”Heidät, niin kuin paljon muutakin itäeurooppalaista kulttuuria, pitäisi dekolonisoida, vapauttaa venäläisomistuksesta.”
Samaa sanoo Suomessa vuodesta 2014 asunut kulttuuritoimittaja Nataliya Teramae: ”Pitää muistaa, että Ukraina eli neuvostomiehityksessä seitsemänkymmentä vuotta. Se vaikutti mentaliteettiin, mutta onneksi kansallista älymystöäkin säilyi.”
Neuvostoajan alku oli Ukrainan kansalliselle kulttuurille tyly.
Tuoreessa artikkelissa The New York Timesissa musikologi Gabrielle Cornish nostaa esiin musiikillisen renessanssin Ukrainan ensimmäisen itsenäisyyden ajalta, kun säveltäjä Mykola Leontovitš jatkoi kaimansa ja kollegansa Mykola Lysenkon työtä.
Molemmat keräsivät kansanmusiikkia ja integroivat sen aineksia musiikkiinsa. Leontovitšia kiinnosti esimerkiksi Ukrainan kansansoittimena pidetty, luuttua muistuttava bandura.
Sitä soittivat kiertelevät, yleensä sokeat laulajat, jotka esittivät virallisen historiakäsityksen vastaisia balladeja vanhoista ja uusista tapahtumista vähän suomalaisten arkkiveisujen tapaan.
Vielä 1930-luvulla banduransoittajia oli kolmisensataa, mutta sekin oli neuvostohallinnolle liikaa: liki kaikki teloitettiin. Mykola Leontovitšin salainen poliisi ampui jo 1921, Cornish kirjoittaa.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 30.5.2022 julkaistussa Suvi Aholan kirjoittamassa artikkelissa Sinikeltainen kulttuurimaa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti