lauantai 3. helmikuuta 2018

S Palkansaajajärjestöt olivat halunneet leikata heikoimpien turvaa

Kun työmarkkinakeskusjärjestöt neuvottelivat työttömyysturvan aktiivimallista Hetemäen työryhmässä, palkansaajajärjestöjen vaatimuksesta työttömyysturvan leikkaukset ulotettiin koskemaan myös peruspäivärahan ja työmarkkinatuen varassa eli heikoimmassa asemassa olevia työttömiä. Muutoin se olisi koskenut vain ansiosidonnaista työttömyysturvaa eli työttömyyskassoihin kuuluvien työttömyysturvaa.

[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 1.2.2018 julkaistussa Suvi Hautasen kirjoittamassa artikkelissa Ay-liike ei piittaa muista.]

[Poikkeuksellisesti täällä nyt jakelen periaatteessa kokoomuslaisen verkkolehden antia. Anteeksi. Itse olen sitä mieltä, että ammattiyhdistysliikkeessä tulisi suorittaa sellainen ryhtiliike, että poistettaisiin ammattiyhdistyspomojen ylisuuret tienestit toimestaan, rajattaisiin kaudet vähiin, määrättäisiin sääntö, jonka mukaan palkattuja henkilöitä saisi olla ammattiyhdistyksessä vain rajallinen määrä, ja määrättäisiin sellainenkin sääntö, jonka mukaan työttömien tulisi aina saada olla ammattiyhdistyksen äänivaltaisia jäseniä. Niin, ja lisäksi hallituksen ja eduskunnan toimien vastaiset poliittiset lakot tulisi mielestäni kieltää.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti