torstai 22. helmikuuta 2018

S Ei ole puserolakia nykyään mutta...

Käytännön ratkaisu ongelmaan on sitten toinen kysymys. Puserolaki ei ole ollut voimassa sitten vuoden 1945, joten juridisia keinoja kiellon valvomiseen ei ole. Tänä vuonna järjestysmiehet kyllä huomasivat sääntöjä rikottavan ja asiasta oli neuvoteltu etukäteen poliisinkin kanssa, mutta poliisin ohjeistuksen mukaan pukeutuminen kuuluu yksilönvapauden piiriin eikä sen perusteella voida poistaa ketään voimakeinoin. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kohdalla tilanne todennäköisesti muuttuu, koska järjestö on äskettäin julistettu laittomaksi, ja asian edetessä ylempiin oikeusasteisiin tuomioistuin luultavasti määrää sille väliaikaisen toimintakiellon, joka koskee myös liikkeen tunnusten käyttöä.

Liian suurta painoarvoa en toki halua tälle asialle antaa. Jos noin 3000 ihmisen joukossa on kolmisenkymmentä kansallissosialistisen järjestön kannattajaa, osoittaa melkoista tarkoitushakuisuutta väittää tapahtumaa uusnatsistiseksi. Tarkoitushakuisuuttahan toimittajilta, poliitikoilta ja vasemmistoaktivisteilta toki löytyy, mutta omilla aivoillaan ajattelevien ei kannattaisi tästä liikaa piitata. Kaiken tapahtuman ympärillä vuosittain kiehuvan polemiikin perusteella voi päätellä, että kulkueesta jolla oli alkujaan yhdistävä tarkoitus on tullut yhteiskuntamme jakaantumisen yksi mittari. Minua se ei sinänsä haittaa, sillä aina kulkueen vastustajien joukkoa katsellessani tunnen kuuluvani oikeaan porukkaan. Mieluummin marssin kulkueessa jossa saattaa olla mukana muutama uusnatsijärjestön jäsen kuin Antifan, anarkistien ja muun rupusakin seassa. 

[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 10.12.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Itsenäisyyspäivän jälkilöylyt]

4 kommenttia:

  1. Luettuani muutaman siteerausmerkinnän, rupesin miettimään, mikä on Sarastus-verkkolehden taustayhteisö ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarastuksen sivuilla lukee: "Sarastus ei ole sidoksissa mihinkään poliittiseen puolueeseen tai järjestöön." Infoa löytyy lyhyesti näiltä sivuilta:

      https://sarastuslehti.com/about/

      Wikipediassa lyhyesti Sarastuksesta

      Poista
    2. Mitä tarkoittavat tässä olevat termistöt "traditionalismi" ja "uusi oikeisto" ?

      Lainaus linkistä avautuvasta tekstistä:

      "Sarastus julkaisee artikkeleita sekä suomalaisilta että ulkomaalaisilta kirjoittajilta. Tuomme myös suomalaisen yleisön ulottuville käännöksiä traditionalismin ja ”uuden oikeiston” keskeisten ajattelijoiden kirjoituksista."

      Jäin lähinnä näitä miettimään, sillä kumpikin poliittinen suuntaus on minulle uusi, ei ehkä sinulle.

      Poista
    3. Traditionalismi voi tarkoittaa perinteen asettamista korostettuun asemaan. Se voi myös tarkoittaa uskonnollis-filosofista traditionalistista koulukuntaa. Ja Sarastuksen porukassa termillä tarkoitetaan ilmeisesti ensimmäistä. Enimmäkseen.

      Uusi oikeisto taas on vielä hämärämpi termi. Enkä kauheasti välittäisikään tietää siitä. Taantumuksellista vasemmistoa kannattavat henkilöt usein samaistavat sen äärioikeistolaisuuteen. Mutta en itse sanoisi, että näihin ihmisiin kannattaa luottaa. Silti en itseäni ainakaan kuvailisi sanomalla olevani osa uutta oikeistoa. Katson sen sijaan olevani luovalla ja edistyksellisellä tavalla bernsteinilainen.

      Sarastus-lehdestä löytyy seuraavan linkin takaa näköjään neljä kirjoitusta, jotka voivat kenties valaista termin sisältöä. Oi, katso:

      Sarastus-lehti: uusi oikeisto

      Poista