Väitöstyössä esitetään, että ulkonäkötyöstä koituvat hyödyt ovat vähäisiä, aivan kuin naisia olisi huijattu koristautumaan. Kuten todettua, tästä tuskin on kyse. Se, että ulkonäkötyö ei aina tuota hyötyjä, voi johtua esimerkiksi siitä, että kaikki jo tekevät sitä. Jos kukaan muu ei meikkaisi, meikkaaja saattaisi hyötyä enemmän.
Toisin sanoen tilanteessa, jossa kaikki meikkaavat, menestys ei voi perustua meikkaamiseen, mutta menestys saattaa silti meikkaamista edellyttää. Kyse on eräänlaisen peliteoreettisesti muodostuneen perustason saavuttamisesta. Tällaista perustasoa voidaan nimittää kulttuuriseksi/yhteiskunnalliseksi normiksi, mutta nimitys itsessään ei ilmiötä selitä.
Toinen mahdollisuus on, että ulkonäkötyöstä ei koidu hyötyä, koska sitä ei edes tehdä hyötymismielessä. Monille koristautuminen on vain jonkinlaista seuraleikkiä ja halua kuulua ryhmään. Ihmiset toki panevat merkille, millä tavoin muut ovat ulkonäköään muokanneet, mutta muut seikat silti lopulta ratkaisevat, millaisiksi ihmisten väliset sosiaaliset ja taloudelliset suhteet muodostuvat.
Koristautuminen ei siis määrää sosiaalisten suhteiden syntymistä ja suhteiden jatkumista. Koristautumista merkittävämpiä seikkoja ovat kanssaihmisten ikä, koko, sukupuoli, sukulaisuussuhde, tuttuus ja luontainen viehättävyys. Myös kanssaihmisten tunnetilat, kuten suru, ilo ja inho, sekä fysiologiset tilat, kuten raskaus, väsymys ja jotkin sairaudet ovat koristautumista tärkeämpiä. Lajimme evoluutioympäristössä tällaisten seikkojen huomaaminen oli eloonjäämisen ja lisääntymisen kannalta ratkaisevaa, ei se, oliko poskipäihin huiskutettu puuteria vai ei.
Tämän hypoteesin mukaan ulkonäkötyöstä koituu naisille vähäisiä hyötyjä siksi, että ihmislaji on kehittynyt kiinnostumaan voimakkaammin geneettiseen kelpoisuuteen vaikuttavista perinnöllisistä piirteistä. Näitä olivat lajitovereiden terveys, älykkyys, viehättävyys ja persoonallisuus. Haemmepa puolisoa, ystävää, työtoveria tai poliittista johtajaa, arviomme kohdistuu voimakkaimmin juuri tällaisiin, vaikeasti muokattaviin ja ei-kaupallisiin piirteisiin.
[...]
Osa ihmisten ”koristautumistarpeesta” selittyy luultavasti modernin kaupunkiympäristön poikkeuksellisuudella. Anonyymien ja urbaanien kohtaamisten maailmassa ihmisten on joka päivä ja aina uusien silmien edessä ansaittava asemansa ja uskottavuutensa. Tällaisissa lyhytaikaisissa kohtaamisissa pinnallinen koristautuminen on ainoita tapoja viestittää omaa asemaansa ja luotettavuuttaan. Mutta heti, kun suhde on edennyt alkumuodollisuuksia pitemmälle, ulkonäköseikat häipyvät taka-alalle, ja ihmiset alkavat keskittyä asioihin, joilla oikeasti on väliä: tekoihin, sanoihin ja luonteenpiirteisiin. Näin oli ihmisen evoluutioympäristössäkin.
[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon
Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 28.4.2022 julkaistussa merkinnässä Ulkonäköpaineet arjessa ja akateemisessa tutkimuksessa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti