Ottakaamme esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykki, joka sekin ilmeisesti on joutunut joidenkin tahojen hampaisiin. Teoshan pohjaa vahvasti Kalevalan kertomukseen, joka puolestaan on varsin moniulotteinen. Kalevalassa ovat läsnä niin Väinämöisen keinoja kaihtamaton lemmenhimo, Ainon äidin sokeus tyttärensä hädälle, Ainon ahdistus ja traaginen ratkaisu, Väinämöisen katumus kuin lopulta Joukahaisen kostonhimokin.
Mikä sitten on kalevalaisen Aino-tarun opetus? Sitä Kalevala ei yksiselitteisesti julista. Tulkinnalle jää tilaa, kuten hyvässä taiteessa yleensäkin. Itse asiassa Gallen-Kallelan Aino-triptyykille on täysin mahdollista antaa myös #metoo-hengen mukainen merkityssisältö: näin traagisesti voi käydä, jos ahdistelijan annetaan mellastaa eikä uhrin hätää oteta todesta.
On taiteelle ylipäätäänkin äärimmäisen vahingollista, jos yritämme pakottaa sen kuvaamaan maailmaa vain sellaisena, jollaiseksi maailman toivoisimme. Kautta historian taide on nimenomaisesti tarjonnut väylän, jonka kautta ihminen on voinut käsitellä ja jäsentää myös traagisia ja itselleen epämieluisia asioita. Tämän vuosituhannen konformistit ilmeisesti mieluummin ummistavat sellaisilta silmänsä.
[Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman blogissaan 11.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Taide ja #metoo]
[PS. Akseli Gallen-Kallela on tunnettu myös siitä, että hän piirteli joka paikkaan hakaristejä, jo kauan ennen kuin Adolf Hitleristä tuli natsi-Saksan Führer. Toisaalta buddhalaiset ovat piirrelleet hakaristejä jo 1500 vuoden ajan ja varhaisen hindulaisuuden ja sen edeltäjien kannattajat vielä pidempään.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti