tiistai 21. maaliskuuta 2023

S Kriittinen massa on ylittynyt ja riittää ghettojen muuttamiseen mikrovaltioiksi

Tragedian synnyn kaksi elementtiä ovat kulttuurierot ja väestömäärien paisuminen. Kun maahanmuuttajaväestöt lisääntyvät, käy kuten kuuluisassa kaalisoppaesimerkissä.

Kun kaalisoppaan lisätään suolaa, maku paranee vähän. Kun suolaa laitetaan hieman lisää, maku ehkä paranee vielä vähäsen. Mutta jos suolaa lisätään koko paketillinen, soppa muuttuu syömiskelvottomaksi.

Juuri niin on käymässä Euroopan maissa, joissa ihmiset ja kansakunnat hyppelevät rajojen yli kuin levottomat lapset. Kriittinen massa on ylittynyt ja riittää ghettojen muuttamiseen mikrovaltioiksi.

On ymmärrettävää, että Suomessa valtavirtamedia voi edelleen jatkaa omaa kinasteluaan rikosraporttien oikeellisuudesta samalla kun Rooma palaa. Median tarkoitus on vain pönkittää omaa uskottavuuttaan ja puolustella omia virheitään, joilla se edistänyt pohjoismaille tuhoisan väestöllisen muutoksen synnyttämistä. 

[Näin oli lausuttu filosofi Jukka Hankamäen blogissa 3.5.2022 julkaistussa merkinnässä Monikulttuurinen unelma on liekeissä, mutta mediassa kudelma jatkuu.]

2 kommenttia:

  1. Mikrovaltion perustamiseen ei tarvita huonetta enempää, kuten tämä USAlainen kaveri osoitti hilpeässä suomalaishengessä:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Talossa

    Tässä mittakaavassa mutiaisghetot voisivat julistautua kääpiövaltioiksi.
    Enemmän rahkeitäkin useimmilla niistä olisi kuin Vatikaanilla väkiluvun ja asevoiman suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Mutta Talossan kuningaskunta on melko hauska joka tapauksessa.

      Poista