torstai 27. lokakuuta 2022

S Voi eroamalla "kirkosta" vaikuttaa Suomen maallistumiskehitykseen

Enkä malta olla muistuttamatta, näin vuoden viimeisenä päivänä, että yksi parhaimmista tavoista vaikuttaa Suomen maallistumiskehitykseen on erota kirkosta ja viedä kirkkolaitokselta rahallinen tuki. Se ei tarkoita uskosta, hengellisyydestä, kummeudesta, avioliitoista, hääjuhlista tai perinteistä luopumista. Se tarkoittaa vain vallan viemistä yhdeltä aatteelliselta monoliitilta, jolla sitä valtaa ei olisi koskaan pitänyt ollakaan.

[Näin oli lausuttu Tere Sammallahden blogissa 31.12.2018 julkaistussa merkinnässä Uskonnot ulos kouluista ja julkishallinnosta.]

[Kirjoittaja viittaa tässä tietenkin Suomen viralliseen evankelisluterilaiseen kirkkoon ja ehkä myös Suomen viralliseen ortodoksiseen kirkkoon. Mutta entäs, jos ei kuulu kumpaankaan näistä, vaan kolmannen osapuolen kirkkoon, mutta on kuitenkin Suomessa asuva etninen suomalainen?]

2 kommenttia:

  1. Kunhan vain Sammalterppa muistaa, että uskonnollinen tyhjiö täyttyy.
    Ja islam on tehnyt sitä maallistuvassa Euroopassa jo hyvän aikaa eikä ainakaan hidastele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tulee vielä monoliitimpi tilalle, niin se olisi hankalampi juttu.

      Poista