sunnuntai 4. joulukuuta 2022

S 1800-luvun eugeniikkaliike, nykyajan transideologia

Itse uskon, että samoin kuin eugeniikkaliike 1800-luvulla, transideologiakin sai alkunsa ehkä aidosta pyrkimyksestä nostaa yksilöiden tai väestön hyvinvointia. Hyvin menestyneiden poliittisten liikkeiden – yhtä hyvin kuin menestyneiden yksityisten yritysten – menestys synnyttää kuitenkin ylimielisyyttä ja itsekritiikin puutetta. Ja jos ulkoinen kritiikki vaimennetaan demonisoimalla ja sensuurilla, menestys luo lopulta vääjäämättä siemenen tuholle.

Eugeniikkaliike lähti tuhon tielle viimeistään silloin, kun osa liikkeestä alkoi tukea Hitlerin politiikkaa, joka oli äärimmäisessä epäinhimillisyydessään lisäksi kaikkea muuta kuin eugeenista. Euroopan kognitiivisesti korkeatasoisin etninen ryhmä – juutalaiset – tuhottiin.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 17.8.2022 julkaistussa Jukka Aakulan kirjoittamassa artikkelissa Transliike itsetuhon tiellä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti