sunnuntai 11. helmikuuta 2018

S Sosiaalinen media tuhoaa

Megakorporaatiot käyttävät häikäilemättä hyväksi kehittyvässä iässä olevien mielten tunnettuja piirteitä: tarvetta sosiaaliseen hyväksyntään ja ystävyyssuhteisiin. Lasta uhkaa sosiaalinen paitsio, ellei hän uhraa jatkuvasti enemmän ja enemmän aikaa somealustojensa ja -suhteidensa ylläpitoon. Lapset on helppo manipuloida ajatukseen siitä, että somesuosio tarkoittaa ystävien hyväksyntää.

Yksi Facebookin varhaisimmista sijoittajista Sean Parker varoitti Facebookin riskeistä: “Luoja yksin tietää, mitä se tekee lastemme aivoille”, Parker totesi hiljattain Philadelphiassa.

Ja kas, Facebookista vuotanut sisäinen raportti kertookin, että yhtiö pystyy tunnistamaan kuvista ja päivityksistä hetket, jolloin teinit kokevat olonsa epävarmoiksi, arvottomiksi tai tarvitsevat vahvistusta itsetunnolleen. Kone tajuaa, kun ihminen on eniten tykkäysten tarpeessa – ja juuri silloin kone annostelee käyttäjälle sydämiä ja positiivista palautetta. Tämä taas vahvistaa riippuvuutta.

Vuonna 2016 tehdyn tutkimuksen mukaan nuori sairastuu sitä todennäköisemmin masennukseen, mitä enemmän aikaa hän käyttää sosiaalisessa mediassa. Instagramilla oli huonoin vaikutus nuoren mielenterveyteen.

[Sanna Ukkola Ylen blogissaan 12.12.2017 julkaisemassaan merkinnässä Kuin heroiinia lapsellesi]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti