Kun Salman Rushdie nyt makaa teholla, seuraamme toisintoa Samuel Patyn murhasta: vallitsee lähes täydellinen hiljaisuus ilmaisuvapauden puolesta. Amnestyn johtaja kuitenkin vajaa viikko sitten sanoi: ”Rushdien tapaus muistuttaa, kuinka hauras oikeus sananvapaus on, ellei sitä jatkuvasti puolusteta.”
Se pitää paikkansa. Mikseivät poliitikot sitten puolusta tätä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklaa numero 19? Vaikenemisen taustalla on epäilemättä pelko oman pään joutumisesta erilleen ruumiista, mutta myös asenne. Sananvapaus ei ole nykyisille poliitikoille tärkeä arvo. Jokainen poliitikko toki sanoo kannattavansa sananvapautta, mutta kun tarkemmin kyselee, aina löytyy syitä rajoittaa sitä.
Jokaiselle jokin asia on niin tärkeä, että juuri sen suhteen voi tinkiä ihmisten perusoikeudesta ilmaisuun. Jos jokaista kuunnellaan, sananvapaus loppuu sillä silmänräpäyksellä. Siksi ketään ei pidä kuunnella.
[Näin oli lausuttu Ivan Puopolon kirjoittamassa ja 22.8.2022 julkaistussa kolumnissa Puhe ”sananvastuusta” on hölynpölyä – kysykää vaikka Salman Rushdielta.]
[PS. Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa vanhan mutta silti ajankohtaisen blogimerkintäni Sananvapaudesta.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti