maanantai 20. toukokuuta 2024

S Natsiaate menetti kannatuksensa

Kun natsiaate nyt joka tapauksessa oli kärsinyt konkurssin, ei sille enää riittänyt kannattajia myöskään niiden joukossa, jotka äskettäin olivat olleet sitä toteuttamassa. Moni kyllä korosti, ettei alkuperäinen natsiaate ollut lainkaan se sama, joka oli lopulta vienyt Saksan tuhoon. Johtajaperiaatteellakin oli enää vain vähän kannatusta haastateltujen keskuudessa, eikä Saksalla enää nähty mahdollisuutta johtoasemaan Euroopassa, saati maailmassa.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 30.10.2023 julkaistussa merkinnässä Rotkon pohjalta, joka kommentoi Leon Goldensohnin tietokirjaa Nürnbergin haastattelut.]

[Monet toki liittyivät Saksassa Hitlerin kannattajien joukkoon, mutta monetkään heistä eivät välttämättä kannattaneet Führerin ohjelman johdonmukaista toteuttamista. Adolf Hitler kuitenkin piti kaikissa mielestään tärkeissä asioissa päänsä. Ja kuten Neuvostoliitossa kävi, niin myös natsi-Saksassa hallitsevaan puolueeseen liityttiin siksi, että se tuki myönteistä urakehitystä.]

[Seuraavassa pari hyvää esimerkkiä Hitlerin aatetta lähellä olleista etnisistä saksalaisista tms.:]

[Ernst Jünger (1895–1998) oli saksalainen kirjailija, hyönteistutkija ja sotilas sekä demokratiaa vastustava kansalliskonservatiivi. Natsit toivoivat hänen liittyvän joukkoonsa, mutta Jünger se vain seurusteli juutalaisten kanssa. Kirjailija myöskin kirjoitti Hitleriä ja tämän puoluetta allegorisesti arvostelevan romaanin nimeltä Marmorijyrkänteillä, vuoden 1944 heinäkuun Hitlerin surmaamista halunneelle salaliittolaisjoukolle hän joka kirjoitti ohjelmakirjasen. Näistä molemmista teoista huolimatta hän selvisi sodasta hengissä.]

[Jünger ei ole suuren yleisön keskuudessa kovin tunnettu. Oskar Schindler (1908-1974) sen sijaan on. Sudeettisaksalainen Schindler liittyi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) tshekkoslovakialaiseen sisarpuolueeseen, ja teki natsi-Saksan sotilasviranomaisia varten muistiinpanoja Tshekkoslovakian rautatiekuljetuksista. Hitler sai kuitenkin Tshekkoslovakian valtaansa ampumatta laukaustaan. Schindler liittyi NSDAP:n jäseneksi, ja Puolan sotaretken jälkeen lähti Saksan valtakuntaan liitetyille – osa maan alueista liitettiin Neuvostoliittoon – Puolan alueille katsastamaan teollisen yritystoiminnan mahdollisuuksia Puolassa. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi juutalaisten pelastajana, kun natsit yrittivät tappaa nämä kaikki ennen pitkää. Schindler kyllä vaaransi toimillaan vapautensa, terveytensä ja henkensä. Ikävä kyllä hän ei ollut kovin hyvä yritysjohtaja. Hän joutui huomaamaan tämän toisen maailmansodan päätyttyä. Kiehtova yksilö hänkin joka tapauksessa.]

2 kommenttia:

  1. Olihan NSDAP:ssä myös Strasserin veljesten johtama kansallisSOSIALISTINEN siipi, joka tavoitteli jonkinlaista toimivaa versiota Neuvostoliitosta.
    Adolf puhdisti sen Puolueesta valtaannousuaan seuranneena kesänä ja jatko oli hitleriläisten askelmerkkien mukaista.

    Saattoivathan ne eloonjääneet strasserilaiset puolustautua sodan jälkeen, ettei Gregorin ja Otton johdolla olisi tehty tällaisia, vaikka asiasta ei sattuneesta syystä voi olla varmuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Hitler ilmeisesti koki, että varustautuminen onnistuu paremmin yksityisten yritysten avulla. Hän lienee ollut asiassa pragmaattinen (ja verinen).

      Poista