keskiviikko 14. joulukuuta 2022

S Siitoin oli kuvattavana sähköisempi ilmestys kuin niin monet muut suomalaiset uusnatsit

Elokuvassa nähtävät natsit vaikuttavat lähinnä möliseviltä idiooteilta. Tukeva skini lausuu jokaisen repliikkinsä kuin kesäteatterin Shakespeare-harrastaja kädellään ilmaa huitoen. Eräs tukevasti juovuksissa tai piripäissään oleva, tai muuten vain psykoottinen pälvikaljumies julistaa olevansa Siitoimen alamainen. Samalla hän tuijottaa intensiivisesti kameraan hikikarpalot otsallaan. "Johtaja! Johtaja! Kuuntele!" hän räkyttää Siitoimelle. Jopa Siitoin tuntuu olevan hieman häpeissään, että joutuu olemaan näiden ääliöiden keskuudessa.

Elokuva menettää kiinnostavuuttaan aina kun Siitoin ei ole kuvassa tai välittömästi läsnä. Kuisma jakelee lentolehtisiään Siitoimen oppien mukaan kadulla Alkon edessä, mutta ihmiset suhtautuvat häneen ymmärrettävän vihamielisesti. Baarijonolle jakaessaan hänen lappujaan läpsitään käsistä, sytytetään tuleen ja revitään Kuisman kasvojen edessä.

[Näin oli lausuttu elitisti-sivustolla 20.5.2014 julkaistussa Paavo Ihalaisen kirjoittamassa elokuva-arvostelusikermässä "Magnumit on täällä aina valmiina" - Pekka Siitoin dokumenttielokuvissa). Tämä kyseinen siteeraus käsittelee Nina Stenrosin ohjaamaa ja vuonna 1994 ilmestynyttä dokumenttielokuvaa Sieg Heil Finland.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti