Minulle kaikkein tehokkain tapa selväunen synnyttämiseksi on ollut konsti, jonka vanha huijari, yhdysvaltalainen antropologi Carlos Castaneda esittää jossain kirjassaan. Se ei perustu mihinkään teoriaan eikä siinä ole mitään järkeä, mutta se toimii.
Juuri ennen nukahtamista päätän tiukasti, että näen unessa omat käteni (niinhän ei yleensä muuten tapahdu). Jos hyvin käy, jossain unen vaiheessa käteni yllättäen ponnahtavat silmieni eteen kuin kumiukot laatikosta. Se on niin hämmentävää ja usein koomistakin, että hätkähdän siitä selväunitilaan.
Ensimmäiset selväunet tapaavat olla vain joidenkin sekuntien mittaisia lyhyitä välähdyksiä. Kuitenkin nuo ensi kokemukset ovat tärkeitä. Ne auttavat säilyttämään motivaation matkalla kohti pidempiä kirkkauden tuokioita. Lopulta saatat elää selväunessa tapahtumia, joiden koettu kesto ylittää yön pituuden.
[Näin oli lausuttu Tiede-lehden numerossa 9/2011 julkaistussa Erkki Kauhasen kirjoittamassa artikkelissa Selväunessa pääset filmin sankariksi.]
[Tätä nykyä selväunesta käytetään suomen kielessä ehkä eniten nimitystä selkouni. Aiheesta on olemassa Wikipedia-artikkeli.]
[Selko- eli selväunien näkeminen on itseäni aina kiinnostanut. En vain ole viitsinyt nähdä tarpeeksi vaivaa opetellakseni ja käyttääkseni tekniikoita, joilla sellaiseen pääsisi. Olen laiska.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti