Stanovichin sanoma olisi helppo ohittaa näennäisen avomielisesti myötäilemällä, että ”jep, kaikkihan sitä tekevät”. Olen jopa kuullut väitettävän, että Minun näkökulmani -ajattelu olisi yhteiskunnallisen ilmapiirin kannalta hyödyllistä. Mahdollistaahan siirtyminen todisteista ”minun kokemukseeni” eräänlaisen tasapelin; sinulla on sinun näkemyksesi ja todellisuutesi, minulla on omani.
Tällainen, usein uhrikokemusta ruokkiva asenneilmapiiri tekee kuitenkin todellisuutta koskevasta mielipiteenvaihdosta vaikeaa, paikoin mahdotonta. Lisäksi se hankaloittaa omien ajattelutapojen analysointia. Sitä, että joku väittää asioiden olevan jotenkin, ei siis tule pitää riittävänä argumenttina, ei edes arkisessa kanssakäymisessä, saati tieteellisessä keskustelussa.
[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon blogissa 23.11.2022 julkaistussa merkinnässä Minä ja minun näkökulmani, joka on kanadalaisen psykologin ja emeritusprofessorin Keith Stanovichin vuonna 2021 julkaistuneen kirjan The Bias that Divides Us: The Science and Politics of Myside Thinking arvostelu.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti