S Edes seitsemän vuotta keskitysleirillä eivät riittäneet puhdistamaan pastori Niemölleriä kaikista natsiepäilyksistä

Voittajavaltojen kyvyttömyys ymmärtää aatehistoriallisia nyansseja johti siihen, että he herkästi löivät natsismin leiman kaikkiin sellaisiin saksalaisen kansallismielisyyden ilmauksiin, jotka eivät olleet viimeistä piirtoa myöten yhteensopivia angloamerikkalaisen oikeus- ja demokratiakäsityksen kanssa. Kuvaava on pastori Niemöllerin tapaus: edes seitsemän vuotta keskitysleirillä eivät riittäneet puhdistamaan häntä kaikista epäilyksistä. Eikö hän ollutkin kääntynyt natsien vastustajaksi kovin myöhään, näiden oltua jo ainakin pari vuotta vallassa? Ja vaikka Niemöller ehkä olikin suojellut kristinuskoon kääntyneitä juutalaisia natsien hätyyttelyltä, niin eiköhän pastori sittenkin syvällä sisimmässään ollut aivan yhtä paatunut antisemiitti kuin kaikki muutkin saksalaiset nationalistit? Ja oliko hän sitä paitsi edes kunnolla irtisanoutunut tuosta nationalismistaan? Tällaisiin kysymyksiin Niemöller joutui vastailemaan vuosikausien ajan, vaikka hän ei kai koskaan joutunutkaan käymään läpi denatsifikaatioprosessia sanan varsinaisessa merkityksessä. Woke-kultuuri ei ehkä sittenkään ole aivan niin tuore ilmiö kuin pyrimme ajattelemaan…

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 19.2.2024 julkaistussa Mikä Keräsen kirjoittamassa artikkelissa Vapaajoukot ja konservatiivinen vallankumous.]

[Saksan luterilaisen kirkon paatumus oli siinä, että se oli toiminut edellisten vuosisatojensa aikana valtion virastona, jolloin se oli joutunut taipumaan kaikissa tärkeissä asioissa valtion tahtoon. Siitä perinteestä oli vaikea irtautua. Ja kyllä Vankilakirjeistään myöhemmin tunnetuksi tullut pastori Dietrich Bonhoefferkin (4.2.1906-9.4.1945) kävi asiasta omat kamppailunsa. Bonhoefferin kyllä natsit vähän ennen sodan loppua tappoivat.]