset ajattelijat syyllistyvät vastaavaan, kuten Jussi Halla-aho, Olli Immonen ja James Hirvisaari, niin heidät leimataan äärioikeistolaisiksi. Johtuuko tämä siitä, että Böhmermann on koomikko? Jos Halla-aho, Immonen ja Hirvisaari olisivat koomikkoja, niin saisivatko he toimittelijoiden silmissä armon?]

S Yritetään peitellä väärintekijän uskonnollisia vaikuttimia
"Emme myöskään kerro tässä jutussa Saran turvallisuuden vuoksi tarkasti hänen perheensä kotimaata, emmekä uskontoa."
Jahaa, no sitten varmaan arvataan että ovat buddhalaisia. Ehkä tähän suuntaan halutaan vihjata käyttämällä uskonnonharjoituspaikasta säännönmukaisesti sanaa temppeli.
Sinänsä ansiokas juttu, mutta mitähän tämä salailu ihan oikeasti palvelee...
Kauanko muuten kestää, ennenkuin kommenteissa mainitaan, että kyllähän suomalaiseenkin kulttuuriin kuuluu keskenmenojen aiheuttaminen omalle lapselle ja koko yhteisön luottamusta nauttivat joukkopahoinpitelyt ja sellaisilla pelottelut?
[Oula Lintula Facebookissa 13.5.2019. Ulostuloon liittyy Ylen salaileva artikkeli Tätä on kunniaväkivalta Suomessa, Sara kertoi tarinansa Ylelle: "Kun pakenin pakkoavioliittoa, äiti hakkasi minut rappukäytävässä".]

S Vaimon hakkaaminen avioeroaikomuksen vuoksi
Suomessa on ollut puhetta suurmoskeijasta. Eva on sitä mieltä, että sellaista hanketta ei tulisi Suomeen sallia. Eva tietää, että erilaisia muslimien rukoushuoneitakin Suomessa on jo päälle kaksisataa.
– Mitähän niissäkin tapahtuu, se on iso kysymysmerkki. Sen verran tiedän, että eräs imaami on kehottanut hakkaamaan vaimonsa, jos tämä on aikeissa hakea avioeroa. Olen kuullut muitakin käsittämättömiä kannanottoja imaamilta, jotka ovat vahvasti ristiriidassa tasa-arvon kanssa. Eri etnisiin ryhmiin kuuluvien musliminaisten kanssa käydyistä keskusteluista on noussut esiin, että heillä on samanlaisia kokemuksia rukoushuoneista.
[Näin oli lausuttu Ilta-lehdessä 10.5.2019 julkaistussa Sami Spåran kirjoittamassa artikkelissa Kunniaväkivalta alkoi heti kun Eva, 29, luopui huivista - Tuttu mies repi hiuksista ja löi: ”Olen joutunut katkaisemaan välini ihmisiin, joita rakastin”.]
[PS. Kantasuomalaisessa kulttuurissa naisenhakkaajaa pidetään melko yleisesti raukkana.]

S Vähemmän jännittävät vaalit eli eurovaalit, ja gorillat
Nyt, kun eduskuntavaalit on ohi, meillä onkin hyvä hetki alkaa jännittää paljon vähemmän jännittäviä vaaleja, eli eurovaaleja. Eurovaalithan ovat nyt tasan kuukauden päästä.
Vaikka pää on jo täynnä politiikkaa, eurostovaalejakaan ei kannata oikeasti missata, vaan myös niissä on hyvä käyttää ääntä. Suomella ei toki ole kovin paljon sananvaltaa EU:ssa, mutta jotta siitä vähästä sananvallasta on jotain hyötyä, kannattaa parlamenttiinkin saada mahdollisimman myötämielisiä voimia
EU:ssa nimittäin päätetään valtavan monista asioista, jotka koskevat myös Suomea. Monella tavalla EU hallitsee jopa enemmän Suomea kuin Suomen oma parlamentti. Hyvänä esimerkkinä nyt tulevat tekijänoikeusdirektiivit, jotka rajoittavat suomalaistenkin tiedonsaantia radikaalisti ja voivat pahimmillaan johtaa sensuuriin. EU vie ja suomalainen tiedonvapaus vikisee.
Eurostovaaleissa aion antaa ääneni ehdokkaalle, joka kannattaa a) eroa eurostoliitosta, b) näiden tekijänoikeuslakien purkamista ja c) Ahvenanmaan itsenäisyyttä. Tuo viimeinen voi olla deal breaker.
Onneksi näissä vaaleissa on useitakin meikän frendejä ehdolla. Meikästä kannattaa aina äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka tuntee jotenki. Lisäksi on suuri etu, mikäli ehdokas sijaitsee fyysisesti suhteellisen lähellä. Nimittäin jos ehdokas pääsee läpi ja kääntää takkiaan tai tekee jotain muuta tyhmää, on hyödyllistä, jos voi mennä kolkuttelemaan hänen ovensa taakse gorilloiden kanssa ja sanoa vihjaavasti "kannattais kattoa, mitä tekkee..." Pitää poliitikon Herran nuhteessa.
PS. Gorilloilla tarkoitan aitoja gorilloja. Siis niitä eläimiä. En mitään ihmiskorstoja. Ihmisten kanssa tulee toimeen, mutta vihaisen gorillan kanssa saattaa mennä pasmat sekaisin.
[Jiri Keronen Facebookissa 26.4.2019. Hän myös linkkasi oheen virallisen listauksen Herran vuoden 2019 europarlamenttiehdokkaista Suomessa.]

S Tämä arvoliberaali ateisti kannattaa Laura Huhtasaarta europarlamenttiin
Aamulehden eurostovaalikone ehdottaa meikälle Laura Huhtasaarta äänestettäväksi ehdokkaaksi. Hauskaahan tässä on, että itse olen arvoliberaali ateisti ja Laura on arvokonservatiivi kristitty. Vielä hauskempaa on se, että se ei oikeastaan edes haittaa.
Jos on ihmisen kanssa samaa mieltä asioista, niin ihan sama, vaikka oltaisiin jollain näennäisellä vääntöperiaatetasolla eri mieltä. Todennäköisesti EU-politiikassa tulee olemaan olennaisempaa se, että miten poliitikko suhtautuu Euroopan Unioniin kuin miten hän suhtautuu siihen, pelastaako Jeesus pienen Kero-naaman sielun.
Nykyisissä Soinin jälkeisissä Perussuomalaisissa yksi parhaista puolista on, että puolueessa voivat toimia yhdessätuumin niin liberaalit ateistit kuin konservatiiviset uskovaisetkin. Poliittiselta kannalta nämä jakolinjat ovat lähinnä muotokysymyksiä, joilla koitetaan luoda turhaa ristiriitaa jengin välille. Todellisessa maailmassa ihmisen kanssa voi olla samaa mieltä ja kaveria, vaikka toinen uskoisikin Jeesukseen ja itse hädintuskin siihen, että Pekka Pouta on olemassa, eikä vain Illuminatin salaliitto. (Saattaa se silti olla Illuminatin salaliitto.)
Meikästä Laura olisi erinomainen eurostoedustaja. Hänellä on selkeä ja vahva tapa esittää mielipiteitä, eikä hän taivu hevillä muiden riepoteltavaksi. Laura on myös erittäin edustava ja tuo eurooppalaiselle kansallismielisyydelle positiivista ja helposti tykättävää imagoa. Miettikää; perheenäiti, lähimmäisenrakas ja kaikkea sellaista hyvää ja kilttiä, josta ihmiset diggaavat.
Hyvä puoli Laurassa on myös se, että jos ja kun Laura pääsee EU-parlamenttiin, niin Suomi eroaa EU:sta. Laura ei ole tätä luvannut, mutta minä olen nähnyt ennalta näin ja luotan ehdottomasti täysin irrationaalisiin ja mihinkään pohjautumattomiin aavistuksiini. Lappu Huhtasaarelle on lappu Fixitille.
PS. Toiseksi parhaan tuloksen nykäisi Sinisten Tiina Ahva. Ois kyllä laadukas läppä äänestää Sinisiä protestiksi, mutta ehkä jätän sen lähinnä tonne abstraktille vitsailutasolle. Hävettäis papparaisena kertoa lapsenlapsille, että on menny äänestämään Huttin kartellia.
[Jiri Keronen Facebookissa 29.4.2019]
[PS. Itse olen muuten aatteellisesti varmaankin Jiri Kerosen ja Laura Huhtasaaren välimuoto. Olen melko pitkälle arvoliberaali (tässä on linkki, joka osoittaa blogikirjoitukseeni, jossa kerron, mitä liberalismi todellisuudessa on) ihminen enkä ole sataprosenttisesti vakuuttunut Jumalan olemassaolosta, mutta toisaalta koen, että Kristuksen sovitustyöhön turvautuminen on psykologisesti mielekästä ja että Jeesus on kiva tyyppi.]

S Luonnollisesti vihapuhetta ei lainsäädännössä käsitteenä tunneta
EU on pohjimmiltaan globalistinen hanke, jossa päätöksentekoa siirretään ylikansalliselle tasolle kansallisvaltion demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Myös ns. kansainväliset sopimukset viimeisimpänä YK:n maahanmuuttosopimus GCM (Global compact on migration) kaventavat kansallisen päätöksenteon liikkumavaraa. Kyseinen sopimus sivuutettiin sekä valtamediassa että eduskuntakeskusteluissa lähes täysin, vaikka sen teksti sisältää velvoitteita, joita kansalaiset tuskin hyväksyisivät, jos heiltä asiasta kysyttäisiin. Suomessa sopimus kuitattiin maininnalla, että se ei ole juridisesti sitova.
Sen lisäksi, että Suomen johtavilla poliitikoilla ei ollut halua rajoittaa maahanmuuttokriisin vaikutuksia, heiltä puuttuu myös toimivaltuuksia.
Kun arvostelu harjoitetun maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen myötä kasvaa, silloin hyökätään hyvää vihollista eli ”vihapuhetta” vastaan. Pääministeri Sipilän uuden vuoden tervehdyksessä muistutettiin luonnollisesti mainita tämä uudissana:
”Muistutan, että omankädenoikeuden käyttö on oikeusvaltiossa rikos, kuten myös vihapuheen viljeleminen.”
Luonnollisesti vihapuhetta ei lainsäädännössä käsitteenä tunneta. Vihapuhevaroittelut kertovat ainakin siitä, että pääministeri ymmärtää kansalaisten olevan vihaisia siitä, mitä Oulussa ja Helsingin Arabianrannassa on tapahtunut. Nykyisen hallituksen aikana niin islamilainen terrorismi kuin nuoria tyttöjä saalistavat grooming-jengit ovat tulleet osaksi suomalaista todellisuutta. Pääministerin johtamalla hallituksella on ollut suuri rooli kyseisten ilmiöiden maahantuonnissa.
[Näin oli lausuttu Vasarahammer-blogissa 1.1.2019 julkaistussa blogimerkinnässä Miksi hallitus tekee suomalaisvihamielistä politiikkaa?.]

S Yle jättää huomioimatta sen, että Suomessa on voimassa aivan samanlainen uskonrauhalaki kuin Puolassakin
Erittäin ikävä juttu. Lisäksi minulle tulee tästä sellainen olo, että tämä on myös Ylen ja sen toimittajan mielestä ikävä juttu. Ymmärrettävää sinänsä.
Sitä kuitenkin "ihmettelen", miksi Yle jättää mainitsematta, että aivan samantapainen laki on Suomessakin. Yle antaa ymmärtää, että Puola olisi tässä suhteessa jotenkin poikkeuksellisen takapajuinen maa. Kuitenkin juuri tällaisen lain nojalla on Suomessakin tuomittu ihmisiä, ja tällaista tuomiota käytetään edelleenkin poliittisessa debatissa kompremettoimaan oppositiojohtajaa.
Tällaiset pykälät ovat aivan tarpeettomia ja ihmisoikeuksien kannalta suorastaan vahingollisia. Elävä Jumala kyllä kykenee huolehtimaan itsensä ja itselleen läheisten ihmisten loukkaajista ominkin avuin, jos katsoo aiheelliseksi.
[Oula Lintula Facebookissa 9.5.2019. Ulostuloon liittyyy Ylen uutisartikkeli Neitsyt Marialle sateenkaarisädekehän maalannut nainen pidätettiin Puolassa – häntä uhkaa nyt jopa kahden vuoden vankeus.]
[Aiheeseen liittyen julkaisin muuten jo 7.5. kolmannessa blogissani ('Mullokala seikkailee' on toinen blogini) merkinnän Jeesuksen ja tämän äidin Marian sädekehiin sateenkaaren värien maalaamisen tulee olla sallittua kaikissa olosuhteissa. Kaikki liberaalit luonnollisesti kannattavat kirjoituksessa esittämiäni näkökohtia.]

maanantai 13. toukokuuta 2019
S Verkkokauppa on todellinen ympäristöpaholainen
Todellinen ympäristöpaholainen on verkkokauppa. Tavaraa tilataan ulkomailta ja kuljetetaan tehottomasti yksi kerrallaan kotiovelle.
Käynnissä on huima lentokoneiden, rekkojen ja jakeluautojen pakettiralli, jolla yritetään tyydyttää kuluttajien loputonta ostoviettiä. Kukapa ei menisi päästään pyörälle, kun koko maailman kaupat avautuvat näytölle ja tavaraa voi tilata edullisesti suoraan Kiinasta?
Ostamisen ilo on lyhytaikainen. Vaatteet jäävät kaappiin yhden käyttökerran jälkeen. Halvat muovituotteet ja elektroniikkaromu kipataan roskiin. Laskun maksaa ympäristö.
Verkkokauppojen palautusehdot ovat niin hövelit, että asiakkaat tilaavat viisi erikokoista vaatetta ja pitävät ehkä yhden. Vaatekaupoissa palautusprosentti on 50–70, muissa verkkokaupoissa 40. Palautetut uudenveroiset tavarat ja vaatteet päätyvät yleensä kaatopaikalle, sillä logistiikka ja kustannustehokkuus eivät kestä kierrätystä.
Kaiken tämän päälle tulee vielä jatkuva tarve hankkia uusia laitteita, joiden valmistus syö kultaa ja hopeaa sekä harvinaisia maametalleja.
[tietokonenörtti Petteri Järvinen Tivi-lehdessä 19.2.2019 julkaistussa kolumnissaan Luopuako lihansyönnistä vai uusimmasta iPhonesta?]

S Inhimillinen kärsimys katsotaan toissijaiseksi abstraktille arvolle, monikulttuurisuudelle
"Kyllä minä tiedän, että tulee raiskauksia, murhia ja kärsimystä, mutta koen sen hyväksyttäväksi hinnaksi monikulttuurisuudelle."
Tuota toimittaja Marja Sannikka käytännössä tarkoitti sanoessaan, että maahanmuutto tuottaa rikollisuutta, mutta tulee myös mukavia ruoanlaittohetkiä. Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä julmemmaksi tuon ajattelutavan huomaa: inhimillinen kärsimys katsotaan toissijaiseksi abstraktille arvolle, monikulttuurisuudelle.
[Tiina Wiik 30.1.2019 Tuonen joutsen -blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Kun raiskatut kehtasivat häiritä vaalikampanjaa]
[PS. Olen itse monikulttuurisuuden olemuksesta kirjoittanut tänne.]

S Sukupuolten tasa-arvon kannalta onko väärin, että työntekijöitä palkitaan työhön sitoutumisesta
Naisten kannalta on totta kai ongelmallista, että työntekijöitä palkitaan työhön sitoutumisesta. Ongelma on kuitenkin olemassa vain siinä määrin kuin yksittäiset naiset valitsevat olla sitoutumatta. Lisäksi ongelma koskee yhtä lailla miehiä. Harva heistäkään sitoutuu koko sydämellä työhönsä, ja vielä harvempi heistä on kiinnostunut ainoastaan rahan ja statuksen hankkimisesta. Palkan, statuksen ja työteliäisyyden ohella ihmiset tavoittelevat vaihtelevassa määrin myös muita miellyttäviä asioita, esimerkiksi rentoutumista ystävien, perheen ja puutarhanhoidon parissa. Tämän takia tuloerot eivät sellaisenaan kerro syrjinnästä. Se, että naiset miehiä useammin hylkäävät uran edistämisen perheen hyväksi, ei myöskään tarkoita, että kulttuuriset tavat pakottaisivat naisia valintoihinsa.
Hallinto voisi toki päättää, että naisten ja miesten keskipalkan on oltava täsmälleen sama. Asiantilan saavuttamiseksi hallinto voisi määrätä esimerkiksi hoiva- ja palvelualojen työnantajia korottamaan matalimpia palkkoja. On kuitenkin luultavaa, että ratkaisu tarkoittaisi korkeampia kuluttajahintoja, korkeampia veroja tai matalampia voittoja yrityksille. Ehkä siksi täydelle samapalkkaisuudelle ei juuri löydy kannattajia. (Palkankorotusten lisäongelma saattaisi olla korotuspaineiden kertaantuminen: esimerkiksi erikoissairaanhoitaja saattaa haluta ylläpitää palkkamarginaalia lähihoitajaan ja niin edelleen.) Tuloerojen tasaamista toivovien kannattaa myös huomata, että tiukat tasapalkkasäädökset vahvistaisivat työnantajan asemaa. Hänenhän ei tarvitsisi enää neuvotella palkoista. Tämänkaltainen työnantajapuolen voimistaminen tuskin on tasapalkkafeministin mieleen.
[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon kirjoittaman kirja-arvostelun M. Abdulkarimin ja E. Talvitien kirjoittamasta kirjasta 'Noin 10 myyttiä feminismistä' toisessa osassa, jonka mies oli julkaissut blogissaan 3.10.2018 otsikolla Minne menet feminismi? Osa 2.]

