Moni stalinismin uhri kuoli tai teloitettiin jo vankiloissa, suurempi osa nääntyi karuissa pohjoisen oloissa, metsä- ja tietöissä, kaivoksilla kaukana Siperiassa, pahamaineisessa Magadanissa ja Vienanmeren kanavaa kaivettaessa. Työleireistä tuli vähitellen kiinteä ja tärkeä osa maan nopeaa teollistamista. Miljoonia, siis huomattava enemmistö myös palasi kertomaan leirioloista jälkipolville. Tosin, aika usein ja pitkään vankivuosista myös vaiettiin eikä uskallettu puhua kuin pienissä piireissä. Gulag-leirit tulivat julkisuuteen ensi kerran 1950-luvun lopulla, kulttuuriliberalistisen Ottepelin (suojasää) vuosina – ja uudelleen paljon laajemminkin Mihail Gorbatshovin Glasnostin ja Perestroikan avoimuuspolitiikan vuosina 1985-91. Vladimir Putinin Venäjällä alkoi uusi vaikeneminen ja historian vääristely. Tili menneisyyden kanssa on edelleen tekemättä ja siinä mielessä maan historia, monen vankileirien uhrin muisti pyyhitty tänäkin päivänä sensuurin toimesta olemattomiin. “Mustat aukot” ovat yhä valitettava osa imperiumin historiaa.
[Näin oli lausuttu Suomen humanistiverkko Agricolan sivuilla 21.10.2022 julkaistussa Pentti Straniuksen kirjoittamassa kirja-arvostelussa GULAG – vankileirien koko kuva, jossa käsitellään Anne Applebaumin teosta Gulag. Vankileirien saariston historia, joka on nimensä mukaisesti tietokirja ja tutkimus stalinistisen “vankileirien saariston” historiasta. Straniuksen mukaan tällaista teosta ei ole aikaisemmin ilmestynyt suomen kielellä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti