Korkeaan verotukseen, suuriin tulonsiirtoihin ja laajaan julkisten
hyödykkeiden tuottamiseen nojaavan valtion tapauksessa tuon ”liiman”
puuttuminen näkyy ennen pitkää muun muassa veronmaksuhalukkuuden
rapautumisena, luottamuksen ”yksilöllistymisenä”, sosiaaliturvan
väärinkäyttämisenä ja erilaisina eriytymisen ja eriyttämisen
mekanismeina.
[...]
Monien etenkin vasemmistolaisten mielestä kusetetuksi tuleminen – siis järjestelmämme hyväksikäyttö – on vain mitätön oheisvahinko. Meidän pitää yhä enemmän avata järjestelmäämme kaikille. Meidän pitää yhä vähemmän tehdä rajauksia. Meidän pitää yhä vähemmän sanktioida kusettamisesta. Tämä hyvä kuuluu kaikille. (He sanovat, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, mutta käytännössä se tarkoittaa juuri tuota.)
Mutta ei, he ovat väärässä. Kyseessä ei ole oheisvahinko, vaan osoitus siitä, miten vähitellen koko järjestelmä murtuu. Se murtuu siksi, että sitä ei voida ylläpitää, mikäli se on avoin kaikille ja mikäli sitä ei voimakkaasti rajata, niin lainsäädännön kuin yhteisöllisen hyväksyttävyydenkin osalta.
Ei ole sattumaa, että saamme lukea jatkuvasti yhä härskimpiä uutisia hyväksikäytöstä ja siitä, kuinka järjestelmämme on täysin kädetön huijaajien edessä. Kulttuurimme muuttuu toki myös; liberaalissa yhteiskunnassa yksilöitä ei koske samanlainen kontrolli kuin joskus.
[Riikka Purra blogissaan 9.1.2020 julkaisemassaan merkinnässä Onko järjestelmän hyväksikäyttö mitätön oheisvahinko?]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti