Jüngerin arvostelijat ovat pitäneet hänen sotakuvauksiaan pelkän brutaalin militarismin ja kiväärinpiipusta kasvavan etiikan ilmentyminä. Mutta Taistelu sisäisenä kokemuksena on kaukana oman aikansa romanttis-ihanteellisesta kirjallisuudesta, jossa nuorukaiset kaatuvat kansallislaulun sanat huulillaan. Yhtä kaukana se on kolmannen valtakunnan aikaisesta sotakirjallisuudesta, jossa sota oli koko kansan ylevöitetty ideologinen ponnistus. Jünger kuvaa kainostelematta sotilaiden karkeita tapoja, irvokkaita sirpalevammoja, mätäneviä ruumiita, kalvavaa pelkoa ja lamauttavaa kauhua, rintamamiehen arjen kaikkinaista kurjuutta ja likaisuutta. Hän ei etsi tälle kaikelle oikeutusta, vaan pitää sitä ihmisluonnon erottamattomana osana, jonka kanssa on elettävä. Jos väittää rakastavansa elämää, on rakastettava sitä myös sen tulisessa, verisessä ja saastaisessa muodossa. Jünger on esteetikko, joka vain sattuu olemaan kiinnostunut tykkitulen jylinästä, valoammusten kylmästä hehkusta ja vatsaan uppoavista pistimistä. Hänen sotakuvaustensa avoin, vastaansanomaton aistimellisuus erottaa ne militaristisesta paatoksesta ja Erich Maria Remarquen naiiveista ja ikävistä tendenssiromaaneista.
[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 19.6.2022 julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa Ernst Jüngerin klassikkoteoksen Taistelu sisäisenä kokemuksena esittelyssä otsikolla Ernst Jünger ja taistelu sisäisenä kokemuksena.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti