lauantai 18. maaliskuuta 2023

S Vakavat rikokset ja kansalaisuus

On myös välttämätöntä muuttaa kansalaisuuslakia niin, että vakavaan rikokseen syyllistyneet eivät voi koskaan saada Suomen kansalaisuutta ja että kansalaisuus voidaan tarvittaessa myös poistaa.

Katujengit, järjestäytynyt rikollisuus ja monet muut ongelmat ovat jo Suomessa. Vain riittävän kovilla toimilla me enää kykenemme estämään sen, mikä Ruotsissa on arkipäivää.

Ruotsissa kokeiltiin päänsilitystä mitä erikoisimmilla tavoilla. Ei toiminut. Eikä toimi Suomessakaan.

[Näin oli lausuttu 17.10.2022 julkaistussa Rikka Purran dust/bones/politics -blogissa julkaistussa merkinnässä Oikeusvaltio tarkoittaa uskottavaa kriminaalipolitiikkaa.]

2 kommenttia:

  1. Suomen kansalaisuus pitäisi voida myöntää vain kaksoiskansalaisuutena.
    Silloin sitä ei voi saada kukaan sellainen, jonka paperit hukkivat Beringin salmeen hänen uidessaan maailman ympäri suomeen pakoon hätää ja vainoa.

    Sen on periydyttävä hänen Suomessa syntyville jälkeläisilleenkin samanlaisena, että se voidaan tarvittaessa poistaa ja palauttaa haitallisen vieraslajin edustaja sinne, mistä on kotoisin, vaikka ei siellä olisi koskaan asunutkaan
    Sen kansalaisuus silti on.

    Sitä kannattaa miettiä, ennen kuin päättää alkaa ganstailla.
    Ja ellei siihen kykene...
    Niin, mitäs Suomen kansakunta sellaisella jäsenellä sitten koskaan tekisi?
    Ei niitä eläintarhaankaan voi laittaa eikä jauhaa rehuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen lainopillinen käytäntö parantaisi kyllä ulkomaalaisten julkikuvaa Suomessa.

      Poista