tiistai 14. maaliskuuta 2023

S Uskovat transsukupuolisten tappamisen vievän heidät suoraan taivaaseen

”Häirintä, syrjintä ja väkivalta ovat lisääntyneet Jamat-e-islamin propagandan kannustamana”, sanoo islamabadilainen transaktiivi Reem Sharif.

”Viikko siten eräs transsukupuolinen murhattiin. Epäilty murhaaja on telkien takana, mutta hän on kertonut poliisille käyvänsä pyhää sotaa, ja transsukupuolisten tappaminen vie hänet suoraan taivaaseen. Hän on varma vapauttamisestaan ja siitä, että pääsee viimeistelemään työnsä”, Shahzadi Rai kertoo.

Hän muistelee myös parin viikon takaista hyökkäystä, jonka kohteena oli kolme tunnettua transnaista.

”Heihin osui useita luoteja, mutta onneksi kaikki selvisivät”, Rai sanoo.

Hyökkäys levitti paniikkia ja pelkoa transyhteisössä. Rai uskoo tukahdutetun transfobian päässeen valloilleen.

Rai kertoo pelänneensä henkensä puolesta puolustettuaan translakia useilla tv-kanavilla ja osallistuttuaan pappien järjestämiin keskusteluihin. 

[Näin oli lausuttu Maailma-net -sivustolla 19.10.2022 julkaistussa  Zofeen Ebrahimin kirjoittamassa uutisartikkelissa Pakistanissa yritetään heikentää transihmisten oikeuksia suojelevaa lakia – Transyhteisö pelkää väkivallan leviämistä.]

2 kommenttia:

  1. Mikähän muslimisteja on nyt alkanut riepoa, kun transistoriseksualismillahan on juuri tuolla päin maailmaa pitkät perinteet:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Hijra_(South_Asia)

    Lienevätkö oivaltaneet yht'äkkiä, että ne tytöt jotka antavat aina vain pyllyä eivät ole tyttöjä ollenkaan vai sittenkin se, että ovatkin huomanneet tykkäävänsä niistä enemmän kuin oikeista tytöistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Omien seksuaalisten yllykkeiden kieltäminen voi saada ikäviäkin muotoja.

      Poista