sunnuntai 17. toukokuuta 2020

S Charles Darwin ihmisen määrittelemisestä

Olisiko alkukantainen ihminen, jolla oli vain harvoja taitoja ja nekin alkeellisia ja jonka kyky käyttää kieltä oli äärimmäisen epätäydellinen, ansainnut ihmisen nimen, riippuu väistämättä käyttämästämme määritelmästä. Sarjassa muotoja, jotka asteittain ja vähitellen muuttuvat jostakin apinamaisesta olennosta nykyisen kaltaiseksi ihmiseksi, olisi mahdotonta määrittää mitään nimenomaista kohtaa, jossa nimitystä ’ihminen’ tulisi käyttää. 

[biologiatieteen klassikko Charles Darwin (1809-1882) vuosina 1870-1871 julkaistussa teoksessaan The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex (suomennettu vihdoin vuonna 2015 nimellä Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta). Olen pistänyt teoksen lukulistalleni, koska kyseessä on klassikko.]

[PS. Kirjaa on käsitellyt Tiede-lehdessä vuonna 2009 julkaistussa artikkelissaan Ihminen on osa luontoa, sanoi Darwin Anto Leikola, joka myöhemmin käänsi kirjan suomeksi.]

2 kommenttia:

  1. Odottelen kirja-arviotasi, kun saat kirjan luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kuitenkaan tiedä vielä, onko kyseessä senlaatuinen kirja, jonka voin varsinaisesti arvostella.

      Poista