S Epäsymmetria vanhamedian käsitellessä terrori-iskuja
Tietty epäsymmetria länsimedian tavassa käsitellä näitä iskuja on ylipäätään huomionarvoista. Australialainen ”valkoisen ylivallan kannattaja” Brenton Tarrant tunnistettiin välittömästi, ja aivan yhtä välittömästi häneen yhdistettiin ainakin joissakin medioissa surutta koko länsimaisen identiteetin ja lännen kansakuntien rajojen puolustamisesta kiinnostuneet tahot eli lyhyemmin ja tuttavallisemmin sanottuna ”äärioikeisto”. Selvähän tämä: jo ilmeisen tärähtäneen temppeliherra-larppaaja Anders Behring Breivikin manifestissa oli muutama toisen käden lähteistä poimittu viittaus Jussi Halla-ahoon, mikä riittääkin leimaamaan kollektiivisesti koko maahanmuuttokriittisen skenen myös Suomessa. Myös Tarrantin jutuissa on pintapuolisesti tarkastellen joitakin tutunoloisia ajatuskulkuja maahanmuuttokriitikkojen tekstejä seuranneille (ja tuottaneille…), mikä antaa joillekin vakavaa aihetta epäillä, että meikäläisessäkin skenessä kasvaa vähintään potentiaalisia tarranteja ja breivikejä. Sri Lankan iskujen käsittely on ollut tähän verrattuna huomattavan varovaista, suorastaan pelokasta. Yhä vielä, päiväkausia iskujen jälkeen, voi lukea vaikkapa tällaista soopaa:
[Mika Keränen Sarastus-verkkolehdessä 25.4.2019 julkaistussa kirjoituksessaan Christchurch ja Sri Lanka mediassa]
Koko maailma järkyttyi pääsiäissunnuntaina tapahtuneista terrori-iskuista Sri Lankassa. Sri Lankassa vallitsee edelleenkin suuri hämmennys siitä miksi, kuka, mitä varten ja miten iskut saattoivat tapahtua.No, monellekaan tuskin tuli yllätyksenä, että ”jotkut” iskevät kristittyjä vastaan erityisesti näiden suurimman juhlan aikana, vaikka tämänkertaisen iskun paikka tietenkin tuli aivan puun takaa. Ja senkin jokainen normaalijärkinen tiesi alusta saakka, keitä nuo ”jotkut” olivat.
– Nämä tuli yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuvailee ulkoministeriön kiertävä suurlähettiläs Harri Kämäräinen iskuja.
[Mika Keränen Sarastus-verkkolehdessä 25.4.2019 julkaistussa kirjoituksessaan Christchurch ja Sri Lanka mediassa]
S Vastuulliset demarit eivät ehkä sitä halunneet, mutta se toteutuu kuitenkin
Ajatelkaa, jos meillä olisi hallituksessa demareiden kanssa vaalit
hävinnyt keskusta, vasemmalle vierineet vihreät ja suureen julkiseen
sektoriin uskovat vasurit. Tällä kokoonpanolla edessä olisi alhainen
kasvu, työllisyysasteen lasku ja velkaantumisen nousu. Tätä vastuulliset
demarit eivät halua. Siksi heidän salainen toive on hallitusyhteistyö
kokoomuksen kanssa.
[Risto E. J. Penttilä blogissaan 9.4.2019 eli ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja julkaisemassaan merkinnässä Demareiden salainen toive]
[Ja sitten kuitenkin saadaan mitä luultavimmin vasemmistohallitus Keskustalla. Tämä johtuu siitä, että Sosialidemokraatit eivät hävinneet vaaleissa, vaan saavuttivat eduskunnan suurimman puolueen aseman yhden paikan kaulalla. Toiseksi ylsi siis Perussuomalaiset. Ja Keskusta kärsi murskatappion.]

sunnuntai 12. toukokuuta 2019
S Jos lapsi ei kotonaan opi kunnioittamaan auktoriteettia eli vanhempiaan, tai häneltä ei edellytetä kotitöitä...
Suomessakin on kasvatettu lapsia vuosisadat vanhempien ehdoilla, ja
vaikka molemmissa suuntauksissa on ylilyöntinsä, väittäisin että
nyrkkisääntönä se tapa vaikuttaisi kyllä järkevämmältä. Jos lapsi ei
kotonaan opi kunnioittamaan auktoriteettia eli vanhempiaan, tai häneltä
ei edellytetä kotitöitä – edes oman huoneen siivoamista – miten hän voi
osata toimia aikuisten maailmassa, jossa ihan jokaisen on tehtävä myös
tylsiä töitä ja kunnioitettava auktoriteetteja, kuten lakia?
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 9.12.2018 julkaistussa Rajkumar Sabanadesanin kirjoittamassa kolumnissa Tiedämme kyllä oikeutemme, mutta velvollisuudet vaikuttavat joiltakin unohtuneen – lasten ehdoilla -kasvatus näkyy nyt työelämässä.]
[PS. Joku varmaan pahoittaa mielensä tästä kirjoituksesta ja sanoo, että se sataa persujen laariin.]

S Naisten kiintiöt on miesten syrjintää
Mutta miten on mahdollista, että kun syrjintää ei voida osoittaa tapahtuvan, sitä silti ehkäistään kiintiöillä? Se on mahdollista, koska kiintiöt oikeuttava syrjintä on määritelty eri tavalla kuin ”todellinen” syrjintä.
Käytännössä kiintiöt oikeuttava, ”laajennettu” syrjintä tarkoittaa, että ei ole olennaista miksi naisia on hallituksissa vähemmän. Syrjinnäksi riittää pelkästään se, että naisia on hallituksissa vähemmän.
On tietysti makuasia, mitä pitää syrjintänä, mutta omassa sanastossani moinen kulkee ennemminkin nimellä sopupeli. Koukeroisen lain artiklasta 1 voi jokainen tehdä tulkintansa täällä.
[Ivan Puopolo 10.2.2019 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Kiintiöt ovat laillistettua syrjintää]
Käytännössä kiintiöt oikeuttava, ”laajennettu” syrjintä tarkoittaa, että ei ole olennaista miksi naisia on hallituksissa vähemmän. Syrjinnäksi riittää pelkästään se, että naisia on hallituksissa vähemmän.
On tietysti makuasia, mitä pitää syrjintänä, mutta omassa sanastossani moinen kulkee ennemminkin nimellä sopupeli. Koukeroisen lain artiklasta 1 voi jokainen tehdä tulkintansa täällä.
[Ivan Puopolo 10.2.2019 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Kiintiöt ovat laillistettua syrjintää]
S "Rokkibaari" perui yhtyeen keikan, koska sen musiikki oli liian rankkaa
Tämän takia on jo nyt ikävä Rock Bearia. Vantaalainen baari Torello Rock Bar perui kahden metallibändin keikan, koska baarin vakkarien mielestä bändit olivat liian rankkoja. Lisäksi baarin edustaja oli huolissaan, että bändejä seuraamaan tulleet asiakkaat olisivat juoneet vain vettä.
Vähän ihmetyttää, että miten voi pitää rokkibaaria, jos luulee, että Gorephilia-nimistä bändiä mennään kattomaan vesiselvänä. Pikkurillit ojossa siellä hipsterit lipittää lattea ja arvioi esityksen intersektionaalisia viboja. Paheksuu, jos joku ördää.
Bändille on tietysti iso sulka hattuun, jos baari peruu sen esiintymisen just ennen keikkaa liian rankkuuden vuoksi. Meno ei muuttuis tuosta autenttisemmaksi, vaikka ois kehitysvammainen kvartetti, joka soittaa punkkia Euroviisuissa.
[Jiri Keronen 11.5.2019 Facebookissa. Ulostuloon liittyy Ilta-sanomat -lehden uutisartikkeli Ravintola perui rockbändin esiintymisen vain hetki ennen keikan alkua – järjestäjä puhuu nyt suunsa puhtaaksi: ”Lasku tulee perässä”.]

lauantai 11. toukokuuta 2019
S Neuvostoliiton Viron miehityksestä
Vasemmiston aiemmin suitsuttama tohtori Oula Silvennoinen kutsui kirja-arviossaan Viron
Neuvostomiehitystä 1940-1991 ”yhteiskunnalliseksi, kulttuuriseksi,
taloudelliseksi, ekologiseksi, älylliseksi ja moraaliseksi
katastrofiksi”.
[Näin lausutaan Liberalismiwikin artikkelissa Neuvostoliitto.]

S Yritystukia riittää
Tällaisessa taloustilanteessa puolueet silti lupailivat kaikkea hyvää. Päällimmäisenä ja myös lisämenojen yhtenä rahoituskeinona näytti olevan lupaus työllisyysasteemme nostamisesta muiden pohjoismaiden tasolle. Mikään taho ei tosin kertonut, miten aikoo tämän tehdä.
Paljon tuli muitakin lupauksia. Sote-uudistus pitäisi tehdä. Samoin sosiaaliturva- eli sotu-uudistus, jonka aloittamisesta on kulunut vasta neljännesvuosisata. Perhevapaauudistus pitäisi tehdä sekin ja syntyvyys saada nousuun. Hävittäjiä pitäisi alkaa ostella, ja sotalaivoja. Ja edellisen hallituksen menoleikkauspäätökset pitäisi purkaa.
Mistä sitten rahat? Yritystuista tietysti! Tämmöinen ajatus oli vallalla jo päättyneellä vaalikaudella. Tosiasiassa budjettiin tuotiin pari uutta tukea. Mauri Pekkarisen tarmokkaasti vetämän parlamentaarisen yritystukien leikkausryhmän haaksirikko oli näyttävä.
Työ- ja elinkeinoministeriön vetämä laaja työryhmä arvioi yritystuet parisen vuotta sitten. Tukia on viitisenkymmentä kappaletta ja niihin palaa rahaa noin neljä miljardia euroa vuodessa. Pekkarisen työryhmän ”liikennevaloarvio” näytti punaista 3,3 miljardin kohdalla. Nämä tuet ovat siis ”säilöviä”, eivät uudistavia.
Mitäpä jos uusi hallitus tekisi niin kuin liikenteessä tehdään: punainen valo ja stop, mutta pysyvästi. Yli kolme miljardia vapautuisi kaikenlaiseen hyvään.
[työ- ja elinkeinoministeriön entinen nyt eläkkeellä oleva kansliapäällikkö Erkki Virtanen Ylen sivuilla 15.4.2019 julkaistussa kolumnissaan Karu arki iskee päälle heti vaalien jälkeen]

S Kiusaamisesta saatu hyöty ei nimittäin katoa mihinkään jälki-istunnon myötä
Mikäli evoluutiopsykologien väite kiusaamisen alkuperästä pitää paikkansa, kiusaaminen loppuu vain, jos siitä ei ole kelpoisuudelle mitään hyötyä. Sekään ei itse asiassa välttämättä riitä. Täysin varmasti se loppuu vasta sitten, jos siitä on kelpoisuudelle liikaa haittaa. Tämä on syy sille, etteivät jälki-istunnot tehoa.
Kiusaamisesta saatu hyöty ei nimittäin katoa mihinkään jälki-istunnon myötä. Vaikka rangaistuksesta sinällään onkin kärsijälleen haittaa, on haitta vain psykologinen ja oman pään sisällä. Se ei ole haitta kelpoisuudelle.
Jälki-istunnon jälkeen Sami tai Susanna jatkaa kiusaamista, koska kelpoisuuden näkökulmasta strategia toimii. Jälki-istunto on tavallaan”maksu” saavutetusta kelpoisuushyödystä vähän samaan tapaan kuin salirääkki on maksu paremmasta kunnosta.
Tarkalleen ottaen voi käydä jopa niin, että jälki-istunto itsessään parantaa yksilön sosiaalista asemaa, koska se tuo mukanaan ”kovan tyypin” maineen. Näin rangaistuksen myötä kiusaajan kelpoisuuden kokonaispaketti itse asiassa vain kasvaa.
[Ivan Puopolo 9.1.2018 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Kiusaaminen on meillä geeneissä – ja se on asia, joka sen kitkemisyrityksissä täytyy huomioida]

perjantai 10. toukokuuta 2019
S Ihmishengen on oltava arvokkaampi kuin Facebookin Mark Zuckerbergin oikeus ylläpitää harmaata talouttaan
Linkkaamani tarina oli kuitenkin inhimillisempi kuin vääntö metsäpolitiikasta. Tässä kohtaa Ethan Lindenberger -nimisen teinipojan äiti oli oppinut Facebookista että rokotteet sekä lääketiede ovat pahasta, mutta kallis ja haitallinen homeopatia hyvästä. Poika otti oman terveyden omiin käsiinsä ja hankki perusrokotukset ilman äitinsä lupaa ja syyttää nyt Facebookia äitinsä aivopesemisestä. Minun on tässä asiassa oltava vähintään varauksin Ethanin kannalla. Hänen äitinsä saattoi hänen terveyden vaaraan ja se johtui epäsuorasti Facebookin halusta rahastaa äidin vihalla. Tässä kohtaa Ethanille ei tiettävästi käynyt pahasti, mutta joissain tapauksissa tämä toiminta voi johtaa kuolemiin. Silloin keskustelu muuttuu, ei akateemista termien pohdiskelua vaan ihmishenkiä. Ihmishengen on oltava arvokkaampi kuin Mark Zuckerbergin oikeus ylläpitää harmaata talouttaan. Hän käärii voitot, kun valtiot – joiden veronmaksuun hän ei osallistu – maksavat hinnan, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
[Kyuu Eturautti blogissaan 6.3.2019 julkaisemassaan merkinnässä Somejättien vastuu sisällöistä]

S Luomu on saatanasta ilmaston suojelun kannalta
Vastoin yleistä luuloa luomuviljelykään ei
ole lähtökohtaisesti ilmaston ystävän valinta. Syy on yksinkertainen:
luomu tuottaa heikommin. Saman ruokamäärään tarvitaan enemmän peltoa. Luomu voi kuormittaa ilmastoa 50–70 prosenttia enemmän kuin tavallinen viljely.
[Helsingin sanomat -lehden tiedetoimituksen esimies Jukka Ruukki Helsingin sanomat- lehdessä 28.3.2019 julkaistussa kolumnissaan Lähiruokapuhe on lumetta, eikä luomukaan ole ilmaston ystävän valinta]
[PS. Kun tuollaista uskaltaa sanoa, niin on vaarana, että Vihreiden kannattajat lakkaavat tykkäämästä Helsingin sanomat- lehdestä. Jos niin käy, niin miten suu sitten pannaan?!]

S Äänestämättä jättäminen ei ole oikea tapa protestoida EU:ta vastaan
Jos vastustat EU-jäsenyyttä, ei oikea tapa protestoida sitä vastaan ole jättää äänestämättä europarlamenttivaaleissa.
Euroopan parlamentti ei päätä yksittäisten jäsenvaltioiden jäsenyydestä, vaan siitä päättää kukin jäsenvaltio itse. Niin kauan kuin jäseninä ollaan, on syytä käyttää kaikki se vähäinenkin painoarvo, mikä käytettävissä on.
Mikäli alhainen äänestysprosentti vähentäisi parlamentin jäsenten lukumäärää, voisi tätä kautta saada äänestämättä jättämisen perusteltua, mutta eihän se vähennä. Ne, jotka haluavat kehittää EU:sta liittovaltion, jossa yksittäisten jäsenmaiden painoarvo pienenee entisestään, kyllä tyypillisesti äänestävät. Jokainen parlamenttipaikka pois siltä porukalta on askel eteenpäin.
Tämä periaate on yleistettävissä muihinkin vaaleihin: oleta, että kaikkein vastenmielisimpinä pitämäsi ideologiat ovat siellä kyllä edustettuina, ja mieti, haluatko rajoittaa niiden ideologioiden valta-asemaa edes vähän vai etkö halua.
[Oula Lintula Facebookissa 26.4.2019]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)