lauantai 31. joulukuuta 2022

S Islamia ja hijabia vastustava shakkimestari on loikannut Espanjaan

Maailman lupaavimpien šakinpelaajien joukkoon jo vuosikymmenen kuulunut iranilainen Sarasadat Khademalsharieh loikkasi šakin pikapelin ja nopean šakin MM-kisojen jälkeen Espanjaan, espanjalainen sanomalehti El País kertoo.

Khademalsharieh, joka tunnetaan myös nimellä Sara Khadem, ei voinut matkustaa kotimaahansa Iranin hallinnon mahdollisten vakavien kostotoimien vuoksi.

Syynä on se, että Khademalsharieh pelasi Kazakstanissa järjestetyissä MM-kisoissa ilman hijab-huivia. Iranin hallinto näkee hiusten paljastamisen Iranissa kuukausia jatkuneiden mielenosoitusten tukemisena.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 30.12.2022 julkaistussa Mika Moilasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Iranin tähti pelasi MM-kisoissa ilman hijabia – loikkasi kisojen jälkeen Espanjaan.]

[Lisäksi Iranin islamilainen tasavalta katsoo, että naisen hijabin käyttämättömyys on vastoin islamilaista sharia-lakia, jonka islamin piirissä katsotaan juontuvan islamin tarinan mukaan 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla perustaneen profeetta Muhammadin opetuksiin.]

[Lopuksi minun täytyy todeta, että tällaisten artikkelien julkaiseminen pelaa Perussuomalaisten pussiin.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti