lauantai 11. maaliskuuta 2023

S Väestötieteen nettouusiutumisluku

Väestötieteilijät käyttävät laskelmissaan nettouusiutumislukua, jossa lasketaan pelkkiä sukukypsiksi varttuvia tyttöjä. Kun nettouusiutumisluku on yli yhden, väkiluku kasvaa pitkällä aikavälillä ja kun se on alle yhden, väkiluku pienenee pitkällä aikavälillä. Se on kuitenkin tilastoinnissa häivytetty epäkorrektina, mitä en oikein ymmärrä. Nämä kaksi laskentatapaa antavat kovin tuloksen esimerkiksi Kiinassa, jossa tehdään selektiivisiä abortteja niin, että sataa tyttöä kohden syntyy liki 120 poikaa.

Väestönkasvu näyttää siis olevan voitettu asia, mutta ihmisiä on silti aivan liikaa. Jos meitä olisi kahdeksan miljardin sijasta pari miljardia – kuten oli alle sata vuotta sitten – voisimme elää valistuneena luomakunnan kruununa ylellistä elämää ja ylläpitää rikasta luontoa ilman huolta ilmastonmuutoksesta.

Pentti Linkola halusi aikanaan suojella puolet Suomen metsistä. Se tuntui monesta epärealistiselta, mutta jos meitä olisi puolet vähemmän, voisimme todella suojella puolet metsistä ja silti talousmetsää olisi henkeä kohden yhtä paljon kuin nyt. Vuonna 1906 Suomen väkiluku oli puolet nykyisestä. 

[Näin oli lausuttu Vihreiden Grand Old manin (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaaran, josta olen käyttänyt diminutiivisesti nimitystä puutarhatontunkuvatus, blogissa 6.7.2022 julkaistussa merkinnässä Pelastavatko Etelä-Korean naiset maailman?.]

[PS. Toisaalla kirjoituksessaan Soininvaara näyttää olevan huolissaan Afrikan ei niin kovin taittuneesta väestönkasvusta.]

2 kommenttia:

  1. Kuten puoluetoverinsakin, ei O.D.Vaara vaikuta järin kiinnostuneelta pohtimaan keinoja vähentää sitä Afrikan liikasikiämistä.
    Eipä häntä siitä moittiakaan voi;
    ne keinothan ovat silkkaa fascismia, rascismia ja naczismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos länkkärit alkaisivat sikiämään, niin ainakin sitten saataisiin Maapallo täyteen. Lopulta elintasokin romahtaisi, onneksi. Ja voisimme siirtyä kypsään sosialismiin.

      Poista