torstai 23. toukokuuta 2024

S Apocalyptic Rites -tapahtuma kokoaa yhteen mielenkiintoisen, sekalaisen seurakunnan

Kaksipäiväinen Apocalyptic Rites on kahtena viimeisimpänä kertana pidetty muutaman kymmenen kilometrin päässä Kuopiosta tiheän metsäalueen keskellä. Se kerää vuosittain noin parisataapäisen sekalaisen seurakunnan: black metal -faneja, kokeellisen musiikin ystäviä, syväekologeja, natseja, kaikensorttisia kansallisromantikkoja ja lokerointia pakenevia outolintuja.

Luetelluista ryhmistä kuulun luultavasti viimeisenä mainittuun, enkä voinut paikan päällä välttyä tietyltä ulkopuolisuuden tunteelta. Käsivarteni eivät ole tatuointien peitossa, takkini selässä ei ole vaikeasti luettavia yhtyeiden logoja, levylautaseltani löytyy useammin vaikkapa neekerijazzia tai valkonaamojen countrya kuin Rites-yleisön suosimia yhtyeitä. Kuitenkin miljöö tuntui loppujen lopuksi kotoisammalta kuin mikään virallisempi kulttuuritapahtuma. Täällä kukaan ei jäkättäisi, että miksi tuo päästettiin tänne.

[Näin oli lausuttu 10.9.2023 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa artikkelissa Pelkoa ja inhoa Savossa.]

2 kommenttia:

  1. Osaamme siitä laulun!

    Luolassa lukin
    Peikkojen pukin-
    Sorkkien siro sipsutus käy
    Hyytävä viima
    Karkelon kiima
    Silmät ja sarvet, muuta ei näy
    Veikkonen kuule! Kauhistu, oi:
    Hiisien himohirnunta soi!
    "Ruumiita tuokaa, saavista juokaa!",
    Hormassa hurrataan.

    Aaveet ja peikot
    Tanssivat, heikot
    Haisevat haaskat ontuvat pois
    Luurangot laukkaa
    Kurkustas haukkaa
    Hengen jos saada vois
    Helvetin kaikki kauhut on nyt
    Pääpirun kanssa temmeltänyt
    Piiloudu loukkoon! Hullujen joukkoon
    Muuten sun Hiisi vie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hauskalta. Siteeraan lopuksi Jussi Halla-ahoa: "Helvetissä sinun kanssasi olen sylkevä painajainen. Minun piti kantaa kaikki syntisi talvehtiessani. Amsterdamin nartun kautta olen tullut levittämään kauhuani. Virus sinun IBM:ssäsi, ikuisesti säilyvä syntaksivirhe".

      Poista