Musiikkiosuuden avannut Pyhä Kuolema soitti kirkkaan ja komean kappalevalikoiman, johon kuului myös levyttämätöntä materiaalia. Pyhän Kuoleman laulut ovat kansallisromanttisia mutta samalla siinä määrin henkilökohtaisia ja kekseliäitä, että tekijän itse käyttämä nimitys ”Suomi-avantgarde” on aivan perusteltu. Vaikka toisena soittanut Sankar’hauta ei juurikaan vastaa omaa musiikkimakuani, sen esitys oli erinomaisen viihdyttävä. Vanhoista isänmaallisista ja marssilauluista (Sillanpään marssilaulu, Akateemisen Karjala-seuran marssi, Vapaussoturin valloituslaulu ym.) tehdyt hardcore-versiot olivat tarkalla ammattitaidolla soitettuja ja saivat yleisön liikkeelle.
Illan pisimmän osuuden soitti Mikko Aspan luotsaama kolmihenkinen Vapaudenristi, ja sen musiikissa kansallishenkinen aatteellisuus oli avoimimmin läsnä. Yhtyeen punk- ja RAC-vaikutteisen rockin etuna on kuitenkin mahdottomuus naulata sitä mihinkään tarkasti määriteltyyn ideologiseen julistukseen. Verenperinnöstä ja ihmismielen mytologisesta puolesta kertovat sanoitukset olivat ehdottomia ja avoimia samanaikaisesti. Aspa itse kertoi poliittisuudestaan tyhjentävästi Sarastuksen haastattelussa pari vuotta takaperin:
Jos kyse on siitä, edustanko jotain tarkasti määriteltyä oikeaoppisuudestaan tarkkaa poliittista linjaa tai puoluetta tai äänestänkö vaaleissa, vastaus on tietysti: en todellakaan.[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 10.12.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Itsenäisyyspäivän jälkilöylyt]
Jos kysymyksenasettelu on joku toinen, voi ilmetä että olen äärimmäisen poliittinen henkilö. Minulle politiikka on sama kuin maailmankatsomus. Minua ei niinkään kiinnosta hallinnointi ja talouden vivahteet jotka dominoivat politiikkaa. Minua kiinnostaa ne taustalla olevat kysymykset. Edustan ihmiskeskeisyydestä ja liberaaleista, humanistisista arvoista irtautuvaa radikalismia, mutta en ole erityisen dogmaattinen sen suhteen kenen kanssa milloinkin voi työskennellä asian eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti