perjantai 9. helmikuuta 2018

S Ylen toimittajaa epäiltiin vakavasti rasismista

Myöhäistä. Erilaiset Facebookin rasisminvastaiset ja monikulttuurisuuden puolesta puhuvat ryhmät olivat jo ottaneet pyyntöni hampaisiinsa.

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja kaksi muuta tunnettua mielipidevaikuttajaa aloittivat Twitter-kampanjan, joka heidän seuraajiensa kautta poiki minulle satoja moraalista pahennusta sisältäviä tviittejä ja uudelleentviittauksia.

Yksi tviittaajista oli katsonut tarpeelliseksi perata koko Twitter-historiani ja etsiä viittauksia rasistisiin motiiveihin kirjoittaa maahanmuutosta.

Kaksi sellaista hän mielestään löysi. Toisessa hämmästelin Saksassa uutenavuotena jälleen tapahtuneita ahdistelu- ja kuolemantapauksia. Toisessa ihmettelin, kun Tukholmassa mieltään osoittaneiden afgaaninuorten edustaja vaati, että ruotsalaisten pitäisi "kantaa vastuunsa ja opetella darin kieltä". Näitä tviittejä kommentoitiin tyyliin: "Tuttua narratiivia."

Samalla sain taas uuden tittelin, "hc rasse" eli kovan luokan rasisti.

[Näin oli lausuttu Kai Jaskarin kirjoittamassa 8.2.2018 Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissa Toimittajalta: Nyt olen yhtä aikaa "punavihreä mädättäjä" ja "hc rasse".]

[PS. Nämä Saksan tapaukset ovat merkki monikulttuurisuudesta. Sitä saa, mitä tilaa. Valitettavasti kuitenkin monet syyttömätkin joutuvat siitä kärsimään.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti