Paras osoitus siitä, miten halpoja naisten oikeudet aikamme naisasialiikkeelle ovat, on kuitenkin feministien suhtautuminen länsimaiden islamisoitumiseen. Jos omasta yhteiskunnasta epäkohtia etsitäänkin täikammalla, niin aidon naisvihamielinen (sekä rasistinen ynnä homofobinen) muslimikulttuuri sen sijaan toivotetaan tervetulleeksi avosylin. Joukkoraiskaukset ja hunnunkäyttöpakot ynnä muu naisen oikeuksia räikeästi polkeva saasta löytää feministeistä ahkeria parhain päin selittelijöitä; moderni feminismi sopisikin määritelmäksi sanakirjan kohtaan ”oman oksan sahaaminen”. Alusta saakka on ollut selvää, etteivät feministit pysty toimimaan sekä naisten oikeuksien esitaistelijoina että islamin apologeettoina; kahta keskenään jotakuinkin absoluuttisessa ristiriidassa olevaa asiaa ei voi puolustaa yhtä aikaa. Seuraan surullisena, joskaan en erityisen yllättyneenä, kummalle puolelle vaaka on yhä vahvemmin kallistumassa. Puheissaan feministit ovat toki kovasti vastustavinaan ”patriarkaattia”, mutta patriarkaatti on feministisessä kielenkäytössä pelkkä eufemismi valkoiselle miehelle, joka on heille Vihollinen Numero Yksi. Kaikille valkoisen miehen valtaa manaaville naisille olisi terveellistä asua tovi sellaisessa maassa, jonka johdossa eivät ole länsimaiset miehet vaan esimerkiksi muslimimiehet tai afrikkalaiset miehet.
[Olli Virtanen Sarastus-verkkolehdessä 2.3.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Naiset jotka vihaavat naisia]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti