Pariin otteeseen olen raivonnut ihmisten itsekkyyttä raitiovaunuissa ja kansankeittiöissä. Kun tänään huomautin eräälle, että antaisi tilaa toiselle - hän kun istui kovin leveästi - ärjäisi hän vaan: "Tässä on jo viisi". Ja minun huomautukseeni: "Mitä se siihen kuuluu, kun vaan yksi persoonista mahtuu istumaan", tiuskaisi hän: ”Kyllä se kuuluu!” Tilanantamisyritykseni menivät myttyyn siis. Vastakkaisella penkillä piti eräs huora myös kahden ihmisen tilaa.
Mitä narripeliä onkaan ihmisten puhe veljeydestä, tasa-arvosta, vapaudesta, ikuisesta rauhasta ym. kun perisynti, itsekkyys ilmenee kaikkialla elämän pienemmistä muodoista sen suurimpiin asti aivan räikeänä. Vain kaikkien sota kaikkia vastaan on luonnollinen taso nykyajan ihmistyypille, ehkä paremmin sanottuna nykyajan sota-aikatyypille.
[Näin oli työväenmusiikkimies Väinö Pesola lausunut päiväkirjamerkinnässään 6.11.1918 Tiina-Maija Lehtosen kirjoittaman Ylen sivuilla 10.1.2018 julkaistun ajankuva-artikkelin Enkö ansaitse leipääni rehellisellä työllä? – työväenmusiikkimies Väinö Pesolan päiväkirja syksyllä 1917 mukaan.]
[PS. Niin, jotkut kuvittelevat, että maan päälle voidaan perustaa paratiisi. Ja niin ihmiset yhä uudelleen sellaista yrittävät perustaa, ja aina epäonnistuvat. Mielestäni kannattaisi mieluummin korjailla pois päiväjärjestyksestä pahimpia konkreettisia epäkohtia.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti